Kasvokkainen vuoropuhelu ja tilapäisen ”me”-kehyksen syntyminen edistää aurinkovoimahankkeiden hyväksyttävyyttä

RealSolar-tutkimushankkeessa olemme tarkastelleet aurinkovoimainvestointeihin liittyviä päätöksenteon prosesseja kunnissa. Haastatteluaineistomme perusteella lupamenettely koettiin sujuvammaksi niissä kunnissa, joissa kuntalaisten kanssa käytiin avointa vuoropuhelua kasvokkain. Kuntalaisten ja päätöksentekijöiden välille ei syntynyt samalla tavalla yhteistä keskustelua ja ymmärrystä silloin, kun yhteydenpito tapahtui pääasiassa tai lähes ainoastaan sähköisten kanavien kautta.

Kasvokkaisiin tilaisuuksiin osallistuvat usein aktiiviset kuntalaiset, jotka nostavat esiin paitsi omia huoliaan myös laajemmin koko yhteisöä koskevia oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. He toimivatkin eräänlaisina yhteisön ukkosenjohtimina tukien monien eri näkökulmien esille tuomista. Tilaisuudet eivät kuitenkaan aina ole osallistujille helppoja. Tunnelma voi olla jännitteinen, sillä osallistujilla on erilaisia ja joskus keskenään ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mikä olisi kunnalle ja sen asukkaille paras ratkaisu.

Juuri nämä yhteisössä sijaitsevat jännitteet tekevät kasvokkaisista kohtaamisista merkityksellisiä ja päätöksenteon prosessille tärkeitä. Kun ihmiset kokoontuvat samaan tilaan, erilaiset näkemykset, huolet ja toiveet tulevat näkyville. Samanmielisyys ei ole tällaisten kohtaamisten tavoitteena, mutta ihmiselle on tärkeää kokea, että häntä on kuultu ja että hänen näkemyksensä on otettu vakavasti.

Tutkimuksemme nostaa esiin myös julkisten rakennusten ja paikkojen merkityksen näiden kokoontumisten paikkoina. Fyysisiä, kaikille avoimia tiloja tarvitaan edelleen tukemaan julkisen päätöksenteon hyväksyttävyyttä. Esimerkiksi kunnantalo, kirjasto, koulu tai kylätalo voi toimia neutraalina matalankynnyksen paikkana, jossa erilaiset ihmiset ja intressiryhmät kohtaavat toisensa.

Tällaisessa tilassa voi hetkellisesti syntyä yhteinen ”me-kehys”, niin sanottu väliaikainen ryhmä. Osallistujat eivät silloin tarkastele asiaa ainoastaan omasta näkökulmastaan, vaan kykenevät vaihtamaan asiaan liittyviä näkökulmia osana samaa paikallista lähiyhteisöä ryhmänä. Yhteisiä tavoitteita voidaan tällöin etsiä, vaikka osallistujien alkuperäiset näkemykset päätöksestä ja sen vaikutuksista olisivat erilaisia. Näissä kohtaamisissa syntyvät tilapäiset ja moninaiset ryhmät myös rakentavat kunnan resilienssiä pidemmällä aikajänteellä esimerkiksi laajemmin varautumiseen liittyen.

Kohtaamisen aikana ristiriidat eivät välttämättä poistu, eikä niiden tarvitsekaan poistua. Olennaista on, että ne tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Tämä voi vahvistaa kuntalaisen kokemusta osallisuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Kun ihminen kokee tulevansa arvostetuksi yhteisön jäsenenä, hänen on myös helpompi kuunnella muiden näkemyksiä ja ymmärtää, miten päätökseen on päädytty.

Hyväksyttävyys ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat päätöksestä samaa mieltä tai tyytyväisiä sen lopputulokseen. Kyse on pikemminkin kokemuksesta, että päätöksenteon prosessi on ollut reilu, avoin ja ymmärrettävä.

Haastatteluaineistomme perusteella myös kuntalaisen kannalta kielteinen päätös voidaan kokea hyväksyttävämmäksi silloin, kun siitä on keskusteltu avoimesti kasvokkain. Hyväksyttävyys ei tässä tarkoita sitä, että kaikki olisivat päätöksestä samaa mieltä tai tyytyväisiä sen lopputulokseen. Kyse on pikemminkin kokemuksesta, että päätöksenteon prosessi on ollut reilu, avoin ja ymmärrettävä.

Laajasti kuntalaisiin vaikuttavia investointihankkeita koskevat tilaisuudet olisi siksi hyvä järjestää neutraaleissa ja helposti saavutettavissa julkisissa tiloissa. Parhaimmillaan tila tukee ihmisten kokemusta siitä, että he kuuluvat samaan paikalliseen yhteisöön ja että heidän osallistumisellaan on merkitystä. Kuntalaiset jatkavat päätöksentekoon liittyvää keskustelua omassa arjessa, paikallisissa verkostoissa ja yksittäisen kuntalaisen henkilökohtaisissa kohtaamispaikoissa. Yksittäisten onnistuneiden kuntalaiskohtaamisten systeemiset vaikutukset verkostossa voivat täten vahvistaa päätöksenteon hyväksyttävyyttä laajemminkin.

Tiedonvälityksessä nojataan tällä hetkellä paljon digitaalisiin välineisiin. Digitaaliset kanavat helpottavat tiedon jakamista, tilaisuuksista viestimistä ja ihmisten kutsumista mukaan. Ne ovat tärkeitä myös yhteisen toiminnan organisoinnissa. Pelkkä digitaalinen tiedottaminen ei kuitenkaan vielä synnytä osallisuutta tai kokemusta omasta toimijuudesta. Ihmiset tarvitsevat myös kasvokkaisia kohtaamisia: tilanteita, joissa voi kysyä, kertoa omista huolistaan, kuulla muiden näkemyksiä ja huomata, ettei ole huoliensa kanssa yksin.

Paikallisen yhteisön kyky käsitellä muutoksia ja ristiriitoja rakentuu pitkälti tällaisissa kohtaamisissa. Yhteisessä tilassa muodostuva tilapäinen ryhmä ”me-viitekehyksineen” ja kokemus yhteisestä asiasta auttaa rakentamaan ymmärrystä päätöksenteosta silloinkin, kun yhteistä näkemystä lopputuloksesta ei lopulta löydy.

Samanlaista dynamiikkaa voidaan nähdä aurinkovoimahankkeiden lisäksi monissa muissa paikallisissa kysymyksissä, kuten kyläkoulujen tai terveysasemien tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa. Kasvokkainen kohtaaminen ja avoin julkinen keskustelu eivät tee päätöksistä ristiriidattomia. Ne voivat kuitenkin tehdä päätöksenteosta inhimillisempää, ymmärrettävämpää ja hyväksyttävämpää. Yhteisön toiminnan, elinvoiman ja toimijuuden rakentumisessa kasvokkain kanssakäyminen on elintärkeää.

Kirjoittajat:

Yliopistonlehtori Maria-Elisa Männistö, professori Saku Mäkinen, väitöskirjatutkija Loviisa Hietanen ja kesäharjoittelija Aino Mäki Turun yliopiston tuotantotalouden yksiköstä.

Kuva: Mikkoau, Porvoo näkymä Linnamäeltä / Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0