LAWEN PODCAST JAKSO 4: Lääkäreiden kielitaitovaatimukset yhteisymmärryksen perustana

Turun yliopiston Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskus LaWen podcast on sisällöntuottajaharjoittelijoiden Anni-Leena Alasen ja Katri Sohlmanin suunnittelema sekä toteuttama projekti. Neliosaisessa podcast-sarjassa tutustutaan kieleen liittyvään tutkimukseen ja meneillään oleviin tutkimushankkeisiin.

Neljännessä ja viimeisessä jaksossa LaWen podcast sai vieraakseen Maija Tervolan Tampereen yliopistosta. Tervola toimii Suomen kielen ja kulttuurin opintokokonaisuuden opettajana sekä kielentutkijana. Tulevana syksynä hän toimii opetuksen sijaan Opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää maahanmuuttajalääkäreiden täydennyskoulutusta. Hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa sanastonhallinta, kielitaito ja sen arviointi sekä siihen liittyvät vaatimukset. Tervolaa kiinnostaakin kielentutkimuksessa erityisesti ymmärtäminen ja siihen liittyvät asiat, kuten kieliyhteisön keskinäinen ymmärrys sekä yksilön kielivaranto, jotka mahdollistavat esimerkiksi sanojen ja lauseiden merkityksen ymmärtämisen.

Lääkärien kielitaitovaatimukset

Jakson teemana on lääkärien kielitaito ja kielitaitovaatimukset sekä lääkärin ja potilaan välinen kommunikaatio ja yhteisymmärrys. Tervola päätyi tutkimaan kyseistä aihetta hieman sattumalta, kun Tampereen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta pyydettiin tutkimusta ulkomaalaisten lääkärien kielitaitotesteihin liittyen: haluttiin tietää, vastaavatko kokeissa saadut tulokset kokelaan oikeaa kielitaitotasoa ja onko kokeissa vaadittu taso todellisuudessa riittävä. Aihe onkin yhteiskunnallisesti ja käytännöllisesti tärkeä ja ajankohtainen.

Tervolan alkaessa tutkia lääkäreiden kielitaitotasoa, sen määrittelyä sekä sen riittävyyttä hän huomasi, että lain mukaan lääkäreillä tulee olla tehtävien edellyttämä kielitaito mutta tarkempaa määritelmää ei ole. Laissa mainittu riittävä kielitaito vastaa YKI 3 -tasoa (Yleiset kielitutkinnot) eli B1-kielitaitotasoa eurooppalaisen viitekehyksen mukaan. Yleisesti on oltu yksimielisiä siitä, että kyseinen kielitaitovaatimus lääkäreille on liian matala. Tervolan haastatellessa työyhteisöjä, joissa on maahanmuuttajataustaisia lääkäreitä, hän sai selville, että liian matala kielitaitotaso voi aiheuttaa vaivaa ja ylimääräistä työtä työyhteisössä. Yksi yleisimmistä tilanteista, joissa maahanmuuttajataustaisten lääkäreiden kielitaito ei ole riittävä, on potilastyö. Tervolan mukaan juuri potilaan puheen vaikeus tekee lääkärin kielitaitovaatimuksen korkeaksi: esimerkiksi eri murteet, eri ikäluokkien potilaat ja niiden ymmärtäminen aiheuttavat haastetta lääkärille. Muita hankaluuksia aiheuttavia tilanteita ovat esimerkiksi puhelinkeskustelut sekä kokoustilanteet, joissa vaatimuksina korostuvat molemminpuolinen ymmärrys ja keskustelun seuraaminen sekä siihen osallistuminen. Hoitohenkilökunnan ja muiden lääkäreiden kanssa maahanmuuttajalääkärien kielitaito on usein riittävä, sillä terveydenhuollon ammattilaisten jaetut tiedot ja kokemukset tukevat yhteisymmärryksen syntymistä.

Potilaan oikeudet ja lääkärin velvollisuudet

Tervolan mukaan potilaan oikeuksiin kuuluu saada kuulla sairaudestaan ja hoitovaihtoehdoistaan hänen ymmärtämällään tavalla. Viestintä täytyykin toteuttaa potilaan lähtökohdista ja muokata hänelle sopivaksi, joten esimerkiksi tulkin käyttö voi olla tarpeen. Potilaalle ei siis voi asettaa vaatimuksia kommunikaation onnistumisesta, vaan vastuu tästä on aina lääkärillä, vaikka hän olisikin vasta opetteluvaiheessa.

Tervolan mielestä prosessia voitaisiin kehittää eri tahojen avustuksella. Itse työyhteisössä työnantajat voivat tukea maahanmuuttajataustaisia lääkäreitä räätälöimällä työnkuvaa niin, että harjoitteleva lääkäri toimii vaikeimmissa kommunikaatiotilanteissa avustetusti. Valvira taas on vastuussa lääkäreiden ammattiluvista ja niiden myöntämisestä, ja Tampereen yliopisto toteuttaa laillistamiskuulustelut, joilla varmistetaan lääkärien lääketieteellisen osaamisen riittävä taso.

Lisäksi prosessia voisi muuttaa kielitaitokokeiden järjestäjän taholta. Vaikka lakiin määriteltyä kielitaitovaatimusta ei kovin helposti ja nopeasti pystytä muuttamaan, olisi mahdollista, että koulutuksissa, kuulusteluissa ja työhönotossa kuitenkin vaadittaisiin korkeampaa kielitaitoa: tutkimusten mukaan YKI 4 -taso (B2 eurooppalaisen viitekehyksen mukaan) olisi hyvä vähimmäisvaatimus potilaskohtaamisia varten. Kuitenkin täysin itsenäiseen työskentelyyn tarvittava taitotaso olisi YKI 5 tai YKI 6 (C1 tai C2), mutta virallista kielitaitovaatimusta kokeissa ei ole Tervolan mukaan tarpeen asettaa näin korkeaksi.

Lisäksi muutoksia tulisi tehdä työvoimapolitiikan saralla. Maahanmuuttajalääkärien laillistamisprosessiin kuuluu pakollinen kuuden kuukauden harjoittelu, ja näitä harjoittelupaikkoja tulisi saada paljon lisää. Lisäksi harjoittelupaikoissa olisi tarpeen luoda selkeä suunnitelma sille, mitä lääkäri harjoittelee ja miten hän kehittää kielitaitoaan käytännössä. Maahanmuuttajalääkäreitä ei pitäisi jättää yksin; kun heidän tukemiseensa varataan resursseja, saadaan erittäin hyviä tuloksia. Toinen lääkäreitä tukeva hanke on kehittämishanke, jossa Tervola on mukana tulevan syksyn. Kehittämishankkeen tarkoituksena on kehitellä ja parantaa maahanmuuttajalääkäreille tarkoitettuja täydennyskoulutuksia, joissa käydään läpi Suomen terveydenhuoltojärjestelmää sekä ammatillista kieltä ja sen käyttöä.

Tulevaa tutkimusta

Tällä hetkellä Tervola työskentelee tutkimuksen parissa, jossa analysoidaan lääkäreiden laillistamiskokeissa videoitavia ja arvioitavia potilastilanteita. Kyseinen tutkimus kuuluu Taina Pitkäsen väitöskirjatutkimukseen, ja tavoitteena on selvittää, ymmärtävätkö potilas ja lääkäri toisiaan. Tervola kertoo, että vaikka kyseisissä potilastilanteissa keskustelu usein näennäisesti sujuu, keskustelun edetessä kuitenkin huomataan, että väärinymmärryksiä on tapahtunut. Lääkäri saattaa esimerkiksi palata asiaan myöhemmin, jolloin ilmenee, että hän on ymmärtänyt sen väärin, tai kysyä jotain, mitä potilas on juuri kertonut. Toisaalta kyseinen tutkimus alleviivaa myös potilaan merkitystä vuorovaikutustilanteessa: esimerkiksi potilaan ollessa huonokuuloinen lääkärin täytyy artikuloida entistä selkeämmin. Lisäksi tutkimuksessa on huomattu, että lääkäreillä on hyvin erilaisia strategioita vuorovaikutustilanteissa: jotkut lääkärit ilmaisevat ymmärtämättömyytensä metakielellisin keinoin (”anteeksi, en ymmärtänyt kovin hyvin”), kun taas jotkut jatkavat keskustelua siitä huolimatta. Kyseisestä tutkimuksesta ensimmäinen julkaisu on tarkoitus julkaista syyskuun aikana.