Katsauksia Kielitieteen päiviin XLVII 2021: Osa 2

Kaksiosaisessa 5. – 7.5.2021 Tampereen yliopiston ja tutkimuskeskus PLURALin järjestämiin Kielitieteen päiviin liittyvässä blogisarjassa käsitellään etäkonferenssin esitelmiä ja plenaareja. Toisessa postauksessa esitellään kaksi konferenssissa kuultua mielenkiintoista plenaaria sekä käydään läpi, mistä vihapuheeseen liittyvässä työpajassa keskusteltiin.

Kielelliset käytännöt monikielisissä, väliaikaisissa yhteisöissä

Ensimmäisen konferenssipäivän aloitti esityksellään Janus Mortensen Kööpenhaminan yliopistosta. Hän käsitteli puheenvuorossaan sosiolingvististä tutkimustaan väliaikaisista, sosiaalista rakenteista (transcient social configurations). Kyseisellä termillä hän tarkoittaa sosiaalisia tilanteita, jotka ovat osallistujille ennestään tuntemattomia ja joissa osallistujilla ei ole yhteisiä, jaettuja tapoja tai kokemuksia.

Mortensenin ja muun tutkimusryhmän kiinnostuksen kohteena olivat erityisesti monikieliset ryhmät, jotka muodostuvat väliaikaisiin tarpeisiin, esimerkiksi projektia tai työtä varten. Tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan kielellisten ja sosiaalisten käytäntöjen muodostumista ja kehittymistä kyseisissä yhteisöissä ja sitä, miten osallistujat käyttivät jo olemassa olevia resurssejaan kommunikointiin. Kiinnostuksen kohteena oli lisäksi se, millä tavoin nämä normit ja käytännöt vaikuttivat ryhmän yhteistyöhön.

Mortensen esitteli keskeisiä tutkimustuloksia kahdesta eri kontekstista. Ensimmäisenä hän kertoi tutkimusryhmän tarkastelemasta Tanskassa toteutetusta teatteriprojektista, jonka esiintyjät ja työntekijät puhuivat monia eri kieliä. Mortensen kertoi, että projektin alkaessa englanti määriteltiin viralliseksi työskentelykieleksi, sillä se oli kieli, jota kaikki pystyivät ymmärtämään. Projektin edetessä sen osallistujan alkoivat huomiomaan ja käyttämään myös muita kieliä sekaisin. Toisena Mortensen käsitteli tutkimuksen kohteena ollutta monikielistä rakennustyömaata ja sen työntekijöitä. Työntekijöiden vuorovaikutusta tarkastellessa huomattiin, että heidän välisessään kommunikaatiossa käytettiin aktiivisesti eri maiden asukkaisiin liittyviä stereotypioita huumorin lähteinä. Esimerkiksi norjalaisesta työntekijästä vitsailtiin hyväntahtoisesti Norjan kansalaisiin liittyvien stereotypioiden avulla. Vitsailusta kehittyi olennainen osa ryhmän kommunikaatiota ja sitä käytettiin sekä ryhmän identiteetin että yhteishengen rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Ymmärryksen rakentaminen monikielisillä vastaanotoilla

Toisena konferenssipäivänä kuultiin puheenvuoro Jenny Paanaselta Turun yliopistosta. Paananen kertoi taustoja ja tuloksia muutaman vuoden takaisesta väitöskirjastaan ja jakoi kokemuksiaan terveysalan tutkimukseen ja monitieteisyyteen liittyen.

Aihe Paanasen väitöskirjaan tuli silloisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta. Vieraskielisen väestön osuus Suomessa oli kasvanut nopeasti muun muassa työperäisen maahanmuuton ja pakolaiskriisin seurauksena. Terveysalalla puhutti muun muassa vieraskielisten potilaiden saaman hoidon laatu: terveysalan ammattilaiset eivät saaneet tarvittavaa koulutusta maahanmuuttaja-asiakkaiden kohtaamiseen, ja toisaalta kieleen liittyviä ongelmia ilmeni myös ulkomaalaistaustaisten lääkärien ja hoitajien työskentelyyn liittyen. Paanasen tutkimuksen tarkoituksena olikin tarkastella vuorovaikutusta monikielisillä lääkärin vastaanotoilla. Artikkelimuotoisessa väitöskirjassaan Paananen käsitteli teemaa useista eri näkökulmista: analyysin kohteina olivat eleiden käyttö, lääkärin kysymysten uudelleenmuotoilu, asiantuntijainformaation selittäminen, yhteisymmärrys tulkatuilla vastaanotoilla sekä päätöksentekotilanteet.

Keskeisiksi tuloksiksi Paananen nosti esimerkiksi keskustelun sujuvuuteen tähtäämisen, eleiden merkityksen sekä tulkin osallisuuden vuorovaikutuksessa. Monikielisillä vastaanotoilla suomea äidinkielenään puhuvat usein yksinkertaistavat ilmaisua ja muotoilevat kysymyksiä uudelleen, jotta keskustelu olisi mahdollisimman sujuvaa. Eleiden avulla sekä kuvataan puheen sisältöä ja korvataan sanastollisia puutteita että ilmaistaan yhteistyöhalukkuutta ja empatiaa. Myös tulkki voi osaltaan vaikuttaa yhteisymmärryksen sekä myönteisen ilmapiirin syntyyn. Paananen on hyödyntänyt tutkimuksensa tuloksia kirjoittamalla lääketieteen oppikirjoihin, tarjoamalla vuorovaikutuskoulutusta terveysalalla toimiville sekä opettamalla monikulttuurisuuteen liittyvillä kursseilla Turun, Tampereen ja Helsingin.

Lopuksi Paananen kertoi omista kokemuksistaan terveysalan tutkimukseen ja monitieteisyyteen liittyen. Vaikka terveysalalla tutkimus kielentutkijoiden kanssa koetaan mielenkiintoiseksi, on Paananen silti kohdannut epäluuloja esimerkiksi humanistisia tieteitä ja laadullisia tutkimusmenetelmiä kohtaan.

Vihapuhe verkossa ja monitieteisen yhteistyön tarve

Viimeisenä konferenssipäivänä oli vuorossa Viha kielessä -työpaja. Työpajan avasi Simo Määttä, joka määritteli vihapuhetta käsitteenä ja esitteli sen erilaisia ilmenemismuotoja. Vihapuheelle ei ole kansainvälistä määritelmää, mutta yleinen määritelmä sille on mikä tahansa vuorovaikutus puheessa, kirjoituksessa tai käyttäytymisessä, jonka tarkoituksena on hyökätä tai käyttää loukkaavaa tai syrjivää kieltä tiettyä henkilöä tai ryhmää kohtaan. Tämä syrjintä voi kohdistua esimerkiksi kansallisuuteen, väriin, etnisyyteen tai sukupuoleen. Vihapuhetta tarkasteltaessa tutkimuskohteena ovat usein esimerkiksi sanat, puhetoiminnot tai argumentaatio.

Työpajan ensimmäisessä alustuksessa Gina Dautartas käsitteli tutkimustaan kehystämisen keinoista vihapuhetta käsittelevissä lakiteksteissä Liettuassa. Hän esitteli tutkimaansa tapausta, jossa miespariskunta oli lisännyt sosiaaliseen mediaan itsestään kuvan suutelemassa. Kuva keräsi monia loukkaavia kommentteja, minkä vuoksi pariskunta vaati lakitoimenpiteitä. Tuomioistuin kuitenkin hylkäsi pyynnön useaan kertaan vedoten siihen, että kyseisen kuvan julkaiseminen oli omalaatuista käytöstä eikä huomioi eri näkemyksen omaavia ihmisiä. Kyseinen tapahtuma kuvailtiin siis lakiteksteissä siten, että pariskunnan käytös todettiin vääräksi ja heidät ”syyllisiksi”. Dautartasin mukaan muun muassa tällaisia kehystämisen keinoja käytettiin lakiteksteissä vaimentamaan diskursseja, jotka uhkaavat valtion näkemyksiä ja hallitsevia ideologioita.

Emmi Lahti tarkasteli vihapuheen rakentumista maahanmuuttovastaisissa verkkokeskusteluissa Suomi24-sivustolla. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, millä tavoin keskusteluun osallistuvat yhdessä rakentavat vihapuhetta ja ilmaisevat samanmielisyyttä toisiaan kohtaan. Tavallisia keinoja tähän ovat muun muassa toisten viestien jatkaminen ja perustelujen lisääminen sekä muiden kysymyksiin vastaaminen: näin keskustelijat hyväksyvät samalla edellisten viestien taustaoletukset. Kannatusta ilmaistiin myös toisia keskustelijoita kehumalla. Verkkokeskustelijat rakentavat yhdessä paitsi vihapuhetta myös yhteistä maailmankuvaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Onkin aiheellista pohtia, voiko samanmielisyyden ilmaiseminen myös kannustaa keskustelijoita jatkamaan vihapuhetta.

Maahanmuuttovastaisia keskusteluja tarkastelivat tutkimuksessaan myös Ulla Tuomarla ja Karita Suomalainen. He lähestyivät aihetta viittaus- ja nimeämistapojen sekä some-kuplien kautta tavoitteenaan selvittää, miten nimeävien ja viittaavien ilmausten käyttö rakentaa ja ylläpitää maahanmuuttovastaista kuplaa Suomi24-foorumilla. Tutkimuksen perusteella ulkoryhmästä puhuttaessa käytetään usein esimerkiksi yleistäviä nimityksiä (maahanmuuttajat, poliitikot) tai kolmannen persoonan pronomineja, kun taas sisäryhmään viitataan ensimmäisen persoonan pronomineilla. Myös käyttäjänimen avulla voidaan ilmaista asennoitumista. Tuomarlan ja Suomalaisen mukaan kyseisten kielellisten keinojen käyttö vahvistaa sisäryhmän yhteistä maailmankuvaa ja jaettuja asenteita samalla muodostaen tiettyä kuvaa ”toisesta”.

Työpajassa viimeisenä kuultiin tuloksia Mattia Rettan tutkimuksesta. Rettan tutkimuskohteena on Italian poliittinen diskurssi Facebookissa ja Twitterissä koronapandemian aikana sekä siinä käytetyt kielelliset elementit, jotka edistävät vihapuheen syntymistä. Retta tuo esille esimerkiksi sanaluokkien roolin vihan synnyttämisessä: esimerkiksi loukkaavia nimityksiä tai adjektiiveja käytetään synnyttämään vihaa ja epäluuloa. Lisäksi hänen tutkimuksessaan keskitytään julkaisujen implisiittisiin merkityksiin ja niissä esiintyviin diskursiivisiin keinoihin, esimerkiksi argumentaatioon ja intensifikaatioon. Esiteltyjen julkaisujen teemoina ovat esimerkiksi Kiina pandemian aiheuttajana sekä maahanmuuttovastaisuus.

Alustuksia seuranneessa paneelikeskustelussa ajauduttiin keskustelemaan yleisesti tutkimuksesta vihapuheen parissa. Keskustelussa nostettiin esille se, että vaikka vihapuhe on historiallisesti vanha ilmiö, se on saanut aivan uudet mittasuhteet teknologian kehittyessä; vihapuheen leviäminen verkossa on nykyään melko hallitsematonta. Myös jotkut tutkijoista itse ovat saaneet osakseen vihapuhetta tutkimuksensa vuoksi. Lopuksi nostettiin esille myös lingvistisen tutkimuksen moniulotteisuus ja tärkeys: vihapuhetta voidaan käsitellä monesta erilaisesta kielellisestä näkökulmasta, kuten työpajan esityksetkin osoittivat. Toisaalta keskustelijat olivat yhtä mieltä myös monitieteisen tutkimuksen tarpeellisuudesta. Vihapuhetta olisi hedelmällistä tutkia monen eri tieteenalan voimin, jotta aiheeseen saataisiin mahdollisimman paljon eri ulottuvuuksia.