RENE2025-SYMPOSIUM
Seuraava symposium järjestetään torstaina 9.10.2025 Laureassa, Tikkurilan kampuksella.
Tervetuloa Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Research in Nursing Education (RENE) -tutkimusryhmän ja yhteistyöorganisaatioiden järjestämään symposiumiin: Terveysalan koulutustutkimuksen tulevaisuutta rakentamassa.
RENE2025-Symposiumin tavoitteena on edistää terveysalan koulutustutkimusta ja koulutustutkijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä Suomessa. Symposium keskittyy alan tutkimukseen ja sen kansalliseen nykytilaan kansainvälisyyttä unohtamatta. Symposiumin kohderyhmänä ovat alan tutkijat, opettajat ja opiskelijat.
Symposiumin teemat
- Näyttöön perustuva opetus ja ohjaus. Teema sisältää näyttöön perustuvan opetuksen ja ohjauksen roolin moniammatillisessa ja -kulttuurisessa, muuttuvassa toimintaympäristössä. Esityksissä voidaan tuoda esille esimerkkejä onnistuneista, innovatiivisista ja osallistavista käytännöistä sekä oppimisen haasteita huomioivista ratkaisuista. Lisäksi toivotaan esityksiä, joissa käsitellään terveysalan opettajien ja kliinisen harjoittelun ohjaajien osaamista ja sen kehittämistä.
- Vaikuttavat monimuotoiset oppimisympäristöt. Teema sisältää innovatiivisia menetelmiä opetukseen ja oppimiseen sekä niiden kehittämiseen, kuten moniammatillisia oppimistilanteita, työelämälähtöisiä kokemuksia, simulaatioita, digitaalisia ja virtuaalisia oppimisympäristöjä sekä asiakaslähtöisiä tilanteita. Esityksissä voidaan tarkastella näiden ympäristöjen vaikutuksia ja mahdollisuuksia, esimerkiksi moniammatillisuuden, kulttuurisesti ja kielellisesti moninaisten opiskelijoiden tarpeiden tai muiden oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvien näkökulmien kautta.
- Kestävä kehitys terveysalan koulutuksessa. Teema sisältää sosiaalisen, ympäristöllisen ja taloudellisen näkökulman koulutuksen toteutuksessa ja sisällöissä. Esitysten keskeisiä aiheita ovat koulutuksen saavutettavuus, tasa-arvo, moninaiset kieli- ja kulttuuritaustat, moniammatillisuus, energiatehokkuus, jätteiden vähentäminen sekä resurssien oikeudenmukainen hyödyntäminen.
- Tekoäly terveysalan koulutuksessa. Teema sisältää oppimiskokemusten ja saavutettavuuden parantamisen sekä opettajien ja tutkijoiden työn tukemisen automatisoinnin, suurten tietomäärien analysoinnin ja uusien tutkimusnäkökulmien tarjoamisen kautta. Esityksissä voidaan käsitellä myös tekoälyn avulla toteutettua tutkimusta ja sen käytännön sovelluksia ja hyötyjä.
- Hanke-Corner. Teemassa esitellään projekteja ja kehittämishankkeita, jotka liittyvät terveysalan koulutuksen tutkimukseen tai kehittämiseen. Esityksissä voidaan käsitellä projekteja kokonaisuudessaan tai pienemmissä osissa, ja erityisen kiinnostavia ovat projektien järjestämät tulevat yleisötapahtumat, workshopit ja muu osallistava toiminta.
Tärkeät päivämäärät
- Symposium: 9.10.2025
- Tiivistelmäkutsu: 15.1.-28.2.2025
- Tieto tiivistelmän hyväksymisestä: 14.3.2025
- Esitysten vahvistaminen ja esittäjien ilmoittautuminen: 4.4.2025
- Osallistujien ilmoittautuminen: 23.9.2025
Sivua päivitetty 17.3.2025
Ilmoittautuminen
Symposiumin esittäjien tulee vahvistaa osallistumisensa ja ilmoittautua 21.3.2025 mennessä.
Symposiumin osallistujien, joilla ei ole esitystä, ilmoittautuminen on 23.9.2025 mennessä.
Ilmoittautumislomake (osallistuja/esittäjä/opiskelija)
https://www.lyyti.in/RENE2025_symposium
Osallistumismaksut
Osallistumismaksu esittäjä tai osallistuja 130 €
- osallistumismaksuun sisältyy osallistuminen symposiumin ohjelmaan
- kahvi- ja lounastarjoilut ohjelman mukaisesti
Osallistumismaksu opiskelijat 80 €
- osallistumismaksuun sisältyy osallistuminen symposiumin ohjelmaan
- kahvitarjoilut ohjelman mukaan (huom. lounas ei sisälly maksuun)
- HUOM. Väitöskirjatutkijat ilmoittautuvat esittäjä / osallistuja hinnalla 130 €
Osallistumismaksun maksaminen
RENE2025 Osallistumismaksun maksaminen_14032025
Ilmoittautumis- ja maksupalvelun toteuttaa Aboa Events.
Tietosuojaseloste: RENE2025 Tietosuojaseloste 24022025
Tiivistelmäohjeet
- Tiivistelmässä saa olla enintään 3000 merkkiä välilyönteineen (vastaten noin 300 sanaa)
- Tiivistelmän otsikko kirjoitetaan ISOILLA KIRJAIMILLA
- Tiivistelmä jaotellaan seuraavasti kunkin väliotsikon aloittaessa uuden kappaleen omalta riviltään:
- Tausta
- Tarkoitus
- Menetelmät
- Tulokset
- Johtopäätökset
- Tekijät ilmoitetaan seuraavassa muodossa peräkkäin kirjoitettuna (Sukunimi Etunimi, työpaikka ja laitos/yksikkö/osasto) ja puolipisteellä erotettuna
Lisäksi pyydetään ilmoittamaan
- Tiivistelmän teema (annetuista vaihtoehdoista)
- Toive esitysmuodosta (suullinen esitys, e-posteriesitys)
- Yhteystiedot
Tiivistelmien lähetys 28.2.2025 mennessä Webropol-lomakkeella.
Ohjelma
Tulossa
Keynote-puhujat
Milma Arola, Johtava asiantuntija, Sitra, Ennakointi ja koulutus
kuva: Tobias Dean
Abstraktikirja
Esitysohjeet
Suullinen esitys
Esitysten ajankohdat löytyvät symposiumin ohjelmasta.
- Suullisen esityksen kesto on 15 min.
- Esityksen toivotaan painottuvan tutkimuksen tulosten esittelyyn.
- Tuothan suullisen esityksen mukanasi muistitikulla. Saavu esitystilaan 15 minuuttia ennen session alkua, jotta esitykset saadaan ladattua koneelle.
- Nimeä esityksesi ennen lähetystä sukunimi_esityksen nimi.
E-posteriesitys
Esitysten ajankohdat löytyvät symposiumin ohjelmasta.
Posteriesitykset toteutetaan sähköisinä postereina. Jokaisen posterin esitykseen on varattu aikaa n. 5 minuuttia, jonka jälkeen on n. 5 minuuttia aikaa kysymyksille ja keskustelulle.
Posteriohje
- Posteri tehdään PowerPoint-diana (huom. vaakaposteri, laajakuva 16:9)
- Tekstivärinä ei kannata käyttää valkoista, musta erottuu selvemmin. Vältä myös tumman taustan käyttämistä.
- Käytä riittävän isoa ja enintään kolmea erilaista kirjasinkokoa, (tarkista tekstin näkyvyys diaesityksessä). Huomioithan myös tekstin määrän posterissa luettavuuden säilyttämiseksi.
- Lisää esittäjän / yhteyshenkilön kuva ja yhteystiedot (sähköpostiosoite) posterin alaosaan.
- Järjestäjät avaavat posterit symposiumissa koneelle valmiiksi. Lähetäthän posterisi PowerPoint-tiedostona järjestäjälle viimeistään xx.x.2025 osoitteeseen: [tulossa]
- Nimeä esityksesi ennen lähetystä sukunimi_posterin nimi.
Yhteydenotot
