Syylliset

Valtiovarainministeri valehteli televisiossa. Hän pyysi anteeksi toteamalla ”sori siitä”. Käsi tarttuu tenttikirjaan Suomen nykykirjallisuus 2: Kuinka kapitalismista tuli ongelma? Lauantaina. Nuorempana ei tullut mieleenkään tehdä kouluhommia viikonloppuna. Nuorempana ei itse asiassa tullut mieleen tehdä kouluhommia lainkaan. Nyt ei ole vaihtoehtoja, kello tikittää, aika kuluu, ikää tulee, valtiontalous laahaa. Se johtuu minusta. Venäjällä ja Amerikassa kaksikymppiset ovat tohtoreita, Euroopassa maisterit ovat työmarkkinoilla alle 25-vuotiaana.

Ainoastaan, ainoastaan Suomessa te lorvitte yliopistolla kolmekymppisiksi asti. Te loisitte verorahoilla ja mietitte puolet elämästänne mitä haluaisitte tehdä. Te lähdette Balille surffaamaan. Barcelonaan valtaamaan taloja. Berliiniin pari kertaa vuodessa kun ahdistaa. Mitä tekemään. Nauttimaan seksuaalisesta vapaudesta polttelemaan pilveä kittaamaan halpaa olutta. Pilalle lellityt kaiken saaneet etuoikeutetut.

Ei. Ei näin. On pakko tuottaa itsestään äkkiä maisteri ailahtelevaisille työmarkkinoille, ei sen väliä tiedätkö minkälaiset työmarkkinat valmistuttuasi ovat vai onko niitä alkuunkaan pääasia että valmistut äkkiä, tehokkaasti, tavoiteajassa. Tuottavuusloikkaat oman pituushyppyennätyksesi, tulet ensimmäisenä maaliin, katkaiset nauhan ja olet työmarkkinoiden käytettävissä. Ei sen väliä joudutko juosten kustujen hätäisesti hutaistujen sivuainevalintojesi takia työvoimareserviin josta ei köh köh noilla valinnoilla ole ulospääsyä. Ei sen väliä ettet koskaan ymmärtänyt mistä pääaineesi tutkimusperinteessä on kysymys. Miten tiedettä tehdään. Ei sen väliä ettet ehtinyt lukea yhtään tenttikirjaa kokonaan. Etkä tunne ketään kollegaasi. Ei arvosanoillakaan ole väliä. Et osaa laittaa edes pilkkuja paikoilleen. Joka tapauksessa saat paperin. Olet valmistunut, yhteiskunta saa sinusta maisterin.

Lyhyet työurat! Ei ketään kiinnosta että te haisette pikaruokaketjujen rasvalle, siistiessänne sairastutte tehtaiden teollisuuspölystä ja kauppojen tunkkaisista tekstiileistä, myytte hyllytätte pakkaatte kuljetatte leikkaatte pesette hoidatte keitätte palvelette hymyilette työuranne alkupään ihan sama minkä vuokrafirman listoilla. Laskukaava alkaa siitä kun sinä olet maisteri ja oma alasi on työmarkkinasi ja hyödyllisyytesi voidaan laskea tilastoihin.

Olet yhtä hyödyllinen ja arvokas olit sitten työelämässä tai pitämässä yllä työttömien maistereiden tilastoja. Molempia tarvitaan. On saatava syitä. On saatava kirjoitettavaa. Lehtiä on myytävä. Myytäväksi käy juuri sinun tarinasi, työtön maisteri. Olet varoittava esimerkki, jonka elämäntarinaa julistamalla saadaan vietyä koulutukselta arvo! Luotua sivistystä vastaan negatiivinen ilmapiiri! Sinun ansiostasi hallitus voi leikata surutta rahat pois koulutuksesta ja yliopistoilta! Sinun ansiostasi tulee säästöjä! Sinun ansiostasi jonkun elämä on pilalla mutta joku onnellinen rikastuu taas hieman lisää.

Anita Hartikainen