Kokemukseni koekaniinina

I work all night, I work all day to pay the bills I have to pay /

ain’t it sad /

and still there never seems to be a single penny left for me /

that’s too bad /

(ABBA: ”Money Money Money”)

Raha ei kasva puussa – se on ansaittava työllä. Eikä työ tekemällä lopu. En varmasti ole ainoa opintojen ohella paskatyötä painava, josta tuntuu, ettei sekään auta täyttämään tyhjyyttä lompakossa ja sydämessä. Kuukauden budjetti riittää juuri vuokraan, laskuihin, ruokaan ja pariin hauskaan iltaan. ”Osta itsellesi jotain kivaa”, sanoi joskus ennen mummo ja painoi käteen kahdenkympin setelin. Nyt ylimääräinen raha on vain lämmin muisto lapsuudesta.

Jokin aika sitten iskin silmäni uuteen kitaraan. Tiliotetta silmäillessäni suupieleni kuitenkin laskivat. Aloin tosissani ajatella länsimaisen, kapitalistisen yhteiskunnan jäseneen sisäänrakennettua, perustavanlaatuista kysymystä. Mistä saa rahaa?

Yhdysvalloissa erilaisten ihmisruumiin tuotteiden, kuten veren, kantasolujen, siemennesteen,  munasolujen ja jopa elinten luovuttaminen – toisin sanoen myyminen – on monen köyhän elinkeino. Suomessa ja EU:ssa vastaava toiminta on tarkoin lailla säädeltyä, eikä se lyö leiville. Yliopistot taas hakevat jatkuvasti tutkimuksiinsa koehenkilöitä, mutta palkkionmaksua rajoittavat tieteenteon objektiivisuutta ja eettisyyttä turvaavat säädökset. Palkkion koettu suuruus on kuitenkin suoraan verrannollinen koehenkilön köyhyyteen – opiskelijan mieltä lämmittää pienikin lisäansio.

Niinpä minusta tuli innokas koehenkilö.

Turun yliopistossa koehenkilötarve vaihtelee opinnäytetöistä akatemiarahoitteisiin, monivuotisiin tutkimuksiin. Itse olen käyttänyt tieteen hyväksi niin näkö-, maku-, haju-, kuulo-, kuin kipuaistianikin. Useista pienemmistä tutkimuksista saa vaivanpalkaksi vain aiheeseen liittyviä tuotepalkkioita, mutta myös elokuvaliput ovat yleisiä ja elämänlaatua parantavia ei-rahallisia palkkioita. Esimerkiksi kuuntelemalla puolitoista tuntia erilaisia katumelua simuloivia ääniä ja arvioimalla niiden häiritsevyyttä lunastin itselleni S-ryhmän lahjakortin, jolla ostin viikonlopun ruuat Prismasta.

Joistakin tutkimuksista saa myös oikeaa rahaa. Aivan omaa luokkaansa oli eräästä lääketieteellisestä tutkimuksesta saamani usemman sadan euron palkkio. Sen eteen vietin päivän sairaalassa, ja minulta otettiin veri- ja virtsanäytteet sekä sydänfilmi ja aivojen magneettikuva. Tutkimukseen kuului nukutus. Rajumman kuuloisista koehenkilön pesteistä irtoaa mustaa huumoria – heräisin jonkun nukutuksen jälkeen vielä ilman munuaista. Tutkimus, jossa piti arvioida kumpaankin käteen vuorotellen annosteltavan kivun voimakkuuta, herätti huvittuneita kommentteja siitä, mitä kaikkea tekisin rahasta.

Rahat uuteen kitaraan hankin lopulta kuitenkin tekemällä pari viikkoa ilta- ja viikonlopputöitä aivan uupumukseen asti. Rankan työrupeaman jälkeen rakas harrastus toi voimia arkeen: kävin virkistäytymässä puolukkamakeisten arviointikokeessa. Ajattelenkin koehenkilöintiä harrastuksena, josta saan mielenkiintoisia kokemuksia, hyvän keskustelunaiheen ja taskurahaa, jonka voin hyvällä omallatunnolla käyttää johonkin kivaan. Tieteen nimissä!

Ilari Martti