LAWEN PODCAST JAKSO 2: Vihapuhe yhteiskunnallisena ja kielellisenä ilmiönä

Turun yliopiston Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskus LaWen podcast on sisällöntuottajaharjoittelijoiden Anni-Leena Alasen ja Katri Sohlmanin suunnittelema sekä toteuttama projekti. Neliosaisessa podcast-sarjassa tutustutaan kieleen liittyvään tutkimukseen ja meneillään oleviin tutkimushankkeisiin.

Toisessa podcast-jaksossa vieraana on Simo Määttä, joka kertoo tutkimuksestaan vihapuheen parissa. Määttä on apulaisprofessori Helsingin yliopistossa sekä käännöstieteen tutkimusyhteisö TRASTin johtaja. Määttä tutkii kieltä, kääntämistä ja tulkkausta monesta eri näkökulmasta. Hän tekee myös yhteistyötä ranskankielisen DRAINE-vihapuheverkoston kanssa.

Määtällä on pitkä ja monialainen tutkimustausta kielen parissa. Väitöskirjassaan Määttä on tutkinut vähemmistökieliä koskevaa kielipolitiikkaa, ja myöhemmin hän kiinnostui murteen ja sosiaalisen variaation kääntämisestä kaunokirjallisuudessa. Määttä on työskennellyt myös asioimis- ja oikeustulkkina ja on sitä kautta päätynyt tutkimaan esimerkiksi kielellisten oikeuksien toteutumista sekä kieli-ideologioita asioimis- ja oikeustulkkauksessa. Vihapuheen tutkimuksesta hän kiinnostui ollessaan jatko-opiskelijana Berkeleyssä. Kielentutkimuksessa Määttää kiinnostaa erityisesti indeksikalisaatio, performatiivisuus ja kieli-ideologiat, ja vihapuheen tutkimuksessa yhdistyvät nämä kaikki aspektit. Vihapuhetutkimuksessaan hän keskittyy muun muassa verkkokeskustelujen tarkasteluun sekä vihapuheen olemuksen ja historian tutkimiseen, ja suuri osa hänen vihapuhetutkimuksestaan on kirjoitettu ranskaksi.

Vihapuheen tutkimus

Vihapuhe on ajankohtainen aihe, sillä varsinkin sosiaalisen median suosion kasvamisen johdosta vihapuhe on saavuttanut uudenlaiset mittasuhteet ja leviää hyvin helposti ja nopeasti. Vihapuhe on ollut myös politiikassa paljon esillä, ja esimerkiksi kunnallisvaalien johdosta vihapuhe on ollut ajankohtainen puheenaihe. Vihapuhe on käsitteenä kuitenkin tulkinnanvarainen ja moninainen, ja sen merkitystä ei ole pystytty yksimielisesti määrittelemään. Määrittelystä tekee vaikeaa myös se, että käsitteen merkitys eroaa eri kielten välillä jonkin verran. Esimerkiksi englanninkielisellä hate speech -käsitteellä on pidempi historia, minkä johdosta käsitteen merkitys avautuu helpommin, kun taas ranskaksi puhutaan puheen sijaan diskurssista, discours de haine, mikä vie käsitteen merkitystä hieman eri suuntaan.

Määttä itse toteaa, että virallista vihapuheen määritelmää ei ole eikä sitä pystytä akateemisissa piireissä määrittelemään. ”Mutta se, että määritelmää ei ole, ei toisaalta tarkoita, etteikö olisi mielenkiintoista tutkia sitä kielenkäyttöä, jota usein luonnehditaan vihapuheeksi”, Määttä toteaa. Hän mainitseekin, että erityisen mielenkiintoista ja samalla haastavaa on tutkia vihapuheen rajoilla olevia ilmiöitä. Esimerkiksi rajanvetoa vihapuheen ja sananvapauden välillä on aiheellista tutkia. Yhdeksi vihapuheen tutkimuksen haasteeksi Määttä mainitsee myös sen, kuka puhuu. Esimerkiksi auktoriteettiaseman omaavan henkilön puhetta ei enää tulkita arkikielenkäyttönä, minkä seurauksena kyseinen kielenkäytön tilanne on hyvin erilainen, kuin esimerkiksi tavallisen kansalaisen tuottama, arvottava kielenkäyttö arkikontekstissa. Kyseiseen ilmiöön liittyy myös vihapuheen leviäminen: tavallisissa arkikeskusteluissa ilmenevä vihapuhe ei välttämättä leviä laajemmalle, kun taas tieto auktoriteettien arvottavasta kielenkäytöstä leviää hyvin nopeasti.

Vihapuheeseen ja sen tutkimukseen liittyy monia, erilaisia haasteita. Jo mainitun määrittelyn ongelmallisuuden lisäksi Määttä mainitsee muun muassa sen, että monet tutkijat ovat itse joutuneet kohtaamaan vihapuhetta, ja toisaalta jotkut vihapuheen tutkijat voivat kokea aiheen tarkastelun henkisesti raskaana. Lisäksi Määttä tuo esille kontekstin tärkeyden: mikään kielellinen ilmiö ei itsessään liity suoraan vihapuheeseen. Teknologia ei pysty siis tarkasti määrittelemään, mikä on vihapuhetta ja mikä ei, ja myös ihmisen on välillä vaikea tunnistaa sitä.

Vihapuheen kielelliset ominaisuudet

Vihapuheen tutkimus on myös kielellisten piirteiden näkökulmasta hyvin moninaista: vihapuhetta voidaan tarkastella muun muassa sanaston, kieliopin, argumentaation, kehystämisen keinojen tai metaforien kautta. Lisäksi Määttä mainitsee esimerkiksi ideologioiden, performatiivisuuden ja diskurssien analysoinnin. Tutkimuksessa on hedelmällistä yhdistää kielen eri tasoja, esimerkiksi mikrotason kielellinen analyysi sekä laajempi, diskursiivinen analyysi: tästä esimerkkinä Määttä mainitsee yhdessä Ulla Tuomarlan ja Karita Suomalaisen kanssa kirjoittamansa artikkelin, joka käsittelee Suomi24-sivuston maahanmuuttovastaisissa keskusteluissa esiintyviä nimeämis- ja viittaustapoja yhdistettynä diskursiiviseen analyysiin.

Määtän mukaan esimerkiksi tämän tyyppisissä verkkokeskusteluissa ollaan niin sanotussa diskurssien välisessä tilassa, jossa erilaiset ideologiat normalisoituvat. Keskusteluissa vallitsee kyseessä olevan aiheen kannalta hyvin vahva sanomaton kehys siitä, millaista ideologiaa kannatetaan, ja keskustelujen osallistujat jakavat samat taustaoletukset. Tämä aiheuttaa tietynlaisen kuplan, jossa eriäviä mielipiteitä ei hyväksytä ja jossa keskustelu on hyvin hankalaa.

Tämänhetkinen tutkimus

Tällä hetkellä Määttä muun muassa kirjoittaa artikkelia Yrjö Laurannon kanssa kahdesta Suomi24-sivuston keskustelusta, joista toinen käsittelee muunsukupuolisuutta ja toinen samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita. Toinen tekeillä oleva artikkeli valmistuu yhdessä Samuel Vernet’n kanssa: kyseisessä artikkelissa tarkastellaan ranskankielisissä YouTube-keskusteluissa esiintyvää vihapuhetta. Molemmissa artikkeleissa yhdistellään Määtän mukaan eri kielen ulottuvuuksia, ja tutkimusta tehdään sekä tarkemmalta, kielelliseltä tasolta että laajemmalta, diskursiiviselta tasolta.

Lisäksi Määttä on mukana ranskankielisessä DRAINE-vihapuheverkostossa, johon kuuluu tutkijoita monesta eri maasta ja monelta eri kielentutkimuksen alalta. Yhteistyö verkoston kanssa on ollut antoisaa, ja Määttä kertookin, että mieluisinta yhteistyössä ovat tapaamiset kollegoiden kanssa ja uusien näkökulmien saaminen sekä verkoston ansiosta syntyneet, tutkimukselliset yhteistyöt, joissa omia tutkimuksellisia lähtökohtia pääsee yhdistelemään toisen tutkijan näkemyksiin.