Kirjallisuuskasvatus

MSM-malli

MSM-malli on Juli-Anna Aerilan ja Merja Kauppisen (2019) kehittämä malli lukemisen ja
kirjallisuuskasvatuksen pedagogiikkaan. Malli perustuu aikaisempiin tutkimustuloksiin lasten
lukutaidosta ja lukuilosta. Taustalla ovat esimerkiksi Raphael Gabrielin ja Richard Allingtonin
(2012) tutkimukset erityisesti heikkojen ja motivoitumattomien lukijoiden lukutaidon
kehittämiseen liittyvistä tekijöistä. Gabrielin ja Allingtonin mukaan lasten lukutaidon
parantaminen on yksinkertaista: lasten tulee käyttää enemmän aikaa lukemiseen eikä vain
päiväkodissa tai koulussa vaan myös vapaa-ajallaan. MSM-mallin taustalla onkin ajatus siitä,
miten saamme kaikki lapset kiinnostumana ja nauttimaan lukemisesta enemmän niin, että he
käyttävät yhä enemmän aikaa lukemiseen ja löytävät kiinnostavaa kirjallisuutta sekä
lukijayhteisön, jossa voivat jakaa lukukokemuksiaan. Lukutaito ja -into tutkitusti kumuloituvat eli
lukemisharrastus ruokkii sekä lukutaitoa että innostaa lukemaan yhä enemmän. Lukutaito
merkitsee osaamista, jossa yhdistyvät lukemiseen liittyvät tiedot, taidot, asenteet ja lukijan
henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten tekstilajimieltymykset ja muut lukemisen rutiinit.

MSM-mallin ensimmäinen M viittaa määrään. Lukemismahdollisuuksien järjestämisessä ja
kirjallisuuskasvatuspedagogiikassa on kyse arvoista. Yksi arvovalinnoista on, mihin haluamme
käyttää aikaa ja rahaa. Lukutaito kehittyy vain harjoittelemalla eli lisäämällä lukemisen määrää.
Lukemiseen käytettävän ajan lisääminen puolestaan onnistuu vain, kun kiinnostavaa luettavaa
on riittävästi, joten MSM-mallin S viittaa sopivuuteen. Pelkkä ajan ja lukumateriaalien määrän
lisääminen ei ole tehokasta tai mielekästä, jos lukumateriaali ei ole sopivaa suhteessa lapsen
tarpeisiin, mielenkiinnon kohteisiin ja lukutaidon eri osa-alueisiin. Kaikki lapset ovat yksilöitä:
vain kiinnostava ja oikeantasoinen teksti saa uppoutumaan lukemiseen ja kaipaamaan lisää
luettavaa. Sopiva luettava on yhteydessä myös lukemisen määrään: sopiva lukumateriaali lisää
luontevasti lukemiseen käytettävää aikaa. Toisaalta sopiva lukumateriaali voi tarkoittaa vaikka
äänikirjoja, jolloin lukemiselle voi löytyä kokonaan uusia ajankohtia ja paikkoja.

MSM-mallin viimeinen M tarkoittaa mielekkyyttä: Lukemisen pitäisi olla mielekästä ja siihen
pitäisi liittyä kiinnostavaa tekemistä. Lukemisen mielekkyys syntyy keskittymisestä ja
rauhoittumisesta tekstin äärelle, sopivasta kirjallisuudesta ja mukavasta lukuympäristöstä.
Toisinaan on mukava rauhoittua tekstin ääreen itsekseen, toisinaan jakaa tekstin synnyttämiä
ajatuksia ja tunteita muiden kanssa. Mukava lukuympäristö ja toimiva lukutapa synnyttävät
positiivisia mielikuvia lukemisesta ja tukevat tekstiin syventymistä. Lukutuokioissa ja
kirjallisuudenopetuksessa liitetään yhä vielä lukemisen yhteyteen valmiisiin kysymyksiin
vastaamista tai opettajajohtoista keskustelua. Mielekkäämpää toimintaa ovat usein lasta ja
nuorta aktivoivat ja vuorovaikutukseen kannustavat työtavat, jotka tarjoavat lukijalle
mahdollisuuden tehdä omaa tulkintaa näkyväksi ja jakaa lukukokemuksia. Kaikenlainen luova
toiminta, digivälineiden käyttö ja tuettu yhteistyö innostavat toimimaan tekstien parissa.