Teollisella turvetuotannolla on Satakunnassa pitkät perinteet

Teollisella turvetuotannolla on Satakunnassa pitkät perinteet. Satakunnan muuttuvat suomaat -hankkeen kohdealueista yksi, Kahalansuon ja Lamminsuon alue, on osa tätä luonnonvarojen hyödyntämisen teollista perintöä.

Tuhansien vuosien ajan luonnonympäristönä hiljalleen muokkautunut maisema alkoi muuttua nopeassa tahdissa kulttuuriympäristöksi, kun turvetuotanto käynnistyi vuonna 1901 Kahalansuon kulmaan perustetun Aukea-Kahalan Turvepehkutehdas Osakeyhtiön myötä. Tuotantoprosessiin tarvittiin lukuisia käsipareja, ja tehdas tarjosikin runsaasti kausityöpaikkoja alueen asukkaille. Vuonna 1914 kausityössä oli jo 150 henkilöä, joista suurin osa naisia ja lapsia.

Kuivattavan turpeen käsittelylle syntyi omaa sanastoa, kuten turveharkkojen kasaamista kuvaava kekkulointi. Turpeen säilytystä varten tarvittiin useita varastoja ja kapearaiteinen pienoisrautatie turpeen kuljettamiseksi Rauman ja Kokemäen välillä kulkevan junaradan varteen.

Pehkun lisäksi Aukea-Kahalan pehkutehdas tuotti polttoturvetta. Sille oli tarvetta erityisesti sotavuosina, jotta lähistöllä sijainneen Satanahka Oy:n tuotanto saatiin pidettyä käynnissä, ja Satanahka hankkikin pehkutehtaan sisaryhtiönsä omistukseen vuonna 1942. Tuona aikana työvoimana käytettiin neuvostoliittolaisia sotavankeja, ja tehtaan varastorakennukseen rakennettiin Köyliön sotavankileirin siirtola. Pehkuksi kelpaavaa turvetta oli tuolloin tuotannossa olevalla alueella noin 59 senttimetrin vahvuonen kerros. Tämän kerroksen alla olevaa turvetta nostettiin polttoturpeeksi. Turpeennosto oli edelleen suurelta osin lapiotyötä.

Rauhan tultua ja energiamarkkinoiden vapauduttua silloisen polttoturvetuotannon merkitys hiipui. Muistitiedon mukaan Kahalansuon turvekaan ei soveltunut kovin hyvin polttoaineeksi. Uusi aika oli kuitenkin jo alkamassa.

Professori Viljo Puustjärven tutkimusten myötä kasvuturpeen ominaisuuksiin alettiin kiinnittää huomiota. Kahalansuon ja Lamminsuon alue todettiin soveltuvaksi kasvuturpeen tuotannolle geologi Kalevi Karesniemen suorittamissa tutkimuksissa.  Aukea-Kahalan pehkutehdas oli erinäisten vaiheiden jälkeen siirtynyt Amer-tupakan omistukseen vuonna 1965, ja kasvuturpeen tuottamiseksi perustettiin Satoturve Oy. Yhtiö perusti oman Turvetutkimuslaitoksen, jonka johtajaksi kutsuttiin professori Puustjärvi.

Satoturve tarvitsi käyttöönsä koko suoalan. Niinpä alueen maanomistajien kanssa tehtiin 1960-luvun lopulla sekä vuokrasopimuksia että maakauppoja riittävän tuotantoalan varmistamiseksi. Satoturve hankki omistukseensa 115 hehtaaria suota Kiukaisten kunnan alueelta, ja vuokrasi lähes 500 hehtaaria Eurajoen kunnan alueen maanomistajilta.

Suo ojitettiin kokonaisuudessaan, ja koko suuri suoalue muuttui teollisuusalueeksi. Kuivatustyö tehtiin suurelta osin käsityönä.

• Kun sitä tehtiin niinku semmosen hätäaputyönä.
• Talvisin äijät oli, äijät oli niitä kaivamassa niit ojii.
  Tutkimushaastattelu Panelia 30.5.2024. Haastateltavana alueen asukkaita ja maanomistajia.

Kuivatustyön lisäksi turpeen työstämiseen uudessa laajuudessaan tarvittiin erityisosaamista. Sitä varten Satoturpeelle rekrytoitiin ammattilaisia muilta turvetuotantoalueilta.

• Ei sitä saa kuivattaa liikaa.
• Ei se tuo… Se menee vähän niinku piloil, jos kaivettiin liian syvääm ojat.
• Niin juu et pohjakosteus täytyy jäädä?
• Kyl sehän oli tuo… tai niin no sehän oli ihan sen tähden se Alkkiomäki tääl et se…sillä ol niinku tieto et mitä kuuluu tekkii.
  Tutkimushaastattelu Panelia 30.5.2024. Haastateltavana alueen asukkaita ja maanomistajia.

Turpeen jalostus tapahtui aluksi kahdessa tehtaassa, Kiukaisten ja Eurajoen kunnan saadessa molemmat omansa. Lopulta tuotanto keskittyi Eurajoen tehtaalle. Uuden tehtaan avajaisia vietettiin elokuussa vuonna 1978. Satoturpeella oli laajaa vientitoimintaa jo 1970-luvlla, ja kohdemaita olivat muun muassa Ruotsi, Hollanti, Japani ja Israel. Nykyään alueen kasvuturvetuotantoa harjoittaa Neova-konserniin kuuluva Kekkilä-BVB.

Tämänhetkisen arvion mukaan Kahalansuon ja Lamminsuon alueella riittää turvetta nostettavaksi vielä noin 20-30 vuoden ajaksi. Alueen jälkikäyttöön on siis vielä matkaa, mutta erilaisia vaihtoehtoja on hyvä jo alkaa pohtia. Seuraavassa vaiheessa jälkiteolliseksi alueeksi muuttuva maisema jatkaa kehittymistään kosteikoksi, ennallistetuksi suoksi, aurinkovoimapuistoksi, kosteikkoviljelyalueeksi, metsäksi tai joksikin muuksi. Yli 120 vuoden ajan kertynyt kokemuksellinen tieto suosta muodostuu merkitykselliseksi aineistoksi, kun alueen jälleen haltuunsa saava maanomistajayhteisö puntaroi suon tulevaisuutta.

Lähteet

Mikko Voutilainen. Satoturpeen lyhyt historia. Satoturve Oy – Hankkijan Perinneyhdistys

Maarit Grahn 2022. Rahkasuolta turvepehkuksi – Aukea-Kahalan Turvepehkutehdas Osakeyhtiö. Teoksessa: Sivula, Anna ja Ruohomäki Anni (toim.) Virtaava sydän. Euran ja euralaisten historiaa 1860-luvulta 2000-luvulle. Euran kunta.

Tutkimushaastattelu 30.5.2024 (tallenne Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkimusohjelman arkistossa)
Maastokäynti Jukka Jokisen kanssa  20.5.2024