Yhteyksiä kansainvälisiin korkeakoulutettuihin
Valmistuneiden työttömyyden lisääntyessä ja työmarkkinoiden yleisen epävarmuuden aikana on tärkeää muistaa, että myös yhä useammat kansainväliset opiskelijat ja nuoret tutkijat valmistautuvat tulevaisuuden työuraansa Suomessa.
Turun yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu ja Åbo Akademin työskentelevät yhdessä uudessa UNICOM+ -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää työllistymisen ja yrittäjyyden tukipalveluita, joita voivat hyödyntää korkeakoulujen 2500 korkeasti koulutetut kansainväliset opiskelijat sekä nuoret tutkijat. Hanke on EU:n osarahoittama (ESR+) ja jatkoa edelliselle UNICOM-hankkeelle (2021-2023).
UNICOM+ -toimintojen avulla tuemme alueen työnantajia edistämällä matalan kynnyksen kohtaamisia ja verkostoitumista opiskelijoiden kanssa. Tarjoamme mahdollisuuden osallistua maksuttomaan Thesis Fair -lopputyötapahtumaan sekä kehittää yrityksen tunnettuutta opiskelijoiden Networking Days -työpaikkavierailukohteena. Opiskelijoille suunnatut toimet keskittyvät työelämäyhteyksien kehittämisen lisäksi kansainvälisten ja suomen- tai ruotsinkielisten opiskelijoiden välisten yhteyksien tiivistämiseen.
UNICOM+ -hankkeen 1,1 milj. rahoitus on myönnetty vuoden 2027 loppuun asti, ja hanke on korkeakoulujen suurin yhteinen ponnistus työmarkkinoiden inklusiivisuuden ja kansainvälisten osaajien integroitumisen tukemiseksi.
UNICOM+ verkostoitumistilaisuus 27.3.2025
Aika: 27.3. klo 15-16
Paikka: EduCity, Ringsberg -tila (1. krs.), Joukahaisenkatu 7, Turku
Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu järjestävät verkostoitumistilaisuuden yhteistyökumppaneille maaliskuun lopussa. Esittelemme UNICOM+ -hankkeen suunniteltuja toimenpiteitä sekä keskustelemme kansainvälisten osaajien rekrytointiin liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista. Tilaisuus on suunnattu kaikille organisaatioille, jotka ovat valmiita jollain aikavälillä rekrytoimaan kansainvälisiä osaajia.
Miksi osallistua?
- Saat kuulla suunnitelluista ruohonjuuritason toimista, jotka tukevat paikallisia yrityksiä löytämään sopivimmat osaajat kansainvälisten korkeakoulutettujen parista.
- Pääset jakamaan organisaatiosi näkemyksiä varsinkin kv-osaajien rekrytointiin liittyen.
- Saat tutustua alueen korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksiin sekä verkostoitua muiden työnantajien kanssa pienten tarjoilujen lomassa!
Tilaisuus on kaksikielinen.
Yhteystiedot
Lotta Metsärinne, projektisuunnittelija ja uraohjaaja, Turun yliopisto
lotta.metsarinne@utu.fi
Lucia Vuillermin, International Relations Coordinator, Career Counsellor, Turun ammattikorkeakoulu
lucia.vuillermin@turkuamk.fi