Katsauksia Kielitieteen päiviin XLVII 2021: Osa 1

Kaksiosaisessa 5. – 7.5.2021 Tampereen yliopiston ja tutkimuskeskus PLURALin järjestämiin Kielitieteen päiviin liittyvässä blogisarjassa käsitellään etäkonferenssin esitelmiä ja plenaareja. Ensimmäisessä postauksessa tarkastellaan minkälaisia kieleen ja hyvinvointiin liittyviä tutkimuksia esiteltiin Monikielisen koulun kieli-ideologiat-työpajassa ja Klaara-verkoston järjestämässä selkokielityöpajassa.

Kieli-ideologiat ja kielellinen omistajuus monikielisissä kouluissa

Monikielisen koulun kieli-ideologiat työpajan lähtökohtana olivat järjestäjien kokemukset Itä-Helsingin uudet Suomen kielet -hankkeesta. Vuosina 2016 – 2018 toteutetun Koneen Säätiön rahoittaman hankkeen tarkoitus oli kehittää kielitietoisuutta, kyseenalaistaa yksikielisyyden normia ja määritellä kielitaitoa uudelleen. Näin pyrittiin tekemään muun muassa luomalla itähelsinkiläiseen kouluun ja sen yhteydessä toimiviin päiväkotiin ja nuorisotilaan itseoppivia monikielisiä yhteisöjä, joissa nuoret ja heidän kanssaan toimivat aikuiset oppivat toistensa kieliä.

Hankkeen tutkimuksellisia, journalistisia, yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia sekä taiteellisia tavoitteita pyrittiin saavuttamaan monimuotoisen työryhmän kanssa, johon osallistui kielen tutkijoita, toimittaja sekä yhteisötaiteilijoita. Työpajan tarkoituksena oli laajentaa monikielisen koulun käsitettä, sillä kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus ovat yhä useammin koulun arkea.

Työpajan ensimmäisessä puheenvuorossa Heini Lehtonen Helsingin yliopistosta esitteli tuloksia hankkeeseen kuuluneesta tutkimuksesta, jossa pohdittiin kielen omistajuutta ja keinoja, joilla alakouluikäiset oppilaat osoittivat käsitystään siitä, kenelle luokassa käytetyt kielelliset resurssit kuuluvat. Kouluissa kielellistä omistajuutta osoitetaan sanallisesti, elein ja liikkein, sekä muilla metapragmaattisilla keinoilla. Koululaisilla on käsityksiä siitä kenellä, on oikeus luokkatilanteessa uudenlaisten kielellisten resurssien käyttöönottoon ja niiden käytön kommentoitiin.

Monikielisten luokkien kieli-ideologioita ja kielihierarkioita esitteli myös Janne Saarikivi omassa osuudessaan. Saarikivi esitteli alustavia havaintoja siitä, miten äidinkielet vaikuttavat koululaisten verkostoitumiseen monikielisessä luokassa. Havainnot siitä, miten eri kieliä arvotetaan ja minkälaisissa yhteyksissä eri kieliä käytetään, kertovat siitä, miten oppilaiden identiteetit kiinnittyvät eri paikkoihin ja eri kieliin. Saarikiven mukaan oppilaiden äidinkielten käyttö luokassa avasi eri tavalla heidän persooniaan. Ryhmänmuodostus keskittyi paikallisidentiteettiin, Itäkeskukseen, sekä ajatukseen siitä, että Itä-Helsingissä kulttuurien moninaisuus antaa tilaa kaikenlaisille identiteeteille.

Anne Tiermas esitteli tulevaa väitöskirjaansa, jossa hän tutkii monikielisten oppilaiden tuottamaa tiedonalan kieltä ja sen kehittymistä biologiassa ja fysiikassa. Pitkittäistutkimuksessa seurataan kahden koulun oppilaiden kielenkäyttöä koko yläkoulun ajan. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten kieli-ideologiat vaikuttavat oppilaiden kielen käytön arvostukseen ja arvioimiseen, sekä monikielisen pedagogiikan hyödyntämiseen luokkahuoneissa. Oppilaiden kokemukset kuulumisesta kouluyhteisöön linkittyvät vahvasti heidän kokemukseensa omasta lukuidentiteetistään. Kokemukset vaihtelivat vahvasta yhteisöön kuulumisesta heikkoon ulkopuoliseen oloon, jossa kielet koettiin vaikeina. Vaikka oppilaat kokivat sekakielen käytön helpottavan ymmärrystä, opettajien negatiiviset asenteet monikielisyyttä kohtaan tulivat tutkimuksessa ilmi, ja tutkimuksesta voidaan päätellä, että opettajat kokevat sekakielen heikentävän limittäiskielten vastaanottoa. Tutkimuksen myötä opettajat ovat kuitenkin rohkaistuneet kokeilemaan limittäiskielisiä opetuskäytänteitä, ja näiden kokeilujen myötä pelot valtakielen oppimisen vaarantumisesta ovat osoittautuneet turhiksi.

Multimodaalista diskurssianalyysitutkimustaan esittelevä Heidi Niemelä kertoi tuloksiaan siitä, minkälaisia suomen kieleen ja sen puhujiin liittyviä arvoja ja käsityksiä esiintyy koululaisten ja luokanopettajaopiskelijoiden piirustuksissa ja keskusteluissa. Tutkimuksessa aineisto luokiteltiin eri ryhmiin hallitsevien esimerkkeinä käytettyjen teemojen mukaan. Piirustuksissa toistuivat kuvaukset, jotka rakentavat diskurssia erityisesti kansallisesta suomen kielestä. Suomen kieltä kuvailtiin muun muassa vaikeana oppia ja piirustuksista heijastuivat suomalaisten ja ulkomaalaisten erilaiset suhteet suomen kieleen.

Esitelmien jälkeisessä keskustelussa tuotiin esiin huomioita siitä miten kielelliset todellisuudet rakentuvat taustojen ja tarinoiden kautta. Kielellinen identiteetti ja itsetunto rakentuvat taustakulttuurien vaikutuksen alaisena ja laajentamalla näiden kulttuurien ymmärtämistä vahvistetaan puhujan kielellistä itsetuntoa.

Saavutettavuus selkokielessä ja sen tutkimuksessa

Kolmatta kertaa Kielitieteen päivillä järjestetyssä Klaara-työpajassa esiteltiin erilaisia näkökulmia selkokielen tutkimukseen. Työpajan taustalla toimivan Klaara-verkoston tavoitteena on luoda yhteyksiä selkokielen tutkijoiden, tarvitsijoiden, käytännön toimijoiden sekä muiden toimijoiden välille. Vuosina 2020-2022 Klaaran toimintaa koordinoi Koneen Säätiön rahoittama Selkokielen ytimessä -hanke, joka toteutetaan Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.

Vuoden 2021 Klaara-työpajan teemana oli saavutettavuus, ja työpajassa pohdittiinkin, mitä saavutettavuus tarkoittaa selkokielen tutkimuksen ja opettamisen kannalta. Selkokieli suomessa on suomen kielen muoto, joka on sanastoltaan, rakenteeltaan ja sisällöltään mukautettu yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Työpaja jaettiin kahteen osaan, aamupäivällä käsiteltiin teoreettisia näkökulmia ja iltapäivällä tarkasteltiin selkokielen tutkimusta käytännöllisistä näkökulmista.

Aamupäivän aloitti Ella Airaksinen esitelmällään Kuinka puhutella lukijaa kohteliaasti selkokielisissä oppaissa? Airaksisen pro gradu -tutkielmaan pohjautunut esitys valotti sitä, miten yrittäjyyden oppaissa lukijaa puhutellaan ja mitä selkokielen kohteliaan puhuttelun periaatteita on hyvä hyödyntää opasteksteissä. Lukijan rooli aktiivisena toimijana passiivisen vastaanottajan sijaan korostui. Tutkimustuloksista ilmeni, että suoraa puhuttelua on hyvä suosia, sillä näin herätetään lukijan mielenkiinto ja muistutetaan lukijaa siitä, että teksti liittyy häneen. Epäsuora puhuttelu tulee tarpeeseen, kun lukijan kasvot ovat vaarassa tai käsiteltävä aihe on arkaluontoinen.

Auli Kulkki-Nieminen esitteli tulevaa tutkimustaan siitä, miten kuvat, kuvatekstit, otsikot ja ingressit luovat merkityskokonaisuuksia koronaan liittyvissä selkouutisissa. Selkokielisiä mediatekstejä ei ole Suomessa tutkittu kuvajournalistiikan näkökulmasta, ja Kulkki-Niemisen tutkimus täydentää tätä aukkoa. Selkouutiskuvan määrittelyä pohdittiin yleisuutiskuvien luokittelujen (uutiskuva, kuvituskuva, tunnistekuva) valossa. Kulkki-Niemisen mukaan kuvia ja tekstejä on hyvä tutkia yhteisillä menetelmillä, ja hän tuleekin tarkastelemaan aineiston tekstuaalista ja semanttista yhteispeliä sekä aineistojen osuutta uutisen merkityksenannossa.

Iltapäivällä ensimmäisenä vuorossa olivat Leealaura Leskelä ja Camilla Lindholm, jotka tarkastelivat kehitysvammaisen henkilön osallistumisen mahdollisuuksia ja rajoituksia vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutustilanteiden epäsymmetriaa pystytään tasoittamaan käyttämällä selkokieltä kommunikoinnin tukikeinona. Lehtelän ja Lindholmin mukaan selkokielen käytön tarve vuorovaikutustilanteissa ei perustu pelkästään kehitysvammaisen puhujan kielellisiin puutteisiin vaan myös osaavamman osapuolen epäsymmetrian huomioimiseen. Keskusteluanalyysissa tarkasteltiin kehitysvammaisten henkilöiden ja ei-vammaisten puhujien keskusteluja. Kielellinen epäsymmetria näkyy kysymysten esittelyssä, keskustelunaloitteissa ja siinä milloin puhujat viittaavat itseensä kokijoina ja toimijoina. Tutkimuksesta ilmeni muun muassa se, että kehitysvammainen puhuja toimii usein aloitteen tekijänä, mutta osaavamman keskustelukumppanin rooli hyväksyjänä vaikuttaa siihen, miten aloitteet käsitellään.

Idastiina Valtasalmi pureutui erityisesti Klaara -työpajan saavutettavuus teemaan esitelmässään Saavutettavuus selkokielen tutkimuksen perustana. Valtasalmi tarjosi näkökulmia siihen, miten selkokielen käyttö tutkimuksen jokaisessa vaiheessa edistää sen saavutettavuutta. Tulevaan väitöskirjaan perustuvassa esityksessä käsiteltiin, miten selkokielen lukijat voidaan ottaa huomioon tutkimustilanteissa. Saavutettavuutta voidaan lisätä esimerkiksi hankkimalla ja käyttämällä selkotunnusta, sillä sen tunnustettavuus ja tuttuus selkokielen lukijoille helpottaa tutkimustilannetta ja siihen osallistumista. Valtasalmi korosti esitelmässään selkokielen lukijoiden roolia selkokielen asiantuntijoina. Noudattamalla selkokielen periaatteita tutkimuksen aineistonkeruutilanteissa luodaan saavutettavan ja luotettavan tutkimuksen lähtökohdat.

Klaara-työpajan päättävässä esitelmässä Tytti Suojanen esitteli keväällä 2020 Tampereen yliopistossa toteuttamaansa Asiantuntijaviestijän työkalupakki -kurssia, jonka puitteissa toteutettiin Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa potilasohjeiden selkoistamisen projekti. Keskeisessä roolissa oli käytettävyystutkimukseen pohjautuva heuristinen asiantuntija-arviointi, ja esityksessä tarkasteltiinkin, miten asiantuntija-arviointi toimii opiskelijoiden työvälineenä selkomukautettujen tekstien vertaisarvioinnissa. Kurssin loppuraportissa todettiin menetelmän olevan pääsääntöisesti toimiva työväline niin tekstien vertaisarvioinnissa kuin opiskelijoiden omana muistilistana tekstejä tarkastaessa. Huonona puolena menetelmässä on selkokielen todellisen käyttäjän puuttuminen arvioinnista. Kurssin aikana opiskelijat tuottivat myös ehdotuksia selkotekstin heuristiikkojen kehittämiseksi. Jatkossa vastaavissa projekteissa olisi tärkeä pyrkiä hyödyntämään empiirisiä menetelmiä, jolloin saadaan tietoa tekstien toimivuudesta käyttäjäryhmillä ja pystytään kehittämään tekstejä.

Lisää tietoa työpajojen aiheista ja taustavaikuttajista:

blogs.helsinki.fi/uudetsuomet/

blogs.helsinki.fi/klaara-network/