Nollia, ykkösiä ja sosiaalityön tietoa – tiedonhallinnan näkökulma TIMO -hankkeessa

Sosiaalityön tutkimus voidaan paikantaa janalle, jonka alkupäässä on yksilö ja loppupäässä yhteiskunta. Tiedonhallinnan näkökulma venyttää tämän janan alkupistettä vasemmalle: sitä, miten sosiaalityön todellisuus muuntuu tiedoksi, tietorakenteiksi, kirjauksiksi, luokituksiksi ja lopulta niiksi “nolliksi ja ykkösiksi”, joihin tietojärjestelmät perustuvat.

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella näihin kytkeytyviä teemoja voi opiskella sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan maisteriohjelmassa, jossa yhdistyvät sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen, tiedon käyttö ja tiedolla johtaminen, tietorakenteet, luokitukset sekä digitalisaation vaikutukset palvelujärjestelmään.

Tiedonhallinnan keskeinen ajatus on jatkumo datasta viisauteen: tieto ei synny, eikä muutu hyödynnettäväksi itsestään. Dataa täytyy siis tuottaa, tulkita, jäsentää ja käyttää osana päätöksentekoa.

Sosiaalityön tutkimuksen kontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että potentiaalinen kiinnostus ei kohdistu vain asiakkaan tilanteeseen tai palvelujärjestelmän rakenteisiin, vaan myös siihen, miten tieto näistä syntyy, mitä jää kirjaamatta ja mitä voidaan ylipäänsä tietää. TIMO-hanke tekee näkyväksi, että tiedolla johtaminen ei ole vain raportointia tai teknologiaa, vaan yhteistä, vuorovaikutteista ja organisatorista tiedonmuodostusta.

Omassa ajattelussani tätä yhdistää sosiaalityön tausta ja tiedonhallinnan orientaatio: kiinnostukseni kohdistuu yhtä aikaa yksilökohtaiseen asiakastyöhön, rakenteellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin sekä siihen, millaiseksi tieto lähtee muotoutumaan sen atomitasolta alkaen.

Tämän valossa on syytä pysähtyä ajankohtaisen lakiesityksen äärelle.

Sosiaalihuoltolain uudistusehdotuksessa ehdotetaan kirjaamista koskevien ammattihenkilöiden velvoitteiden keventämistä ja päällekkäisen kirjaamissääntelyn poistamista. Perustelu on ymmärrettävä: kirjaamiseen kuluu aikaa, joka on pois asiakastyöstä. Tähän haasteeseen tekoälyavusteinen kirjaaminen on tarjonnut lupaavan ratkaisun – useammalla hyvinvointialueella on pilotoitu tekoälypohjaisia kirjaamistyökaluja, jotka sujuvoittavat dokumentointia ilman, että sen laatu kärsii.

Siksi ehdotuksen ajoitus nostattaa esiin monia kysymyksiä. Kun kirjaamisen tuki paranee teknologian myötä, miksi samaan aikaan höllentää velvoitteita? Kevennetty kirjaaminen uhkaa asiakkaan oikeusturvaa ja tekee näkymättömäksi sosiaalityöntekijän harkintavallan käytön – sen, miten ammatillinen päätöksenteko perustellaan ja jäljitetään.

TIMO-hankkeen kaltaisen tutkimuksen kannalta kysymys on vielä konkreettisempi: jos kirjataan vähemmän ja väljemmin, mitä jää jäljelle?

Asiakastietojärjestelmistä saatavan tiedon laatu heikkenee, ja samalla katoaa pohja sekä vaikuttavuustiedon muodostumiselta että tiedolla johtamiselta.

Data ei enää kanna matkaa viisauteen asti.

Milla Aatsinki, YTM, projektitutkija (Efecto2030 ja LAROME), TIMO-hankkeen korkeakouluharjoittelija