Terveisiä Tallinnan tutkijavierailulta!

KOKORA-hankkeen tutkijat lähtivät Turusta muutamaksi päiväksi keväiseen Tallinnaan.

Kuva 1. Kalamaja-yhteisömuseo.

Laivan saavuttua satamaan tutkijat suunnistivat hotellille, josta matka jatkui Kalamaja-museoon. Museo on syyskuussa 2021 avattu yhteisömuseo, joka on luotu ja toteutettu alueella asuvien kanssa. Museossa on paikallisten lahjoittamia esineitä, jotka kertovat tarinaa alueen historiasta, nykypäivästä sekä antavat viitteitä tulevaisuudesta. Museo on hyvin vuorovaikutteinen, sillä siellä pääsee muun muassa leikkimään leluilla, lukemaan kirjoja, kättelemään seinän sisällä asustavaa esi-isää sekä osallistumaan erilaisiin tapahtumiin. Ikkunoista pilkistää puutarha, jonka viljelylaatikot ovat alueen asukkaiden yhteisessä käytössä. Kalamajan yhteisömuseossa myös toislajiset ovat tärkeitä ja siellä pääseekin kurkistamaan, miltä asuinalue näyttää esimerkiksi kissan näkökulmasta. Eteisessä visuaalisesti tehdään näkyväksi, miten museon seinät kuuntelevat niille kerrottua paikallisten tarinaa.

Kuva 2. Savesta muotoiltu korva museon seinällä.

Seuraava päivänä tutkijoita odotettiin Tallinnan teknillisessä yliopistossa, jossa Kaupungin ja asumisen tutkimusryhmästä Katrin Paadam ja Liis Ojamäe kertoivat käynnissä olevista hankkeistaan Tallinnassa liittyen muun muassa kerrostaloalueiden remontoimiseen viihtyisiksi asuinalueiksi. Veronika Valk-Siska ilmastoministeriöstä oli edustamassa Soft Academy -hanketta, jonka tavoitteena on kerrostalojen varsinaisen kunnostamisen lisäksi tehdä se osallistavalla, kauniilla ja kestävällä tavalla. Hanke pyrkii kehittämään Mustamäen kerrostalojen peruskorjaukseen tarkoitetun palvelupaketin, johon kuuluu myös ulkotilojen vakioratkaisuja. Pakettien on tarkoitus kannustaa kaupunginosan peruskorjauksiin sekä käynnistää kokonainen peruskorjausaalto. Hankkeen yhteydessä on kokeiltu erilaisia tapoja osallistaa asukkaita alueen suunnitteluun.

Kuva 3. Tutkijat todistamassa neuvostoaikaisen julkisivukuvan peittämistä.

Soft Academyn pilottihankkeessa peruskorjataan neljä Akadeemia tien alussa sijaitsevaa kerrostaloa ja parannetaan samalla kaupunkitilaa niiden välissä. Alue on aivan yliopiston vieressä ja astuttuaan seminaaritilaan tutkijat saivat ikkunasta seurata, miten erään hankkeeseen kuuluvan kerrostalon seinässä oleva neuvostoaikainen kuva oli juuri peittymässä uusien julkisivuelementtien alle. Sisällä pidettyjen esitelmien jälkeen tutkijat jalkautuivat vielä tarkastelemaan elementtien asentamista ja Mustamäen asuinaluetta lähemmin. Kiinnostusta herätti muun muassa lajitteluratkaisut sekä läheiset autotallit. Lyhyen bussimatkan jälkeen havainnoitiin vielä Mustamäen uudempia kerrostaloja alueen toisella laidalla.

Kuva 4. Tallinnan televisiotorni.

Pitkän päivän päätteeksi tutkijat pääsivät käymään vielä koko kaupungin yläpuolella Tallinnan televisiotornissa, missä TV-tornin hallituksen jäsen Kertu Saks oli heitä vastassa ja toimi vierailun oppaana. Tutkijoiden seuraan televisiotornin vierailulle ja illalliselle yläilmoihin, tornin aurinkoiseen tunnelmaan, liittyi Kerttu Männiste, joka työskentelee museotyössä Viron taidemuseossa.

Kuva 5. Tutkijat Lasnamäellä.

Viimeisen vierailupäivän aamuna tutkijat lähtivät vielä tutustumaan ja havainnoimaan Lasnamäen asuinaluetta. Oppaana tutkijoilla oli hankkeen oma tutkija Kristel Edelman, joka on myös itse aikoinaan asunut alueella. Aluksi tutkijat saapuivat sellaiselle alueelle Lasnamäellä, missä oli korkeita, jopa 15-kerroksisia rakennuksia. Rakennuksissa oli hyvin paljon elokuvamaista suurkaupungin tunnelmaa. Osaa asunnoista oli kunnostettu esimerkiksi uusilla ikkunoilla, mutta osa parvekkeista olivat hyvin rapistuneita. Ylimmissä kerroksissa nähtiin jopa aurinkoterasseja ja näyttäviä kaarevia ikkunoita, vaikka saman rakennuksen alemmat asunnot olivat kuluneemmassa kunnossa. Tutkijoita huvitti kesken jäänyt ratikkaprojekti, mistä ajotien yli kulkevalta sillalta alas johtavat portaat olivat yhä jäänteinä, vaikka rataa ei ajoratojen väliin koskaan rakennettu.

Kuva 6. Ratikkavarauksesta jäänteinä olevat portaat.
Kuva 7. Pyykit kuivumassa Lasnamäen toisella laidalla.

Lyhyen siirtymän jälkeen saavuttiin Lasnamäen toiselle laidalle, missä talot olivat paljon matalampia. Valtavan suuren leikkikentän vierellä seisoi siilistä varoittava liikennemerkki, ja talojen vierustoilla kukkivat kevään tuoreet kukat. Alueella oli rauhallinen ja miellyttävä tunnelma, vaikka joitakin talojen seiniä oli töhritty teksteillä ja ikkunoita peitetty pahveilla. Asuinalueen päästä löydettiin myös kantaaottava tarrojen taistelu, kun roskiksen kylkeen liimattuja tarroja oli yritetty peittää uusilla tarroilla, jonka jälkeen näitä oli käyty raaputtamassa ja repimässä.

Lasnamäeltä lähdettiin aurinkoisen kävelymatkan saattelemana takaisin hotellille, josta matka jatkui edelleen laivalla kohti Helsinkiä ja lopulta Turkua. Kaiken kaikkiaan tutkijat pitivät toiminnantäyteistä matkaa onnistuneena ja inspiroivana, mistä syntyi jo paikan päällä monenlaisia ideoita, ajatuksia ja runsasta keskustelua tutkijaryhmän kesken.

Reissuterveisin,

harjoittelija Riia-Eerika

Kuva 7. Muurahaistalo (Sipelga-kadulla).

Ps. Yksi omista lemppareistani reissulla oli ehdottomasti muurahaistalo (sijaitsee kadulla nimeltä Sipelga tn), jonka rappukäytävä näkyy ikkunoista alas kadulle muurahaisfarmin tapaan. Lisäksi kummastelin Tallinnan yksisuuntaisia katuja ja leveitä polkupyöräkaistoja. Kiitos, että sain tulla mukaan!

Pps. Tunnelmia reissusta videomuodossa hankkeen Instagram-tilillä @kohtaamisiakodinrajoilla

 

Lisätietoja:

Kalamaja-museo: https://linnamuuseum.ee/kalamaja/muuseumist-lm/

Soft Academy -hanke: https://softacademy.ee/en/home/

Tallinnan televisiotorni: https://teletorn.ee/fi/tietoja-tv-tornista/

Mustamäen ja Lasnamäen asuinalueet: https://www.visittallinn.ee/fin/matkailija/vinkit-ideat/kaikki-vinkit/tallinnan-m%C3%A4et