Ixodes -suvun punkit eli puutiaiset ovat runsastuneet voimakkaasti Suomessa ja muualla Euroopassa. Syyksi tähän arvellaan globaalin ilmastonmuutoksen vaikutusta joko suoraan puutiaisiin ja/tai niiden isäntäeläimiin.
Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia: tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli Siperian puutiainen (Ixodes persulcatus). Tavallinen puutiainen ja taigapunkki näyttävät paljain silmin katsottuna samanlaisilta ja ne pystyvät elämään luonnossa samoilla alueilla. Molemmilla lajeilla on myös samat isäntäeläimet: luonnonvaraiset nisäkkäät ja linnut sekä lemmikki- ja kotieläimet.
Puutiaiset levittävät vaarallisia tauteja: bakteeriperäistä borrelioosia ja virusperäistä puutiaisaivotulehdusta. Jälkimmäistä vastaan on olemassa tehokas rokote. Bakteerien aiheuttamia infektioita hoidetaan antibiooteilla.
Turun yliopiston puutiaistutkimuksessa selvitämme tavallisen puutiaisen (Ixodes ricinus) ja taigapunkin eli Siperian puutiaisen (Ixodes persulcatus) esiintymistä koko Suomen alueella. Kerätyistä puutiaisnäytteistä analysoidaan molekyylibiologisin menetelmin taudinaiheuttajien esiintyvyys.
Katso täältä, miten tutkijat keräävät puutiaisia.
Projektin tuottamat julkaisut:
- Alale, T.Y., et al. 2024: Public knowledge and awareness of tick-borne pathogens and diseases: A cross-sectional study in Ghana. – Current Research in Parasitology & Vector-Borne Diseases 6: 100228.
- Alale, T.Y. et al. 2024: Genomic signatures of hybridization between Ixodes ricinus and Ixodes persulcatus in natural populations. – Ecology and Evolution 14: e11415.
- Sormunen, J.J. et al. 2024: Blood meal analysis reveals sources of tick-borne pathogens and differences in host utilization of juvenile Ixodes ricinus across urban and sylvatic habitats. – Zoonoses and Public Health 71: 442–450.
- Sormunen, J.J. et al. 2023: Crowdsourced tick observation data from across 60 years reveals major increases and northwards shifts in tick contact areas in Finland. – Scientific Reports 13: 21274.
- Sormunen, J.J. et al. 2023: For the people by the people: Citizen science web interface for real-time monitoring of tick risk areas in Finland. – Ecological Solutions and Evidence 4: e12294.
- Sormunen, J.J. et al. 2023: Voles, shrews and red squirrels as sources of tick blood meals and tick-borne pathogens on an island in southwestern Finland. – Ticks and Tick-borne Diseases 14: 102134.
- Kulha, N. et al. 2022: Does environmental adaptation or dispersal history explain the geographical distribution of Ixodes ricinus and Ixodes persulcatus ticks in Finland? – Ecology and Evolution 12: e9538.
- Sormunen, J.J. et al. 2022: Ticks (Acari: Ixodidae) parasitizing migrating and local breeding birds in Finland. – Experimental and Applied Acarology 86: 145–156.
- Sormunen, J.J. et al. 2021: Absence of Francisella tularensis in Finnish Ixodes ricinus and Ixodes persulcatus ticks. – Ticks and Tick-borne Diseases 12: 101809.
- Penttinen, R. & Lamppu, M. 2021: Lapset punkkitutkijoina. Aviador Kustannus. Lastenkirja punkeista.
- Sormunen, J.J. et al. 2020: Enhanced threat of tick-borne infections within cities? Assessing public health risks due to ticks in urban green spaces in Helsinki, Finland. – Zoonoses and Public Health 67: 822–838.
- Nyrhilä, S. et al. 2020: One out of ten: low sampling efficiency of cloth dragging challenges abundance estimates of questing ticks. – Experimental and Applied Acarology 82: 571–585.
- Sormunen, J.J. et al. 2020: Monitoring of ticks and tick-borne pathogens through a nationwide research station network in Finland. – Ticks and Tick-borne Diseases 11: 101449.
- Sormunen, J.J. et al. 2019: First evidence of Ixodiphagus hookeri (Hymenoptera: Encyrtidae) parasitization in Finnish castor bean ticks (Ixodes ricinus). – Experimental and Applied Acarology 79: 395–404.
- Klemola, T. et al. 2019: High tick abundance and diversity of tick-borne pathogens in a Finnish city. – Urban Ecosystems 22: 817–826.
- Sormunen, J.J. (väitöskirja) 2018: Questing ticks, hidden causes: tracking changes in Ixodes ricinus populations and associated pathogens in southwestern Finland. Annales Universitatis Turkuensis A II 349
- Sormunen, J.J. et al. 2018: The importance of study duration and spatial scale in pathogen detection – evidence from a tick-infested island. –Emerging Microbes & Infections 7: 189.
- Laaksonen, M. et al. 2018: Tick-borne pathogens in Finland: comparison of Ixodes ricinus and I. persulcatus in sympatric and parapatric areas. – Parasites & Vectors 11: 556.
- Laaksonen, M. et al. 2017: Crowdsourcing-based nationwide tick collection reveals the distribution of Ixodes ricinus and I. persulcatus and associated pathogens in Finland. – Emerging Microbes & Infections 6: e31.
- Sormunen, Jhttp://rdcu.be/rUrw.J. et al. 2016: Anaplasma phagocytophilum in questing Ixodes ricinus ticks in southwestern Finland. – Experimental and Applied Acarology 70: 491–500.
- Sormunen, J.J. et al. 2016. Tick-borne bacterial pathogens in southwestern Finland. – Parasites & Vectors 9: 168.
- Sormunen, J.J. et al. 2016. Assessing the abundance, seasonal questing activity, and Borrelia and tick-borne encephalitis virus (TBEV) prevalence of Ixodes ricinus ticks in a Lyme borreliosis endemic area in Southwest Finland. – Ticks and Tick-borne Diseases 7: 208–215.
- Mäkinen, J. et al. 2003. Prevalence of granulocytic Ehrlichia and Borrelia burgdorferi sensu lato in Ixodes ricinus ticks collected from Southwestern Finland and from Vormsi Island in Estonia. – Acta Pathologica, Microbiologica et Immunologica Scandinavica 111: 355–362.
Hanketta ovat tukeneet
- Jane ja Aatos Erkon Säätiö
- Biologian laitos, Turun yliopisto
- Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto
- Turun Yliopistosäätiö
- Metsähallituksen luontopalvelut
- Turun kaupunki
- Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen Maakuntarahasto
- Jenny ja Antti Wihurin Rahasto
- Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro
- Lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto
- Pfizer Oy
- Nagu Rotaryklubb
- Tuhannet puutiaishavaintojen ja -näytteiden lähettäjät kaikkialta Suomesta
Yhteydenotot
- puutiaiset@utu.fi