Laivojen teknistä suunnittelua kuvaava havainnekuva, jossa on kaksi digitaalisesti piirrettyä laivaa satamassa ja taustalla on numerosarjoja

Laiva-alan luentopäivät: Laivatyyppien erityispiirteet

28.09.2022 - 29.09.2022

Hilton Hotel Kalastajatorppa, Helsinki

Millaisia laivoja tarvitaan maailmalla? Luentopäivillä syvennytään eri laivatyyppien ominaisuuksiin, kuten laivan kapasiteetin määrittelyyn, laivan nopeuden optimointiin, koneistoon, järjestelmiin, ansaintalogiikkaan ja olennaisimpiin  sääntöihin. Luennoilla käsitellään myös ympäristö- ja tulevaisuusnäkymiä.

Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua alan eri asiantuntijoiden kanssa. Tilaisuus soveltuu meriteollisuuden teknisissä ja kaupallisissa tehtävissä toimiville, varustamoille ja muille
logistiikan toimijoille.

Laiva-alan luentopäivät ovat osa koulutussarjaa, jolla käsitellään laivatekniikan keskeisiä ja
ajankohtaisia aihepiirejä. Aihepiirien valintaa ja luentopäivien sisältöä ohjaa Meriteollisuus ry:n
täydennyskoulutustoimikunta, jossa ovat edustettuina maamme telakka- ja meriteknologiateollisuus,
varustamot, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Merivoimat, VTT sekä Aalto-yliopisto. Tilaisuudet
järjestää Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus.

Ohjelma
Ohjelma pdf-muodossa tästä

Keskiviikko 28.9.2022

9.30  kahvi ja ilmoittautuminen

Puheenjohtajana suunnittelupäällikkö Jari Yli-Tolppa, Elomatic Oy

10.00  LAIVATYYPIT – KATSAUS MAAILMAN KAUPPALAIVASTON RAKENTEESEEN
Yliopettaja Jari Lahtinen, Turun ammattikorkeakoulu

10.30  SUOMEN, SAIMAAN SISÄVESILIIKENNE VUONNA 2021 JA VUODEN 2021 KASVUMAHDOLLISUUDET –   HAVAINTOJA EUROOPAN JOKILIIKENTEESTÄ
Logistiikan tohtori Pekka Koskinen, Suomen Vesitiet ry

11.15  tauko

11.30  varmistuu

12.15 lounas

13.15 MODERNIT AUTOMATKUSTAJALAUTAT – ROPAX-ALUSTEN KEHITYSNÄKYMIÄ
Myyntijohtaja Mika Laurilehto, Rauma Marine Constructions Oy

14.00 varmistuu

14.30 TUTKIMUSMATKARISTEILIJÄT
Markku Kajosaari, SVP Sales, Helsinki Shipyard Oy

15.00  kahvi

15.30 varmistuu

16.00 JÄÄSAARRON MURTAJAT
Tuomas Romu, Naval Architect, Ship Design, Aker Arctic Technology Oy

16.30 ÖLJY-, KEMIKAALI- JA KAASUSÄILIÖALUKSET
Sampo Rajala, HSEQ-Manager, OSM Ship Management Finland

17.00 päätös

Torstai 29.9.2022

Puheenjohtajana suunnittelupäällikkö Jari Yli-Tolppa, Elomatic Oy

9.00  YLEISKATSAUS MERENKULUN LIIKETOIMINNASTA
Ulla Tapaninen, Tenured Associate Professor, Maritime Transport
Estonian Maritime Academy, Tallinn University of Technology

9.45 kahvi

10.15 LNG:N KULJETUS- JA  BUNKRAUSALUKSET, FSRU- JA FPSO-YKSIKÖT
Mauri Lindholm, eläkkeellä (ex- projekti-insinööri, Aker Arctic Technology Oy)

10.45 Irtolastialukset
Kristian Knaapi, Sales Manager, Deltamarin Oy

11.15 KONTTILAIVAT
Arto Toivonen, Sales Manager Lashings and Cargo Boost, MacGregor Finland Oy

11.45 MULTIPURPOSE VESSELS
Eero Pajunen, Chief Operating Officer, Langh Ship Oy Ab

12.15 lounas

13.15  VARTIOLAIVOJEN OMINAISPIIRTEET
Apulaisprojektipäällikkö Olli Posti, Rajavartiolaitos

13.45 MAANTIELAUTAT JA YHTEYSALUKSET
Operatiivinen johtaja Janne Kosomaa, Uudenkaupungin Työvene Oy

14.15 kahvi

14.45 HINAUSTOIMINTAA MEILLÄ JA MUUALLA
Kimmo Lehto, HSSEQ Manager, Alfons Håkans Oy Ab

15.15 TUULIVOIMAN ASENNUS SEKÄ VAIHTOEHTOINEN ASENNUSTAPA
– Maailman tuulivoima-asennusaluksien määrä (WIV) eivät riitä tuleviin tarpeisiin
Ted Bergman, Vice President, Offshore Energy, Elomatic Oy

15.45  päätös

Ohjelman muutokset ovat mahdollisia.

Ilmoittautumiset tästä linkistä viimeistään 14.9.2022.
Osallistumismaksu on 770 €.
Osallistumismaksu sisältää jaettavan aineiston sekä ohjelmaan merkityt lounaat ja kahvit. Koulutuksiimme lisätään arvonlisävero 24%.

Lisätietoja Marja Luomanen, marja.luomanen@utu.fi, p. 040 7799 485.

Ilmoittautumisen peruutuksen voi tehdä kuluitta viimeiseen ilmoittautumispäivään asti. Peruuttamatta poisjääneiltä veloitetaan koko osallistumismaksu, ja viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvista peruutuksista veloitetaan 200 € peruutusmaksu. Mikäli peruutus tapahtuu kolme arkipäivää ennen tilaisuuden alkua tai sen jälkeen, veloitetaan koko osallistumismaksu. Peruutuksen sijaan on mahdollista lähettää toinen osallistuja tilalle. Vahvistus tilaisuuden toteutumisesta ja tietoa käytännön järjestelyistä lähetetään viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. Osallistumismaksu laskutetaan viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen.

Majoittuminen
Majoittujat voivat varata ja maksaa itse majoituksen Hilton Hotel Kalastajatorpasta tästä linkistä: https://www.hilton.com/en/book/reservation. Linkin kautta saa -10% alennuksen päivän joustavasta aamiaisen sisältävästä hinnasta. Linkin kautta pääsee suoraan varaussivustolle, jonne alennukseen oikeuttava koodi on valmiiksi täytetty. Koodi on CMTG10.
Varaamaan pääsee myös osoitteessa www.hilton.com laittamalla koodi CMTG10 kohtaan Special rates ja Group code (isolla kirjoitettuna).
Huoneet ovat varattavissa hotellin varaustilanteen mukaan. Kaikkiin yksittäisiin majoitusvarauksiin tarvitaan varaajan luottokorttitiedot varauksen takuuksi.
Hotellin yhteystiedot:
helsinkikalastajatorppa@hilton.com
p. +358 (0)9 45811