Kielen rooli yhteiskunnallisessa eriarvoistumisessa
Langnetin kesäkoulu kokosi Turkuun kielentutkijoita 19-23.8.2019. Kesäkoulun yhteydessä järjestettiin kaikille avoin paneelikeskustelu, jonka aiheena oli Kieli ja eriarvoistuminen. Paneeliin osallistuivat kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.), väitöskirjatutkija Heidi Niemelä, post doc -tutkija Annika Pasanen ja dosentti Eija Stark. Keskustelua johdatteli väitöskirjatutkija Lotta Aarikka.
Eriarvoistumista lähdettiin tarkastelemaan erilaisten kielivähemmistöjen näkökulmista. Suomen vanhojen kielivähemmistöjen eli saamen, ruotsin ja romanin kielten sekä viittomakielten puhujien rinnalle on yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä syntynyt uusia kielivähemmistöjä. Uusien kielten puhujat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jota kuitenkin yhdistävät suomen kielen oppimisen ja suomalaiseen kieliyhteisöön sisälle pääsemisen haasteet. Maahanmuuttajanuorten kohdalla tärkeäksi kysymykseksi nousee, saavutetaanko peruskoulun aikana riittävä luku- ja kirjoitustaito jatko-opinnoissa ja työelämässä pärjäämiseksi vai johtavatko puutteelliset taidot syrjäytymiseen ja nuorten potentiaalin hukkaamiseen.
Kielivähemmistökysymyksen ohessa keskustelussa esiin nousi selkokielen merkitys laajoille käyttäjäryhmille, joilla on kielellisiä erityistarpeita. Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien lisäksi yleiskieltä helpompaa kielimuotoa tarvitsevat muun muassa kehitysvammasta, lukivaikeudesta tai muistisairaudesta johtuen useat äidinkielisetkin puhujat. Viranomaispalveluiden, uutisten ja kirjallisuuden tarjoaminen selkokielellä edesauttaa kaikkien näiden käyttäjäryhmien tasa-arvoisempaa mahdollisuutta tiedonsaantiin ja osallisuuteen. Folkloristiikan dosentti Eija Stark muistutti myös englannin kielen käytön yleistymisestä johtuvasta eriarvoistumisesta. Erityisesti korkeakoulutuksen piirissä suomen kielen käytöstä luopuminen on ollut nopeaa.
Tutkijalta poliitikolle -osuudessa keskustelijat saivat esittää oman näkemyksensä siitä, minkä yhteiskunnassa tulisi muuttua, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi paremmin kielikysymyksissä. Saamen kielen tutkija ja kieliaktivisti Annika Pasanen halusi kiinnittää huomiota saamen kielten elvytyksen pysyvien resurssien turvaamiseen. Tämän hetkinen projektiluonteisuus sopii huonosti revitalisaation luonteeseen ja jatkuva hankerahoituksen haku sekä turhauttaa työntekijöitä että hukkaa resursseja. Kielipesätoiminnalle, varhaiskasvatukselle ja kouluopetukselle olisi taattava pysyvä rahoitus, jotta saamen kieli saataisiin säilymään elinvoimaisena. Saamen kielen opetusta tulisi olla saatavilla pienilläkin ryhmäko’oilla ilman vanhempien ja opettajien taistelua sen puolesta. Tulevaisuudessa etäopetus voisi entistä paremmin mahdollistaa saamen kielen opinnot koko maassa.
Paneelikeskustelun päätti kysymys siitä, millainen Suomen kielimaisema tulee olemaan 2050-luvulla? Mitä tulisi tutkia ja mihin varautua? Heidi Niemelä kiinnitti huomiota erityisesti monikielisyyden lisääntymiseen. Hän painotti oman äidinkielen opetuksen tärkeyttä myöhemmän oppimisen helpottajana. Jokaisella tulisi olla oikeus oman äidinkielensä oppimiseen myös luku- ja kirjoitustaidon tasolla. Niemelä kertoi Itä-Helsingin uudet Suomen kielet -hankkeessa tutkitusta arjen monikielisyydestä ja siitä miten monikielisissä oppilaitoksissa voidaan tuoda oppilaiden useat äidinkielet esiin positiivisella tavalla. Nuoret ja opettajat voivat oppia toistensa kieliä ja koulussa voidaan näin näyttää arvostusta kielitaidolle, joka muuten jää virallisen opetussuunnitelman taakse piiloon. Mari Holopainen koki tärkeäksi tämän kaltaisten hankkeiden kautta syntyvän mutkattomamman suhtautumistavan kieliin. Kokeilevuuden, taiteen ja itseilmaisun kautta voidaan monikielisyys kokea luonnollisena osana kanssakäymistä. Holopainen suositteli myös kielenopetuksen aikaistamista kouluissa ja varhaiskasvatuksessa.
Tilaisuuden lopuksi myös yleisöllä oli mahdollisuus käyttää puheenvuoroja ja esittää kysymyksiä keskustelijoille. Åbo Akademin suomen kielen ja kirjallisuuden professori Urpo Nikanne muistutti kielellisten oikeuksien olevan ihmisten perusoikeuksia. Kaikilla luonnollisilla kielillä on yhtäläinen potentiaali asioiden ilmaisemiseen eikä kieliä voida asettaa paremmuusjärjestykseen. Tästä ymmärryksestä voidaan kielitieteen kautta toimia etniseen alkuperään liittyvien ennakkoluulojen purkamiseksi ja kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi.
Teksti ja kuva: Leena Letwory