Kielen ja hyvinvoinnin tutkimus uusien tuulien ja haasteiden pyörteissä

LAWE järjesti toukokuussa etäseminaarin aiheella Uusia avauksia. Seminaarissa kerrottiin niin tutkijoiden omistaa projekteista kuin pohdittiin yhtä yliopistomaailman kuumista perunoista – Covid-19 -pandemiasta seuranneen poikkeustilan vaikutusta tieteen tekemiseen.

Pohjoismaisten kielten professori Camilla Wide (TY) esitteli seminaarissa konsortiosuunnitelman, jonka päähakijana hän toimii. Monikieliset kohtaamiset hyvinvointivaltiossa: Kielelliset oikeudet, valta ja eriarvoisuus keskittyy kielen ja hyvinvoinnin ilmentymiseen institutionaalisessa kontekstissa eli niin hoiva- kuin sosiaalialallakin. Konsortiossa ovat osallisina Turun yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto sekä Åbo Akademi vaihtelevine asiantuntija-alueineen, ja tutkimusaluetta lähestytäänkin erityisesti sosiaalipolitiikan ja kielitieteen näkökulmasta. Wide esitteli yhdeksi tutkimuskohteeksi tulkkauksen ja sen merkityksen maahanmuuttajien perspektiivistä. Projekti on vielä suunnitteluvaiheessa, ja sillä pyritään mukaan Suomen Akatemian Huippuyksikkö-ohjelmaan.

Suomen kielen tutkijatohtori Jenny Paananen (TY) kertoi tutkimushankkeestaan Muistisairauden äärellä – Alongside Dementia, jolle on myönnetty Suomen Akatemian kolmen vuoden tutkimusrahoitus. Tutkimushanke on poikkitieteellinen, ja se tehdään hoitotieteen laitoksella. Tutkimuksen kohteena ovat muistisairaiden lähiomaisten ja hoitohenkilökunnan vuorovaikutussuhteet, mikä on keskeisyydestään huolimatta vähälle tarkastelulle jäänyt hoitosuhteen osa-alue. Aihe on kuitenkin ajankohtainen, sillä muistisairaudet yleistyvät maailmalla, ja Suomessa koettu hoivakriisi on nostanut hoitosuhteen laadun keskustelunaiheeksi. Omaisvuorovaikutusta koskevalle tutkimukselle on siis suuri tarve hoitosuhteen parantamisen ja alan koulutuksen kehittämisen kannalta.

Paananen kertoi, että vuorovaikutustilanteet olisi tarkoitus videoida ja tarkastella keskusteluanalyysin keinoin. Hän kuitenkin totesi, että alkuperäisen suunnitelman tilalle on keksittävä vaihtoehtoisia dokumentointitapoja, sillä videokuvaus ei välttämättä tule pandemian aiheuttaman poikkeustilan ja rajoitusten myötä onnistumaan. Tämä onkin haaste, joka takuulla koskee tutkimuskenttää laajasti. Poikkeustila vaatii ponnisteluja, kompromisseja, luovuutta ja toisaalta myös täyskäännöksiä, jotta tutkimustyö edistyisi. Etäseminaarissa pohdittiinkin muun muassa puhelinkeskustelujen nauhoittamista ja erinäisten videopuheluohjelmien sekä pleksilasien käyttöä vaihtoehdoiksi suoralle kontaktille. Ehdotusten toimiminen on kuitenkin hyvin tilannekohtaista. Vaihtoehdoissa mietityttävät niin ikään se, miten haastateltavat ja kommunikaatiotilanteiden osapuolet kokevat vaihtoehtoisen dokumentointitavan sekä miten keruumenetelmät vaikuttavat hoitoyksikköjen arkeen. Lisäksi pohdittiin, mitkä ovat vaihtoehtojen vaikutukset tutkimuskysymyksiin – miten paljon painotettu tutkimussuunta voi saatikka saa muuttua? Poikkeustila ei tokikaan ole pysyvä tila, ja rajoituksia on alettu purkamaan, mutta tilanne aiheuttaa silti epävarmuutta niin tutkimuskysymysten kuin aikataulun perspektiivistä vaikuttaen niin pitkän kuin lyhyen aikavälin suunnitelmiin.

Toisaalta etäseminaarissa mainittiin korona mahdollisuutena. Poikkeustila ohjaa ihmiset kyseenalaistamaan tottumuksiaan ja omaksumaan uusia toimintamalleja, mikä voi olla hyvinkin tervetullut seuraus. Poikkeustilassa viestinnän, vuorovaikutuksen sekä sosiaali- ja terveysalan merkitys korostuvat, mikä heijastuu niin ikään kielen ja hyvinvoinnin tutkimuksen tarpeellisuuteen. Tästä voikin seurata tutkimuskysymyksiä, joita ei tullut aiemmin pohtineeksi. Pandemiasta seurannut poikkeustila tuo esille yhteiskunnan rakenteiden vahvuudet ja heikkoudet sekä osoittaa, miten olemme yhteisönä varautuneet suuriin muutoksiin ja toistemme tukemiseen. Myös vähemmällä huomiolla olleet kysymykset ajankohtaistuvat ja tulevat yhteiskunnan kannalta tarpeellisiksi selvittää ja ratkaista. Poikkeustila onkin paljastanut paljon yhteiskunnastamme, ja näihin kysymyksiin paneudutaan varmasti pitkään.

Teksti: Rosa Carpelan