Uusi musiikkitieteen yliopistonopettaja pitää esittämisestä ja historiasta

Tervehdys kaikille uusille työtovereille, jos en teitä ole vielä käytävillä tavoittanut. Olen Markus Mantere ja olen toiminut jo toukokuun alusta lähtien musiikkitieteen vs. yliopistonopettajana oppiaineessa. Laitos on minulle entuudestaan jonkin verran tuttu, tuttuja kollegoita on vuosien mittaan kertynyt Turusta niin kulttuurihistorian, mediatutkimuksen kuin tietysti musiikkitieteenkin parista. On ollut todella hauskaa saada tämä tilaisuus työskennellä älyllisesti stimuloivassa ja dynaamisessa yhteisössä. Opiskelijatkin ovat näköjään intoa täynnä, vaikka näyttäväkin tulevan nuoremmiksi joka vuosi… Pitkähkön tauon jälkeen on aika mukavaa taas olla kädet savessa, opetustyön parissa.

Oma tutkijan taustani on muusikkouden ja musiikillisen esityksen tutkimuksessa. Erityisesti fokusoin vielä 4–5 vuotta sitten, kuten tietysti vuosikymmenen ennen sitä, tutkijan energiani kanadalaiseen pianistiin Glenn Gouldiin ja hänen merkitykseensä länsimaisen 1900-luvun musiikin esittämisen historiassa sekä kotimaassaan kansallisena ikonina. Vuonna 2012 lähdin täysin uusille poluille saatuani kolmivuotisen tutkijan vakanssin Sibelius-Akatemian Rethinking “Finnish” Music History -projektista, jossa aloin tutkia suomalaisen musiikintutkimuksen oppihistoriaa. Jotain tuosta historiasta olen saanutkin selville, mutta kuten historiallisten aiheiden kanssa useimmiten, projekti jatkuu edelleen. Tällä hetkellä olen 1930- ja 1940-lukujen suomalaisessa musiikkitieteessä kiinni, mikä onkin osoittautunut hyvin kiinnostavaksi ja jossain määrin hieman sensitiiviseksikin aikakaudeksi. Kaikki kirjallisuusvinkit tuon ajan suomalaisesta tieteenhistoriasta otetaan kiitollisuudella vastaan, Turussahan on instituutiohistoriallisessa tutkimuksessa pitkät perinteet!

Töiden lisäksi koetan pitää myös soittokunnosta – kuten tietysti myös tenniskunnosta – huolta. Aivan ensimmäiseltä ammatiltani olen pianonsoiton opettaja, ja monessa musiikkitieteen asiassa huomaan usein katsovani asiaa jollain lailla muusikon näkökulmasta. Tästä varmaankin johtuu myös se, että jo varhaisista seminaariesitelmistä lähtien olen useimmiten käsitellyt jotain pianismiin liittyvää aihetta. Tutkimus on ikään kuin täydentänyt omaa muusikkoutta, ja jossain määrin näin voinee vieläkin todeta vaikka pölyisissä arkistoissakin.

Tervetuloa turisemaan musiikkitieteen käytävälle ensimmäiseen kerrokseen!

Markus Mantere on musiikkitieteen vs. yliopistonopettaja.