Kirjoituspiilo

Hermostuttaa. Päästän tänne harvoin ketään, mutta L on yrittänyt tulla viime aikoina monta kertaa ja olen kyllästynyt tekosyihini. On liian sotkuista, kahvi lopussa, ei huvita. Todellisuudessa paikka on kuin ammattijärjestäjän oppaasta, ja lähipaahtimo toimittaa tuoretta kahvia suoraan ovelle enemmän kuin ehdin kuluttaa. Sitä paitsi ei ole kyse siitä, etten haluaisi L:n tulevan. Sillä on minuun ihmeellinen, tajuntaa laajentava vaikutus, ja minulla on sitä ikävä. L vain on vaativa vieras. Sillä on tapana tulla joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Aina se ei tule, vaikka kutsuisin, ja jättää toisinaan tulematta, vaikka olisi vihjaillut muuta. Ja kun se tulee, se hurmaa karismallaan ja imee kaiken huomion itseensä tuntikausiksi. Joskus se yllättää ja tulee ilmoittamatta. Minulla on tunne, että tänään saattaa olla sellainen päivä, ja uskon viimein olevani valmis.

Edellisestä visiitistä on aikaa. Piiloni sijaitsi silloin havaijilaisen tulivuoren kraatterissa ja me lämmittelimme väljähtäneitä välejämme. Sitten minulle tuli hiki, muutin muualle ja L häipyi, emmekä ole viettäneet aikaa yhdessä moneen kuukauteen. Tällä kertaa toivon vieraani viihtyvän pitkään.

Enkä ymmärrä miksi ei viihtyisi. Sata vuotta sitten rakennetun kerrostalon avarassa ullakkohuoneistossa, jonka kattoikkunoista tulvii päivänvaloa. Olen valinnut harvat kalusteet ja esineet harkiten: vanhan kirjoituspöydän, kirjoituskoneen, tummanvihreällä nahalla päällystetyn tuolin, vaaterekin, gramofonin ja messinkisen hyllykön. Joogamatto on ehdoton, koska L vaatii minua harjoittamaan astangaa. Kun haluan veren, tunnepatoumat ja ideat liikkeelle, venytän takareisiäni padahastasanassa tai nousen kyynärvarsiseisontaan.

Viime viikolla intouduin täydentämään sisustusta ja ostin lähikorttelin antiikkiliikkeestä sinapinkeltaisen divaanin. Uskon, että L pitää siitä, tai ainakin minusta siinä. L paitsi syttyy kauniista ja värikkäistä asioista myös arvostaa päiväunia ja toimetonta loikoilua. Sen mielestä olen ajoittain turhan kireä ja kurinalainen. Siihen ei tosin pitäisi olla syytä, sillä kiireellä ja paineilla ei ole tänne avaimia.

Piilossani on kaksi ovea, joita pidän visusti lukossa. Karkaan niistä ulkoilemaan, kun sisällä alkaa tuntua ahtaalta. Toisesta ovesta pääsee portaita pitkin vilkkaalle piazzalle Firenzen keskustaan, toisesta avautuu tuulinen nummi ja pauhaava valtameri.

En ole niitä kirjoittajia, jotka flowpäissään unohtavat ruumiilliset tarpeensa. Se koskee levon ja liikkumisen ohella myös ravintoa. L karttaa nälkäkiukkuani kuin kissa imuria, ja siksi olen varautunut hedelmillä, myslillä, suolapähkinöillä ja proteiinivanukkailla. Kuparisesta hanasta virtaava vesi on raikasta kuin vuoristopurossa. L:n seurassa minulla on tapana lipittää sitä litratolkulla.

L tarvitsee aistiärsykkeitä. Olen ostanut sille tummaa suklaata, tuulettanut tunkkaisuuden tilalle syksyn tuoksua ja säätänyt lämmitystä niin, että täällä tarkenee vähillä ja väljillä vaatteilla. Vaaterekistä valikoin yleensä simppelin ja mukavan trikoomekon, mutta siellä on myös peruukkeja, naamiaisasuja ja kenkäpareja, sillä L saattaa tarvita roolileikkejä vapautuakseen. Myös äänimaailma on tärkeä. L ei vierasta mitään musiikkigenreä tai -kulttuuria, mutta tiedän sen viime aikoina mieltyneen erityisesti turkkilaiseen psykedeeliseen rockiin. Joskus L vaatii täydellistä hiljaisuutta, joskus taas herkistämme korvat elämän äänille: lasten naurulle, rakastavaisten riidoille, katukivetykselle loiskahtavalle oksennukselle. Kipeimmin L tarvitsee visuaalista stimulointia. Hemmottelen sitä elokuvilla, valokuvilla ja maalauksilla.

Kirjoituspöytäni vieressä seisovan hyllykön olen järjestellyt erityisesti L:ää ajatellen. Yhdellä hyllyllä ovat tekstit, joiden kieli on nautinnollista, toiselle olen valikoinut omaperäisiä tarinoita, kolmannelle nerokkaita henkilöhahmokuvauksia, neljännelle tunnelmia ja tunnelatauksia ja viidennelle poliittisesti, yhteiskunnallisesti ja psykologisesti kiehtovia aiheita. Olen arkistoinut omiin lippaisiinsa muistot ja havainnot. Alahyllylle olen järjestänyt jätelajittelun. Sieltä löytyvät omat lokeronsa itsesensuurille, murskakritiikille, ylianalysoimiselle ja normatiivisille ajatusmalleille. Olen melko varma, että hyllykkö tekee L:ään vaikutuksen.

Mutta nyt. Joku koputtaa piazzan puoleiseen oveen. Vedän mustan peruukin päähän ja kiiruhdan avaamaan.

Hanna Laalo