Muistokirjoitus: Maria Vasenkari

Folkloristi ja viestintäasiantuntija Maria Vasenkari (27.11.1964 – 7.6.2024) menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana kesän kynnyksellä. Hän teki kahta uraa Turun yliopistossa, tutkimuksen puolella syventyen folkloristiikan ja erityisesti kulttuurien kenttätutkimuksen kysymyksiin, ja toisaalta erilaisissa monipuolisissa tutkimuskoordinaation ja tiedeviestinnän tehtävissä.

Maria oli 1990-luvulla ensimmäisiä suomalaisia, jotka käsittelivät Yhdysvalloissa virinneen kriittisen ja dialogisen antropologian synnyttämiä kysymyksiä, erityisesti suomalaisen folkloristiikan ja kenttätyöparadigman kannalta. Hänen julkaisunsa dialogisesta menetelmästä paaluttivat näiden teemojen käsittelyä tieteellisissä keskusteluissa.

Työrupeama tutkimusassistenttina professori Lauri Hongon perustamassa Kalevala-instituutissa tarjosi näkymän lähietäisyydeltä suomalaisen maailmanluokan tutkimukseen ja tutkimuksen organisointiin, ja tätä vahvuutta Maria käyttikin myöhemmällä työurallaan viestintäasiantuntijana. Maria toimi Folklore Fellows Communications -sarjan sekä FF Network -lehden toimitussihteerinä parin vuosikymmenen ajan vuoteen 2015 asti. Hän oli ammattitaitoinen ja monipuolinen työssään, ja koulutuksensa ansiosta hän ymmärsi myös toimittamiensa teosten sisällön ja osasi tehdä itsenäisesti ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. FFC:n ohella hän toimitti useita teoksia myös Donner-instituutille.

Maria oli laajasti oppinut, ja edusti näin humanistisen sivistysihanteen ydintä. Viestintäasiantuntijan tehtävissä yliopiston eri yksiköissä Maria pääsi käyttämään tätä osaamistaan. Erityisesti humanistisen tiedekunnan ja sen Hiiskuttua-verkkolehden toimitussihteerinä hän näytti mallia sille, miten syvällinen humanistisen alan ymmärrys kytketään rautaiseen toimitukselliseen ammattitaitoon. Hän saikin monet innostumaan Hiiskutun tekemisestä ja humanistisen tutkimuksen ja opetuksen ilosanoman levittämisestä turuilla ja toreilla.

Marian kanssa oli helppo työskennellä. Hän oli määrätietoinen ja ratkaisuhakuinen, ja hänellä oli visioita ja myös tarvittavaa osaamista asioiden viemiseksi maaliin.

Jäämme kaipaamaan oivallista työtoveria.

Kirjoittajat:
Folkloristiikan professori emeritus Pekka Hakamies
Folkloristiikan professori Anne Heimo
Yliopistonlehtori Matti Kamppinen