Yleissivistävän turvallisuuskasvatuksen haasteet

Artikel i ett samlingsverk:

Lindfors, E. (2013). Yleissivistävän turvallisuuskasvatuksen haasteet. Teoksessa J. Mäkinen (toim.), Asevelvollisuuden tulevaisuus (ss. 144 –159)Maanpuolustuskorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201303202576

Abstrakt:

Opetusta ja kasvatusta, jonka sisältönä on turvallisuus eri muodoissaan ja osa-alueinaan, kutsutaan turvallisuuskasvatukseksi. Oppilaitoksen edellytetään olevan turvallinen oppimisympäristö ja antavan samalla mallin hyvän turvallisuuskulttuurin ylläpitämisestä arjen toimintakulttuurina. Turvallisuuskasvatuksen keskeinen tavoite on edistää lasten ja nuorten terveyttä, hyvinvointia, turvallisuutta ja arjenhallintaa sekä kehittää myöhemminkin elämässä käyttökelpoisia taitoja ja valmiuksia selviytyä yllättävistä tilanteista omaa ja muiden turvallisuutta vaalien. Perusopetuksessa tulee opetussuunnitelman perusteiden mukaan opettaa turvallisuutta tavoitteellisesti.

Kouluissa sattuneet tapaturmat ja väkivallanteot ovat herättäneet keskustelun oppilaitoksen turvallisuudesta ja turvallisuuskulttuurin tasosta. Samalla on ryhdytty kysymään, tuottaako nykyinen turvallisuuskasvatus riittävää turvallisuusosaamista ja onko opettajilla kompetenssia opettaa turvallisuusasioita. Turvallisuusosaamisella ymmärretään turvallisuutta koskevien tietojen, taitojen, valmiuksien ja asenteiden muodostamaa kokonaisuutta.

Artikkelissa tarkastellaan perusopetuksen turvallisuuskasvatuksen nykytilaa ja haasteita aiempien empiiristen tutkimusten valossa. Ensin tarkastellaan turvallisuuskasvatuksen opetussuunnitelman perusteita ja tavoitteiden toteutumista. Toiseksi tarkastellaan oppilaitosten henkilökunnan turvallisuusosaamista. Kolmanneksi rakennetaan kuvaa perusopetuksen koulusta fyysisenä toimintaympäristönä ja lopuksi esitellään oppilaiden turvallisuusosaamista. Johtopäätös on, että turvallisuuskasvatuksen toteuttamisen edellytyksiä tulee kehittää opetussuunnitelman perusteita ja opetussuunnitelmaa, oppilaitoksen fyysistä turvallisuutta ja opettajien täydennyskoulutusta kehittäen. Pedagogisiin haasteisiin esitetään ratkaisuksi toiminnallista oppimista ja oppilaiden osallistamista oppilaitoksen turvallisuuskulttuurin kehittämiseen, jolloin oppilaat saavat olla aktiivisesti mukana kehittämässä oman koulunsa turvallisuutta. Pelkkä asioiden teoreettinen hallinta ei riitä tuottamaan turvallisuusosaamista vaan se edellyttää kokemuksia ja käytännön tekoja. Turvallisuus on tiedostamisen, välittämisen ja tekojen kulttuuria!

Mer information:

https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201303202576