Yrityskatalogimme kasvaa – yhteinen suunta kansainvälisille vesille

Merimerkit-hankkeen ylläpitämä Marine Network Catalogue -yrityskatalogi on kasvanut vuoden aikana vauhdilla yli 80:een verkostoitumisesta ja kansainvälisestä kasvusta kiinnostuneeseen kotimaiseen toimijaan, ja tarjoaa nyt monipuolisen läpileikkauksen suomalaisesta meriteollisuudesta sekä siihen kytkeytyvistä aloista. Katalogiin on liittynyt yrityksiä eri puolilta Suomea – yhteisenä tavoitteena on löytää uusia kansainvälisiä kumppanuuksia ja vahvistaa alan näkyvyyttä globaalilla tasolla.

Kiinnostus sivustoa kohtaan kasvaa

Marine Network -verkkosivuston kävijätilastot kertovat kasvavasta kiinnostuksesta suomalaista merenkulun osaamista ja uusia kumppanuuksia kohtaan. Sivustolla vierailee viikoittain noin 90–160 kävijää, ja suurin osa liikenteestä tulee Euroopasta – erityisesti Suomesta, Saksasta ja Irlannista. Aasiassa korostuu Singapore, ja Pohjois-Amerikasta kiinnostusta on erityisesti Yhdysvalloista ja Kanadasta.

Katsotuimpien sisältöjen joukossa nousevat esiin erityisesti sisustusalan yritykset sekä materiaalien ja kalusteiden toimittajat, joiden sisältöjä on tarkasteltu eniten. Myös järjestelmä- ja laitevalmistajat, telakat sekä kokonaisratkaisujen tarjoajat keräävät tasaista huomiota. Tämä kertoo siitä, että suomalainen design, tekninen osaaminen ja laatu kiinnostavat laajasti kansainvälisiä vierailijoita.

Toimialakirjo heijastaa merenkulun osaamista

Suurimmat edustetut toimialat katalogissa ovat laivanrakennus ja -varustelu, metalliteollisuus, konepajateollisuus, meriteknologia, sähkö- ja automaatioratkaisut sekä sisustus- ja design-palvelut. Näiden rinnalle on noussut myös kasvava joukko digitaalisia ja ympäristöratkaisuja tarjoavia yrityksiä, kuten data-analytiikkaa, energiatehokkuutta ja kestävän kehityksen palveluita kehittäviä toimijoita.

Mukana ennen kaikkea pk-yrityksiä

Suurin osa katalogin yrityksistä on pieniä ja keskisuuria toimijoita, joilla on jo kokemusta kotimaisista ja osin kansainvälisistä projekteista. Tyypillinen yritys työllistää 10–50 henkilöä ja on erikoistunut tarkasti rajattuun osa-alueeseen – kuten ruostumattoman teräksen erikoisvalmistukseen, erikoiskalusteisiin, komposiittirakenteisiin tai älykkäisiin mittausratkaisuihin.

Näille yrityksille katalogi toimii paitsi näyteikkunana kansainvälisille asiakkaille, myös alustana, joka tukee yhteisiä vienti- ja verkostoitumispyrkimyksiä.

Yhtäläisyyksiä referensseissä

Yritysten referensseissä toistuvat teknisesti vaativat ja räätälöidyt projektit, joissa korostuvat laatu, joustavuus ja yhteistyökyky. Useilla yrityksillä on kokemusta toimittamisesta laivanrakennusprojekteihin, telakoille, erikoisaluksiin, luksusjahteihin sekä offshore-sektorille.

Lisäksi monilla on taustaa myös rakennus-, energia- ja prosessiteollisuudesta, mikä laajentaa mahdollisuuksia monialaisiin kumppanuuksiin.

Mitä yritykset etsivät kansainvälisiltä kumppanuuksilta?

Katalogin yritykset etsivät ennen kaikkea:

  • Pitkäjänteisiä yhteistyösuhteita jakelu- tai projektikumppaneiden kanssa
  • Mahdollisuuksia päästä osaksi kansainvälisiä toimitusketjuja
  • Paikallista markkinatuntemusta ja kontaktiverkostoja vientiponnistelujen tueksi
  • Yhteiskehittämisen paikkoja, joissa voidaan yhdistää teknologiaa, muotoilua ja kestävyyttä

Yhteinen nimittäjä on halu kasvaa vastuullisesti ja rakentaa luottamukseen perustuvaa yhteistyötä – sekä muiden suomalaisten että kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Katalogi elää ja kasvaa

Yrityskatalogi ei ole staattinen lista, vaan elävä kokonaisuus, jota päivitetään ja täydennetään jatkuvasti. Jokainen uusi yritys tuo siihen oman osaamisensa ja verkostonsa, vahvistaen suomalaisen merenkulun ja meriteollisuuden yhteistä tarjontaa maailmalle.

Tervetuloa katalogiin joko etsimään uusia kumppanuuksia tai lisäämällä oma profiili. Katalogin perustaminen ja ylläpito on osa Merimerkit-hankkeen toimenpiteitä.

Teksti: Anri Vuori