LaWe käynnistää oman tutkimusseminaarisarjansa

Tervetuloa Turun yliopiston Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen LaWen uuden tutkimusseminaarin ensimmäiseen tapaamiseen Zoomissa klo 10–12 tiistaina 30. marraskuuta!

Joka toinen tapaaminen järjestetään etänä Zoomissa, ja joka toinen paikan päällä kampuksella. Etätapaamisiin kutsutaan vierailijoita, joiden tutkimus koskee LaWelle tärkeitä aiheita.

Ensimmäinen vieraamme on aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen Oulun yliopistosta. Hänen aiheensa on Potilas, psykiatri ja ulkoinen maailma Ääniä mielisairaaloiden sairauskertomuksissa 19001960:

“Potilaan kokemukset ja ylipäänsä potilasnäkökulma ja “historia alhaaltapäin” ovat tulleet vahvasti esille medikaalihistoriassa 2000-luvulla. Oma esitykseni keskittyy psykiatrisiin sairauskertomuksiin Pitkäniemen ja Oulun piirimielisairaaloista 1900-luvun alusta 1960-luvun alkuun, ja tarkoitukseni on kuvata ja vertailla sairauskertomusten “kertojia”, joita olivat psykiatrien lisäksi muu hoitohenkilökunta, viranomaiset, potilaan omaiset ja läheiset sekä potilas itse. Suuri kysymys on, missä määrin sairauskertomukset antavat autenttisen kuvan potilaan sairaudesta sekä sen kokemisesta ja konteksteista.”

Seminaarin Zoom-linkin saa ottamalla yhteyttä Rebecka Heinoseen (rebecka.m.heinonen@utu.fi).

Tervetuloa mukaan!