LAWEN PODCAST JAKSO 5: Selkokielinen vuorovaikutus
Turun yliopiston Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskus LaWen podcast on LaWen aiempien sisällöntuotannon harjoittelijoiden Anni-Leena Alasen ja Katri Sohlmanin käynnistämä projekti, jonka vetovastuussa on kevään 2022 ajan Elena Rintamäki. Podcast-sarjassa tutustutaan kieleen ja hyvinvointiin liittyvään tutkimukseen ja meneillään oleviin tutkimushankkeisiin. Teknisistä ongelmista johtuen tämänkertaisen jakson äänenlaatu jättää toivomisen varaa, mikä pyritään korjaamaan tulevissa jaksossa.
Vuoden 2022 ensimmäisessä podcast-jaksossa vieraana on selkokielen tutkija Leealaura Leskelä, jonka kanssa keskustelemme selkokielen tutkimuksen nykytilanteesta, tulevaisuuden näkymistä sekä Leskelän omasta tutkimustyöstä selkokielisen vuorovaikutuksen parissa. Tällä hetkellä Leskelä työstää jatkotutkimustaan Helsingin yliopistossa, opintovapaalla toimestaan Kehitysvammaliiton Selkokeskuksen kehittämispäällikkönä. Selkokeskuksen tehtävänä on edistää selkokielistä tiedotusta, tiedonvälitystä ja kulttuuria Suomessa. Leskelä on myös mukana Koneen Säätiön rahoittamassa Selkokielen ytimessä -hankkeessa, jossa tutkitaan sitä, millaista suomalainen selkokieli on ja millaista sen pitäisi olla.
Mitä on selkokieli?
Selkokieli on yleiskieltä helpompi kielimuoto, jossa kielen ymmärrettävyyttä on helpotettu sisällöllisillä, sanastollisilla ja rakenteellisilla muutoksilla. Selkokieli on siis kauttaaltaan yksinkertaistettua kieltä. Selkokieli on suunnattu niiden ihmisten tarpeisiin, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä. Selkokieli ja yleiskieli eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Leskelä toteaakin, että näitä kielimuotoja on parempi tarkastella osana kielen kompleksisuuden jatkumoa, jossa selkokieli edustaa jatkumon yksinkertaisinta päätyä.
Selkokeskuksen arvion mukaan Suomessa on 650 000–750 000 ihmistä, jotka hyötyvät selkokielisestä viestinnästä. Selkokielen avulla voidaan auttaa esimerkiksi kehitysvammaisia, iäkkäitä ja muistisairaita henkilöitä sekä suomen kieltä opiskelevia maahanmuuttajia hankkimaan tietoa sekä toimimaan täysivaltaisina kansalaisina osana yhteiskuntaa.
Puhutun selkokielisen vuorovaikutuksen tutkimus meillä ja muualla
Leskelän mukaan selkokieli puheessa on kirjoitettua selkokieltä nuorempi ilmiö. Suomessa kirjoitettua selkokieltä on kehitetty 1980-luvulta asti, mutta puhutun selkokielen kehitystyö ja tutkimus ovat astuneet kuvaan vasta myöhemmin. Nykyisinkin puhuttua selkokieltä kehitetään, edistetään ja tutkitaan lähinnä Suomessa, eikä kansainvälistä tutkimusta vielä juuri ole. Leskelä itse kiinnostui puhutun vuorovaikutuksen tutkimuksesta jo pro gradu -tutkielmaansa työstäessään ja sai myöhemmin mahdollisuuden soveltaa keskustelunanalyysia saatuaan käyttöönsä kehitysvammaisten ihmisten haastatteluja sisältävän videoaineiston. Aineistoon perehtymisen yhteydessä nousi esille vuorovaikutuksen ilmiöitä, joiden pariin Leskelä on myöhemmässä tutkimuksessaan palannut. Muun muassa kehitysvammaisten henkilöiden myöntyvyystaipumus eli pyrkimys vastata kanssakeskustelijalle sen pohjalta, mitä olettaa kuulijan haluavan kuulla, on kiinnostanut Leskelää. Selkokeskuksen Selkokieli ja vuorovaikutus -hankkeen (2007–2009) yhteydessä Leskelälle tarjoutui mahdollisuus tallentaa uusi tutkimusaineisto, johon myös hänen tekeillä oleva väitöskirjansa pohjautuu.
Podcastissa keskustellaan myös Leskelän tutkimasta kielellisestä epäsymmetriasta pääosin institutionaalisissa keskusteluissa, joissa toinen osallistuja on kehitysvammainen henkilö ja toinen kehitysvamma-alan ammattilainen. Leskelä on kiinnostunut siitä, millä tavoin kielellisesti osaavampi ammattilainen pyrkii rakentamaan ja kuljettamaan keskustelua ja muokkaamaan omaa kielenkäyttöään mahdollisimman helpoksi ymmärtää. Aina keskustelun sujuva kuljettaminen ja oman kielenkäytön muokkaaminen eivät ammattilaiselta onnistu, mutta Leskelän mukaan yllättävän usein keinot rakentaa yhteistä keskustelua kuitenkin löytyvät. Keskustelun rakentamisen keinot ovatkin Leskelän tutkimuksen ydin: tarkoituksena on tarkastella, miten kehitysvamma-alan ammattilaisten selkokielistä vuorovaikutusta varten laadittua ohjeistusta voisi kehittää. Leskelän mukaan kehitysvammaisuuden vaikutusta vuorovaikutustilanteeseen voitaisiin kielellisen epäsymmetrian tutkimuksen viitekehyksessä kutsua intersubjektiivisuuden haasteeksi: miten keskustelun osallistujat lähestyvät toisiaan, kokevat käyvänsä samaa keskustelua ja ylittävät ymmärrysvaikeuksia, väärinymmärryksiä ja jatkuvaa korjaustarvetta.
Tällä hetkellä kansainvälinen selkokielen tutkimus on Leskelän mukaan valtavassa nosteessa, vaikka tutkimus koskeekin edelleen lähinnä kirjoitettua selkokieltä. Esimerkiksi Saksassa tehdään selkokielisten tekstien tutkimusta silmänliike- ja EKG-mittauksilla, mitä ollaan Suomessa vasta aloittelemassa. Kaiken kaikkiaan kansainvälisen selkokielen tutkimuksen kenttä on viime vuosina laajentunut, mikä puolestaan on avannut suomalaisille selkokielen tutkijoille uusia näkökulmia tutkimukseen. Leskelä vinkkaakin eurooppalaisesta selkokielen kehittämisestä ja tutkimuksesta kiinnostuneille kuuntelijoillemme Camilla Lindholmin ja Ulla Vanhatalon toimittamasta Handbook of Easy Languages in Europe -teoksesta, joka on nyt saatavilla e-kirjana kustantajan verkkosivuilta täältä. Teoksessa tutkijat ja selkokielen asiantuntijat 21 eri Euroopan maasta kertovat selkokielen kehityksestä ja tutkimuksesta omissa maissaan. Vaikka puhutun selkokielisen vuorovaikutuksen tutkimus onkin vielä nuorta ja sitä tehdään toistaiseksi lähinnä Suomessa, Leskelä toteaa, että kiinnostus tutkimukseen on herännyt myös Euroopan maissa.
Teorian ja käytännön yhdistämisen haasteet
Pitkään alalla toimineen ja sitä eri näkökulmista tarkastelleen Leskelän toiveena on, että selkokielen tutkijat ja käytännön toimijat voisivat tehdä enemmän yhteistyötä. Käytännön toimijoiden toiveena on saada päivittäisen työnsä tueksi työkaluja ja käytännöllisiä ratkaisuja, mutta tällaisten tuottaminen tieteellisen tutkimustyön pohjalta vaatii aikaa. Leskelä kuitenkin uskoo, että tieteellisten menetelmien ja käytännön tarpeiden yhdistäminen johtaa parhaaseen lopputulokseen.