Jatkokoulutuskoordinaattorin työssä

Heli Rantala. Kuva: Silja Laine.
Heli Rantala. Kuva: Silja Laine.

Siirryin elokuun alussa Sirkkalan kampukselta Signumiin yliopistonmäelle. Hämeenkadun varrelta Signumiin nousevat portaat ovat kaiketi yliopiston jyrkimmät, siltä ainakin aamuisin tuntuu. Mutta rakennus on kaunis; kahvihuoneessa on kaakeliuuni – ja elokuussa aamukahvin sai nauttia puistoon avautuvalla parvekkeella!

Signumiin suuntaan aamuisin siksi, että työskentelen kuluvan lukuvuoden humanistisen tiedekunnan jatkokoulutuskoordinaattorina. Siirryin työhön Paavo Oinosen tilalle ja toimin Kirsi Tuohelan sijaisena. Yleisten jatko-opinto- ja väittelyasioiden lisäksi koordinoin tiedekuntamme kahta tohtoriohjelmaa – nämä ovat historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen Juno sekä kieli- ja käännöstieteiden laitoksen Utuling.

Nykyinen tehtävä ei ole ainoa koordinointityöni. Työskentelin aikanaan Itämeren alueen integraation ja vuorovaikutuksen tutkijakoulun koordinaattorina. Se oli aikaa ennen yliopistovetoista tohtorikoulutusta; tuolloin toimintaa ohjattiin vielä opetus- ja kulttuuriministeriön taholta ja rahoitusta tohtoriohjelmille (tuolloin nimike oli tutkijakoulu) haettiin Suomen Akatemian kautta. Onkin kiinnostavaa havaita, miten paljon asiat ovat tohtorikoulutuksen osalta muuttuneet muutamassa vuodessa.

Jatkokoulutusasiat ovat mielenkiintoisia myös siksi, että olen itsekin tutkija. Väittelin J. V. Snellmanin kulttuuri- ja historiakäsityksestä, ja olen saanut mahdollisuuden aloitella myös post doc -tutkimusta Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa Travelling Notions of Culture: Itineraries of Bildung and Civilisation in Early Nineteenth-Century Europe, jota johtaa professori Hannu Salmi. Projektissa tutkin kulttuurisia ja käsitteellisiä siirtymiä ja matkoja esimerkiksi pohjoismaisten 1800-luvun alun matkakuvausten avulla. Minua kiinnostaa käsitteisiin liittyvä tilallisuus. Pohjoismaisten Euroopan-matkaajien tapauksessa tämä tarkoittaa esimerkiksi sen kysymistä, mitkä olivat eurooppalaisen sivilisaation paikkoja pohjoisesta näkökulmasta käsin – ja miten tämä käsitys poikkesi vaikkapa eteläeurooppalaisesta näkemyksestä.

Nykyisen tehtäväni mielenkiintoisimpia puolia on se, miten paljon saan olla tekemisissä eri oppiaineista, laitoksista tai tiedekunnista tulevien ihmisten kanssa. Jatkokoulutusasioita pohditaan erilaisissa ryhmissä ja tätä kautta tutuksi tulevat paitsi uudet ihmiset myös yliopiston moninaiset tilat. Kaakeliuuneja ei muuten ole kovin monessa kahvihuoneessa!

Heli Rantala työskentelee humanistisen tiedekunnan jatkokoulutuskoordinaattorina.