Dixien sydämessä

aeliirutufi

Käsittelin pro gradu -tutkielmassani Yhdysvaltojen Etelän elokuvamusiikillista representaatiota yhdysvaltalaisissa elokuvissa vuosilta 1968–1986. Kiinnitin huomiota siihen, miten stereotyyppisesti Etelään assosioitavilla soittimilla ilmennetään Etelän miljöötä, identiteettiä ja eri etnisyyksiä. Tutkimustani motivoivana lähtökohtana oli se, ettei Etelään sijoittuvia elokuvia ja niiden musiikkia ole Suomessa tutkittu.

Viskin salakuljettajat Gator McKlusky (Burt Reynolds) ja Ray Boone (Bo Hopkins) kaahailuelokuvassa Valkea salama (White Lighting, John Sargent 1973).

Teoriapohjana sovelsin kontekstuaalista lähilukua, audiovisuaalisen analyysin käsitteistöä, musiikkisemiotiikasta johdettua topos-tutkimusta sekä stereotypiateoriaa. Tutkielmani oli siis audiovisuaalinen musiikillisen ikonografian tutkimus, jossa tarkastelin sitä, miten Etelään sijoittuva musiikki yhdessä kuvan kanssa rakentaa vaikutelmaa Etelästä ja sen etnisyyksistä.

Musiikillisessa ikonografiassa tarkastellaan muun muassa erilaisia genrejä, tyylejä, sointivärejä ja instrumentaatiota. Nämä kytkeytyvät topoksiin, joilla tarkoitetaan melodisrytmisiä aiheita, joilla on vakiintunut merkitys. Aineistonani minulla oli viisi elokuvaa: Hurja joukko (ohj. Sam Peckipah 1968), Oikeuden puolesta (ohj. Walter Hill 1986), Viskiä janoisille (ohj. Charles P. Pierce 1974), Valkea salama (ohj. Joseph Sargent 1973) ja Lainsuojattomat (ohj. Walter Hill 1980).

Lainsuojaton Jesse James (James Keach) ja hänen veljensä Frank (Stacy Keach) ryöstävät junaa elokuvassa Lainsuojattomat (The Long Riders, Walter Hill, 1980).

Tutkimissani elokuvissa topoksia ovat Etelän musiikkikulttuuriin yhdistettävät soittimet (viulu, huuliharppu, dobro, banjo), genret (country, western, conjunto, bluegrass) ja niiden tyyliviitteet orkestraalisessa elokuvamusiikissa. Esimerkiksi orkesterisoittimien joukossa kuultava solistinen huuliharppu tai banjonäppäily tuovat omaa kansanomaista vaikutelmaa, kuten William Faulknerin romaaniin perustuvassa elokuvassa Veijarit (The Reivers, 1969). Nämä piirteet muodostavat Etelän topiikan, jotka leimallisen sointivärinsä ansiosta muodostavat vaikutelmaa Etelästä. Lisäksi stereotyypittely on keskeinen merkityksenantoprosessi käsittelemissäni elokuvissa, jossa tiettyä asiaa, henkilöä tai ryhmää kuvataan pelkistetyillä, kärjistetyillä ja yleisesti tunnetuilla piirteillä. Esimerkiksi stereotyyppisiä Etelän hahmoja käsittelevässä hiksploitaatio-elokuvagenressä stereotyyppisiä hahmoja kuvataan countrylla, joka tavallisesti yhdistetään valkoiseen identiteettiin. Meksikolaismiljöötä ilmennetään puolestaan meksikolaisilla sävelmillä ja perinteisillä soittimilla, kuten trumpeteilla, haitareilla ja mariachi-kitaroilla.

Graduprojektini jälkeen uskon, että aiheessani olisi vielä tutkittavaa. Mahdollisesti jopa väitöskirjaksi asti.

Olli Lehtonen: Yhdysvaltojen Etelän elokuvamusiikillinen representaatio 1960–1980-luvulla. Musiikkitieteen pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2017.

Olli Lehtonen on musiikkitieteestä valmistunut filosofian maisteri.