Karoliinisotilaita Konstantinopolissa

300 vuotta sitten Ruotsin suurvallan kuningas pakeni Turkkiin tappiollisen taistelun päätteeksi. Ruotsalaisille aika merkitsi poikkeuksellisen tiivistä vuorovaikutusta turkkilaisen kulttuurin kanssa. Säilyneet ruotsalaiskuvaukset Konstantinopolista kertovat, miten vieraana pidettyä itää kohdattiin uudella ajalla.

Etninen erilaisuus ei ollut keskeisintä

Yleiseen historiaan valmistuneessa pro gradu -tutkielmassani ”Karoliinien orientti. Vieraan kohtaaminen 1700-luvun alun Konstantinopolissa ruotsalaisen sotilaspastori Sven Agrellin matkapäiväkirjan kertomana” tutkin varhaismodernin ajan oppineen käsityksiä turkkilaisista.

Etninen erilaisuus ei ollut keskeistä pastori Sven Agrellin (1685–1713) kuvauksissa. Tämä tuli ilmi esimerkiksi kirjoituksissa kaupungin turvallisuudesta. Rikollisuuden aiheuttajina pastori piti merimiehiä ja renegaatteja, joilla oli liikaa vapaa-aikaa. Näkemys oli hyvin luterilainen, sillä toteamuksellaan pastori nosti hyvän elämän lähtökohdaksi työn ja kurin. Etninen erilaisuus ei ollut hänelle rikollisuuden lähde.

Ruotsalaispastorin ajatukset olivat osin varsin avarakatseisia. Näkemykset selittyvät asettamalla ne 1700-luvun ruotsalaiseen maailmankuvaan. Vieraan selittävinä lähtökohtina toimivat Agrellille säädynmukaisuus, oppineisuus ja kristillisyys. Yhteiskunnallinen asema ja samankaltaisten arvojen jakaminen yhdisti, vaikka kulttuurinen ja etninen tausta olisikin ollut erilainen. Tästä huolimatta turkkilaiset olivat oppineelle pastorille vieras toinen, jonka avulla saattoi opettaa luterilaisen sääty-yhteiskunnan arvoja.

Turvana totutut tavat

Vieraan kohtaamisen keinojen tutkiminen avaa ymmärrystä siitä, miten mielikuvamme toisesta muodostuvat ja miten käsittelemme sekä nimeämme erilaisuutta. Kysymysten heijastaminen menneisyyteen antaa mahdollisuuden nähdä kulttuurisen vuorovaikutuksen prosessina, jossa on aina koettu ongelmia ja onnistumisia.

Tässä tapauksessa kiinnostavaa oli olosuhteiden poikkeuksellisuus. Puolitoistatuhatta karoliinisotilasta päätyi Osmanien valtakuntaan liki viideksi vuodeksi ikään kuin sattumalta, huonosti sujuneen Pultavan taistelun seurauksena. Lisäksi sodan ja rauhan kysymyksissä asetelma oli erilainen. Osmanien valtakunta korosti pyhää rauhaa, jolloin sotaa jatkuvasti vaativat ruotsalaiset näyttäytyivät turkkilaisille lopulta kapinallisina rauhanrikkojina.

Poikkeuksellisissa olosuhteissa turvauduttiin kuitenkin ajan yleisiin tapoihin kuvata vieraita kansoja. Käyttämällä avukseen sosiaalista verkostoa, kuulopuheita ja aiemmin julkaistua kirjallisuutta Agrell arvioi esimerkiksi turkkilaisten poliittista luotettavuutta. Varhaismodernin ajan vieraan kohtaaminen oli Agrellin päiväkirjan perusteella oman identiteetin määrittelyä vieraassa ympäristössä. Ilmiön selittäminen tekee myös meidän aikamme itäiset mielikuvat ymmärrettävämmiksi.

Virpi Luoma on Pohjoismaiden kansainvälisyydestä kiinnostunut vastavalmistunut filosofian maisteri.