Juslenia

Arkkitehti Aarne Ehojoen suunnittelema Juslenia valmistui 1975. Rakennuksessa ovat toimineet yleisen historian, Suomen historian, kulttuurihistorian, arkeologian, ranskan kielen, italian kielen, klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin, pohjoismaisten kielten, saksan kielen, espanjan kielen, englannin kielen, kotimaisen kirjallisuuden, yleisen kirjallisuustieteen sekä elokuva- ja televisiotieteen oppiaineet. Yksitellen Jusleniassa toimineet oppiaineet siirtyivät eri rakennuksiin, mm. Sirkkalaan, Signumiin ja Rosettaan. Juslenia purettiin vuonna 2018-2019 ja sen tilalle rakennettaan Turun yliopiston ja Åbo Akademin luonnontieteiden oppiaineiden yhteiskäyttöön tuleva uudisrakennus Aurum, joka valmistuu 2021.

”Juslenia on legendaarinen paikka humanisteille. Mä luulen, et jos haastattelisitte ketä tahansa mist tahansa oppianeesta. Se oli just et humanistit sai tämmöset hienot tilat.”
– Keijo Virtanen

”Kyl mä vastaan ihan ylivoimaisesti, et mun lempirakennus oli Juslenia. Neuvostoaikaista betoniarkkitehtuuria ja neuvostoaikanen se oli sisältäkin. Siellä oli kauheen matalat huoneet, pienet aulatilat, ahtaat käytävät. Aivan karmea -70 luvun väritys, ruskeeta, tummanrukeeta, oranssinpunasta, Kaikkea mahdollista räikeää väriä. Sillon se tuntu kivalta, ku se oli uus tila ja meil oli työhuoneita ja meil oli oma kokoelmahuone, jos oli arkeologiset kokoelmat. Meil oli oma arkistotila erikseen. Kaikki tämä loi mahdottoman hienon ympäristön.”
-Kristiina Korkeakoski-Väisänen

”Se oli ruma, se oli seiskutluvun niinku semmost arkaisoivaa tyylii et kaikenlaiset betoniputket näkyvissä ja se oli tehdasmaisesti tehty.”
-Liisa Steinby

”[Purkuun liittyvät tunteet] aika ristiriitaisia. Se oli mielenkiintosta, kun meidän oppiaineet muutti Jusleniasta tuohon Fennicumiin, niin silloin oli jo ajatukset, että Juslenia puretaan heti. Mut se purku kuitenkin lykkäänty vielä jonkin aikaa. Sillon siellä pidettiin myös Juslenian muistelutilaisuus kieliaineiden kesken. Kyllähän rakennuksena Juslenia oli 1970-luvun tuotetta siinä mielessä, että mitään turhia tiloja ei ollut ja huonekorkeus oli aika matala ja kapeat käytävät ja pienehköt ikkunat. Ja kaikki tämä ilmeisesti energian säästämismielessä. 1970-lukua heijasti myös se, että siellä jokaisessa kerroksessa oli oma värinsä ja sitä pidettiin sinä aikana sanotaanko aika edistyksellisenä.”
– Timo Toijala

”Jusleniassa mä tykkäsin ihan hirveesti siitä, että se oli keskellä, se oli siellä mäellä, että se oli niin ytimessä.”
-Marjo Kaartinen

”Sitten ku me muutettiin Jusleniaan, joka nyt hävitettiin, se oli siinä -74 tai siinä paikkeilla, niin sehän oli ihan fantastinen olo: saman rakennuksen yhdes siives oli Suomen historia ja toisessa yleinen historia, ja sitten yli tiedekuntarajojen poliittinen historia ja sitten klassinen filosofia ja klassinen filologia. Ja sitten siinä keskiosassa oli kaikkien yhteinen seminaarikirjasto. Sit oli harjoitushuoneita, joissa pidettiin pienryhmäopetusta. Koko touhun kannalta tuntu niinku olis johonkin uuteen maailmaan siirtynyt.”
– Veikko Laakso

”Jos tiedätte Juslenian, tulette hissillä kolmanteen kerrokseen ja olisitte kävelleet pääovest sisään ja kääntyny vasemmalle ja tullu hissillä kolmanteen kerrokseen. Yleinen historia oli sielä. Siel oli sit myös humanistinen tiedekuntakirjasto ja sen tieloista erotettiin sit lastulevyil noi kolme tai neljä pientä huonetta kulttuurihistorialle. Ku siel oli oikein sit jo professori ja assistentti ja tais tulla päätoiminen tuntiopettajaki sit vähän ajan päästä. Nii se oli kyl semmonen iso juttu, vaik neliöitä oli ihan mitättömästi, mut se oli hienoo, et oli omat tilat ja sit se yleinen historia oli siinä mulleki tuttu paikka, oli siin vieressä.”
– Keijo Virtanen

”Arkeologia eli, ei eläny siin omassa työympäristössään [Fennicumissa], vaan me oltiin erillään  siitä eli ne muut kulttuurintutkijat ne muodosti sen meidän laitoskokonaisuuden. Ne eli toises laitosrakennuksessa, me erillämme toises. Ja tää on varmaan yks syy, minkä takia kaikki arkeologit Turussa varmaan on aina kokenu, et me ollaan ihan semmonen erillinen oma porukka. Me ei olla tunnettu kauheesti työhön liittyvää yhteisöllisyyttä muitten kanssa, mut se on siis fyysisestä tilanteesta johtuva.”
– Kristiina Korkeakoski-Väisänen

”Meil oli se oma käytävä, et puhuttiin, se oli meijän oma. Henkilökunnalla oli siinä työhuoneet ja siinä oli kaks harjotushuonetta, siin oli oppiaineen toimisto, et se oli koko opiskeluelämä siinä. Ja sit Skandica, joka on meijän opiskelijayhdistys, nii Skandica piti vastaanottoa siinä kahvihuoneessa. Kaikki oli siinä. Kun sen kynnyksen yli mentiin, nii kieliki vaihtu, koska opetus oli sillonki ruotsiksi, ja muilla pohjoismaisilla. Mut sit ku mentiin yliopiston muihin, nii tietty suomen kieli, mut se oli se käytävä, se oli oli ruotsinkielinen. Siit tuli semmonen turvallinen, et tiesi, et siel on kaikki ja siel tapaa kaikki. Siihen aikaan ku ei ollu mitään someja, nii ilmotustaulut oli tärkeitä.”
– Minna Sandelin

”Juslenia-vainajassa siellä oli se kaksseiska, joka oli myös semmonen legendaarisen huonoilmainen, matala katto ja happi loppui. Sitten kesken luennon usein semmonen mustapartanen mies käveli sisään ja käveli sen käytävän päästä päähän ja lähti pois. Siel oli semmosta jännistystä.”
-Tiina Mahlamäki

”Kyl kai niissä oli sit hiljaisuus, mut sitä aina kyl sit vähän supateltiin joka tapauksessa. Et erityisesti arkeologian kirjasto oli hyvin sellainen, se oli vaan yks ei kovin suuri huone, ja sit kaikki tunsi toisensa niin hyvin, niin sit se vähän semmosta päpätystä aina.”
– Sirkku Pihlman

”Juslenias oli se vika, et siel ei ollu sosiaalist tilaa, siel ei ollu siis kahvioo ollenkaan. [–] Turussa oli jotenkin selkeesti tää sosiaalinen kanssakäyminen heikompaa ja kyl mä nyt myönnän, et sil rakennuksella oli tärkee osuus siinä, ettei ollu sellast luontaist paikkaa [kokoontua].”
– Liisa Steinby

”Illallaki siel oli, ei siellä koskaan yksin ollu. Et mullakin oli paha tapa tehdä iltaisinkin sit vielä, kotielämän kannalta paha tapa tehdä, tehdä pitkää päivää, niin ei siellä koskaan yksin ollu. Et siel oli aina ihmisiä töissä. Jääny jotenkin päällimmäiseks siitä arjesta, että töitä tehtiin aika paljon.”
– Veikko Laakso

”En mä pelänny mitään, mä istuin siellä aika myöhään iltasinki joskus tekemässä töitä. Nii siel alakerrassa, siel kellarissa saatto nukkua joku. Siis kun mentiin Jusleniaan maatasosta raput kellariin päin, nii se oli aivan avonaista tilaa, ja sinne kömpi iltasit sit joskus asunnottomia, tai pultsareita. Mut en mä jotenki ymmärtäny niitä pelätä, et kaikki jotenki tiesi, et sielä niitä on. Et ku eihä ovet sillon ollu lukossa, niinku ne nykyään on.”
– Minna Sandelin

”Arkeologian tutkijana mul ei ollu itseasias mitään työhuonetta, kyl sitä pystyy mis vaan tekee töitä. Et mun työhuone oli kokoelmahuoneen nurkassa. Semmonen lähinnä kokoelmanhoitajan käyttöön tarkotettu pitkä pöytä, jos hän nyt järjesteli niit kokoelmiaan ja laitto niit laatikoihin ja niin edelleen, nii siit pöydän päästä raivattiin mulle tilaa ja siin oli mun työtila. Siit mul on just yks hyvä kuva, jossa mä istun sit vähän apaattisen näkösenä siel nurkassa. Mut se kuva ei anna oikeeta kuvaa. Itseasias mul oli sillon jo tuntiopettajana nii paljon töitä, et aika paljon mä olin tietysti opettamassa ja toisaalta työhän ei sitonut mua oppiaineeseen, vaan mä olin sit myös kotona etätöissä.”
– Kristiina Korkeakoski-Väisänen

”Museologia oli siellä arkeologian kainalossa tavallaan, et se oli vähän niin kun se mun työyhteisöni se arkeologia.”
– Sirkku Pihlman

”Kristiina Korkeakoski-Väisänen oli ihan legendaarinen. Ihan loistava opettaja. Mä muistan hyvin, miten vaikeaa oli esinetutkimus, keramiikka varsinkin. Huomasin, että arkeologia ihan kaikessa ei sit sovikaan mulle. Ja sen lisäksi, et se kurassa ryömiminen, niin se oli ihan kammottavaa kaivauksilla.”
– Marjo Kaartinen

”Se ei ollut pelkästään opiskelu, se oli myös olla yhteisössä, jossa samasta asiasta voi phua. Jos on joku tekninen ongelma, niin sitä voi ratkaista. Ja se oli todella hyvin tärkeää, kun siirryin kirjoituskoneesta tietokoneeseen. Eli silloin oli kulttuurihistoriassa Totti Tuhkanen, joka auttoi minua hyvin paljon tekemään sitä. Yhteistyö oli hyvä, sanotaan ehkä enemmän kuin tieteellinen, se oli sellainen ystävällinen ilmapiiri.”
– Luigi de Anna

”Yleinen kirjallisuustiede ja kotimainen kirjallisuus oli periaattees saman käytävän eri päät, mut sit mentii vaa keskelt sisää ja siin keskellä oli portaikko eli siin joutu sen portaikkokäytävän läpi menemään, jos halus mennä oppiaineest toiseen. Meil oli hyvin vähän tekemist toistemme kans, meil oli fyysinen este, ei me luontaisesti tavattu toisiamme. Et se oli yllättävän merkitsevä se fyysinen este kahden oppiaineen välillä. Nyt vasta ku siirryttii tähän [Sirkkalaan], meil on yhteinen kahvihuone, nyt me tavataan toisiamme jatkuvasti, jollon syntyy myös tietoo ihan toisella tavalla siitä, mitä kukin tekee ja myös et tätähän me voidaan tehdä yhdes. Se on ihan uus ilmiö.”
– Liisa Steinby

”Pentti [Virrankoski] meni kirjastoon jostain syystä, ja siellä yks lukija oli nostanut jalat pöydälle kenkineen päivineen. Pentti ei ollu parhaalla päällä ja sano tälle, että mikäs mies te oikein olette kun täällä jalat pöydällä, et eiks teil oo minkäänlaisia tapoja. Tää sitten sano, et hän on lainopin opiskelija, että hän vaan lukee tässä. Pentti sano, et teil ei oo mitään asiaa tänne, et tämä on Suomen historian seminaarikirjasto. Ajo sen pojan pois sieltä. Hänel oli joskus tämmösiä äkkinäisiä tilanteita, jos hän oli huonol tuulella, mut korostan et hän oli pohjimmiltaan kaikinpuolin auttavainen ihminen.”
– Veikko Laakso

”Ranskan oppiaineessa oli Raila-Maarit Koistinen, ja opetti siis Ranskan kirjallisuutta ja oli hyvinkin mielenkiintoinen ja värikäs persoona. Hän oli nuorempana ollut tietääkseni Pariisissa ja tutustunut siellä näihin eksistentiaalisiin suuntauksiin, semmosta hyvin syvällistä ja humanistista kirjallisuuskäsitystä hän luennoi. Sit toinen, joka on jääny mieleen niin on Kalevi Wiik, joka oli siihen aikaan yleisen kielitieteen ja fonetiikan professori. Hän oli hyvin innostava ja ennen kaikkea selkeä.”
– Timo Toijala

”Nuori ihminen ja hän [Unto Salo] oli nelinkymmenen yli ja jotenki hän vaikutti kauheen jäykältä ja etäiseltä. Ja sen takia tietysti häneen liittyy kaikennäkösii juttuja aika paljonkin, et opiskelijat köäytti sitä hyväkseen, et hän oli jotenki etäinen ihminen, jost vaan puhuttiin, jota ei varsinaisesti tunnettu. No sit meil oli assistentti [Jukka Luoto], joka taas ei vähän omissa maailmoissaa, eli voi sanoa et meil oli hyvä työyhteisö. Muistan erityisesti, et hän [Unto Salo] piti aina oppilaittensa puolta, et hän saatto olla hyvinki kriittinen ja arvosteleva ja komentelevakin, smut sillon ku hän puhu meistä ulkopuoliselle, niin hän ainoastaan pelkästään kehui. Hän ei koskaan sanonu kenestäkään mitään negatiivista, ja se oli semmonen lämmin hyvä asia.”
– Kristiina Korkeakoski-Väisänen

”Keijo Virtanen tulikin takas ja mä olin ihan kauhuissani, et apua, mitäköhän mulle tapahtuu, et mä olin tekemässä 1500-luvun Englannista gradua ja meille tulee tommonen Amerikan tutkimuksen spesialisti. Hän kannusti kyllä kovasti sit tekemään vähän oudommastakin aiheesta. Mä olin hänen maisteriseminaarissa ja tykkäsin kovasti siitä tyylistä, et mä olen varmaan hyvin samanlainen. Sellanen suora ja vähän töks-tyyli, pannaan halki, poikki ja pinoon dispositiot hetkessä. Samanlainen tyyli, jotenkin oltiin samalla aaltopituudella siinä. Hänen ohjauksessaan oli helppo olla.”
– Marjo Kaartinen

”[Yleisen kirjallisuustieteen professori]Leevi Valkamasta, hänhän oli hyvin arvokas ja jäyhä vanhan koulun professori, jota me kyl taidettiin teititellä, ehkä jopa käteltiin, kun mentiin vastaanotolle. Muuten hän oli hyvin asiallinen, vois sanoo, että aika mukavakin. Muistan hänet, kun kävin hakemassa loppumerkintää ja arvosanaa opintokirjaan, ja sillon Leevi kysy, että oonko mä harkinnu tutkijan uraa. Mä en ollu tietenkään kuvitellut tulevaisuudesta vielä yhtään mitään. Se oli ehkä semmonen ensimmäinen kohta, jossa pysähty miettiin, että ahaa: siis yliopistossa vois jatkaa töissäki tän jälkeen.”
– Jukka Sihvonen

”Yleisen historian tai historian laitoksen pikkujoulut aina pidettiin Jusleniassa. Ja mikä oli hauskaa oli se, että me käytimme ne tilat tavalla mitä nykyään ei voisi taas edes kuvitella. Esimerkiksi tänne [Signumiin) ei saa tulla, paitsi jos on joku koodi. Siellä ihan yöhön tai aamuun asti voitiin olla. Eli se antoi idean, että yliopisto voi olla hyvin vapaamuotoinen, erilainen kuin muualla maailmalla, esimerkiksi erilainen kuin Italiassa. Silloin myös opiskelijoille oli annettu avain moneen rakennukseen. Ja just tämä, että voitiin juhlia: se antoi idean, että yliopisto on hyvin lähellä meitä, nyt yliopisto ja oppilaiden tilat on jotenkin, miten voi sanoa, opiskelua tai työn vuoksi.”
-Luigi de Anna

”Yks saksan opettaja sano, et siel oli kaks saksan lehtoria, niin molempien kans oli ollu naimisissa, niin kerran hän oli siel luentosalissa ja ne oli siellä käytävällä. Niin hän kerto meille siellä opiskelijoina, et hän päätti siellä, et häin ei haluu mennä sinne, hän ei haluu nähdä niitä, niin hän oli menny ikkunan kautta ulos. Pelastautunu. Niin se oli ykköskerroksessa, tai siellä maan tasolla. Kerto meille opiskelijoille sitten, miten hän pakeni sieltä näitä exiään.”
– Maarit Mutta

”Romaanisessa filologiassa oli tapana järjestää aina pikkujouluja, jotka oli yhteisiä ranskan, espanjan, italian ja romanian opiskelijoiden kanssa. Ja jokainen kieli monen muun ohjelmanumeron lisäksi järjesti näytelmiä eli esitettiin jotain sketsejä tai näytelmiä kyseisillä kielillä ja niissä sitten tarvittiin myös miesrooliin espanjan esittäjiä. Sillon mä jo heti ensimmäisenä syksynä 1977 jouduin pikkujouluissa ranskankieliseen pieneen näytelmään ja seuraavana vuonna olin sit mukana vielä alkeellisella espanjan kielen taidolla espanjan näytelmässä ja sitten siitä eteenpäin.”
– Timo Toijala

”Sillon kun mä opiskelin, meil oli semmonen kirjallisuuden opettaja, joka oli hyvin oma persoonansa ja oli hyvin taitava kaikissa romaanisissa kielissä. Ja hän söi paljon aina valkosipulia. Kirjotti taulun täyteen tekstiä, alotti täältä ja meni tänne näin.”
– Maarit Mutta

”Ja kun lähti siit aulasta, se kiersi sen U:n mallisen rakennuksen ympäri, et sielt pääsi kulkemaan, niin siel oli kieliluokat. Eli kielikeskus järjesti kaikki opetukset siellä. Ja mä muistan, et ne käytävät oli ihan julmetun ahtaat. Elikkä kaikki odotti, et ne pääsi sinne huoneisiin. Sit siel huoneissa, jotka oli tosi pienii, ne oli varastotiloiks ja arkistoiks ja tämmösiks suunniteltu ei opetustiloiks. Mut kielikeskuksel ei ollu muuta paikkaa, niin se opetus järjestettiin siellä. Siel oli pöytätuulettimia, lattiatuulettimia, jotka pörisi, et se ilma ei vaihdu yhtään. Siis ihan kaameta.”
– Jussi Lehtonen

”Me emme saaneet kutsua sitä huonetta, mitä me käytettiin kahvihuoneeksi, vaan se oli kokoustila. Sit siellä oli käsienpesuallas. No sit me hankimme sinne kahvinkeittimen. Siitä ei oikeastaan kukaan sanonut vielä mitään, mutta sitten me hankimme sinne jääkaapin, koska piti saada niitä ruokia säilytettyä, koska Jusleniassahan ei ollut mitään ruokalaa ittessään. Siitä jo nuristiin, että sähkölaskut nousee ja et se on laitonta. Sit viimeksi me hankittiin sit vielä mikroaaltouuni sinne, mutta siinä vaiheessa ei enää valitettu, koska ei ollut mitään taukohuonetta, mikä sit vaaditaan jo nykysin.”
– Päivi Lappalainen

”Ja verhot, mitkä oli ne samat verhot sitte aivan ku mä aloin opiskella. Samat verhot joka huoneessa, siinä loppuvaiheessa ne oli melkee niin haperot et sormi meni läpi.”
– Minna Sandelin

”Mut jossain vaiheessa sit kävi ahtaaks tää tila. Siis oikeestaan jo alun perin sillon 70-luvun lopussa, eli me oltiin siel korkeintaan viis vuotta oltu, nii se oli jo ahdas se tila. Mun mielestä työpaikalla aika tärkeä tekijä on myös, et minkälaises työympäristössä olet, et jos sä olet kokoajan sellases rapistuvas ympäristös niinku me siel Juslenias elettiin. Siel ei koskaan tehty remonttia. Eli sit uudesta tilasta seuras sitte 40 vuoden kulutta se täydellinen rapistuminen ja hajoaminen.”
– Kristiina Korkeakoski-Väisänen

”Alunperinhän me sielt Jusleniast lähdettii sen takii, koska siellä tuli sisäilmaongelmia. Se johti sit siihe, et meit kehotettiin ja osittain käskettiinki hävittää paljon kirjoja. Se oli hirvee, varsinki humanisteil. Mehän rakastetaan kirjoja. Ja me muutettiin just ennen joulua. Ja mä muistan edelleen ne muuttoautot, ne suti siinä lumessa ja jäässä.”
– Minna Sandelin

”Mun opintojen aikana sillon 70-luvulla rakennettiin toi Juslenia. Eiks oo järkyttävää, ennen ku mä pääsin eläkkeelle, se oliki jo maan tasalla. Siis mikä on talojen ikä nykyään, ku meikäläisen akateeminen ikä on pidempi ku yhden talon. Et yks talo tuli ja meni mun akateemisen urani aikana.”
– Liisa Steinby

Kuva Kuvaaja ei tiedossa. Turun yliopiston keskusarkisto.