Jättiläisiä ja tuoretta mozzarellaa

Täällä pilviparketti kutsuu tanssimaan, ja vehreät vuoret valuvat alas kuin purot. Olen suojassa korkeimman huipun reunalla, jossa tuuli on kaukaisen tammimetsän kuiskaus. Huppuhuiluvarikset tervehtivät aamunkoittoa, ja vihellän heille takaisin. Myös pilvijättiläiset ovat heränneet. Heidän keskittyneen verkkainen liikkeensä tuo mukanaan toiminnan ilmapiirin, lämmittäen sään tasaiseen 18-asteeseen suunnattoman fysiikkansa auralla. Seuraksi ne ovat häpeämättömän tylsiä, ja silti rakkaita, kuin vanhat lemmikit.

Tunnen villasukkien ja puuvillahupparin lämmön. Juon tuoreista pavuista jauhettua kahvia, juuri sopivasti haudutettua hunajateetä, tai kattilassa keitettyä maitokaakaota kermavaahdolla ja pienillä vaahtokarkeilla. Täällä korkeuksissa minä kirjoitan. Tutulla näppäimistöllä ja uudenvieraalla tietokoneella, jonka assosioin luovuuden riemuun. Viihdesivut ovat unohtuneet, mutta synonyymisanakirja ja wikiHow voittavat yllättäen karkeimmatkin pulmat.

Toisinaan luonnon äänet taipuvat sykkeen ja melodian eufonialle. Musiikki yhtyy tunnelmaan, minun ja tarinani, ja matkaa tekstin rosoisiin miljöisiin, tuoksuihin ja seikkailuihin. Illankoitteessa tähtitaivas levittyy horisonttiin ja eväsleivällä on tuoretta mozzarellaa, kirsikkatomaatteja ja vastapyydettyä, mehukkaaksi grillattua miekkakalaa. Vaan mieleni on toisaalla, supernovan syntyhetkessä, akveduktikäymälän jonossa ja laavavirran sieppaamassa kukkapuodissa. Saan vielä viimeistellä luomustani myhäilevän hetken, kunnes jättiläiset menevät nukkumaan.

Pauli Thurén