Viisi vinkkiä etätöihin
WORKDAY tutkimuksen ensimmäiset tulokset osoittavat, että etätyössä taukoja istumisesta kertyy enemmän, mutta liikettä vähemmän toimistotyöhön verrattuna. Tässä tutkimustulosten pohjalta viisi vinkkiä etätyön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi.
- Vaihtele työasentoja työpäivän aikana
- Työpäivän tulisi sisältää seisomista, istumista ja liikkumista.
- Pitkittynyttä istumista tulisi välttää ja tauottaa riittävän usein.
- Kiinnitä huomiota ergonomiaan etätyössäkin.
- Yhdistä tauko istumisesta itsellesi mielekkääseen tekemiseen
- Suunnittele, milloin pidät tauon ja mitä teet tauolla.
- Kytke tauko istumisesta johonkin toistuvaan työtehtävään.
- Seisomaannousu on hyvä keino katkaista istuminen, liikkeelle lähtö vieläkin parempi.
- Pidennä (aktiivisia) taukoja etätyöpäivänä
- Älä vietä taukojasi koneen äärellä istuen.
- Kerrytä liikettä ja liikkumista esimerkiksi kodin askareilla, ulkoilemalla tai taukojumpalla.
- Aktiivinen tauko tuo terveyshyötyjä.
- Keskustele työpaikallasi etätyön tauottamisen käytänteistä
- Etäpalavereja tulisi tauottaa säännöllisesti ja niiden ketjuuntumista tulisi välttää.
- Voisiko etäpalaveriin osallistua myös kävellen?
- Miten työpaikallasi suhtaudutaan istumisen tauottamiseen etätyössä?
- Lisää liikettä työpäivään
- Työpaikalle (toimistolle) siirtymisen puute saattaa vähentää etätyöpäivän aktiivisuutta.
- Korvaa työmatkaliikunnan puute esimerkiksi pienellä kävelylenkillä ennen töitä tai töiden jälkeen.
Lue lisää:
Fyysinen aktiivisuus hybridityöntekijöillä | Työsuojelurahasto