Satumaa-skenaarioita käsittelevä blogisarja – Osa 2: Maatalous

Turvetuotannon käynnistyessä Suomessa tavanomainen ajatus oli, että turpeennoston päätyttyä alue otettaisiin ensisijaisesti maatalouskäyttöön, joko peltoviljelyyn, kasvittamiseen tai  laidunmaaksi [1]. Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut. Bioenergia ry:n vuonna 2019 julkaiseman tiedotteen mukaan 30 vuoden ajanjakson kuluessa turvetuotannosta on poistunut 50 000 hehtaaria maata, josta 75 % on metsittynyt tai metsitetty, 20 % on otettu peltoviljelyyn ja 5 % on muutettu kosteikoiksi [2]. 

Tässä Satakunnan turvetuotantoalueiden tulevaisuutta käsittelevän blogisarjan toisessa osassa keskitytään maatalouskäyttöön, mukaan lukien kosteikkoviljely. Satumaa-hankkeen kohdealueilla keväällä 2024 toteutetussa maanomistajakyselyssä 21 % vastaajista valitsi maatalouden kysyttäessä lähiajan maankäyttösuunnitelmia [3]. Pidemmällä, noin 25 vuoden aikavälillä, 17 % vastaajista toivoi näkevänsä maansa maatalouskäytössä. Maankäyttöpäätöksiin eniten vaikuttavia tekijöitä olivat kyselyn perusteella maasta saatava tuotto ja maan arvon säilyminen, joita pidettiin myös tärkeinä yhteiskunnallisen päätöksenteon kriteereinä [3]. 

Seuraavassa käsitellään sitä, millä edellytyksillä satakuntalaisten turvetuotantoalueiden maanomistajat voisivat päätyä maatalouteen maankäyttövaihtoehtona, kun uusi maankäyttöratkaisu tulee ajankohtaiseksi heidän omistamillaan maa-alueilla. Lisäksi tarkastellaan maatalousvaihtoehdon yleistymisen esteitä ja sen erilaisia vaikutuksia. Esillä ovat poliittiset, teknistaloudelliset, sosiokulttuuriset ja ekologiset näkökulmat. 

Maatalouskäytön edellytykset ja esteet 

Maatalouskäyttöä edistää, jos maanomistajilla on kokemusta maataloudesta, ja heidän joukossaan onkin maanviljelijöitä. Maatalouteen on saatavissa myös taloudellista tukea, mikä edellyttää käytöstä poistetun turvetuotantoalueen rekisteröimistä tukikelpoisiksi peltolohkoiksi. Odotettavissa on yleensä myös tuottoja. Suonpohjia voidaan hyödyntää viljan, rehun ja monien kasvien viljelyssä. Myös karjan laiduntamiseen entiset turvetuotantoalueet sopivat hyvin [1]. Vettämiseen ja suoksi ennallistamiseen soveltuvat alueet sopivat yleensä hyvin myös kosteikkoviljelyyn [vrt. 4]. 

Valtakunnallisten arvioiden mukaan teknisesti ja maaperän geologisilta ominaisuuksilta noin 60 % vapautuvista turvetuotantoalueista sopisi tai olisi muokattavissa maatalouskäyttöön. Käytännössä sijainti, kustannustekijät ja ilmastotavoitteet rajoittavat käyttökelpoisten alueiden osuuden 15 – 25 prosenttiin [1, 5, 6]. Tämä vastaa jo toteutunutta maankäyttöä ja Satumaa-hankkeen maanomistajakyselyn tuloksia [2, 3]. Parhaiten maatalouskäyttöön sopivat riittävän suuret, yhtenäiset, tasaiset, kuivatetut ja kivettömät tai vähäkiviset käytöstä poistetut turvetuotantoalueet, joiden pohjamaa on hienojakoista kivennäismaata, kuten hietaa, hiesua, savea tai hienojakoista moreenia [1, 5–13]. 

Käytöstä poistetun turvetuotantoalueen eri osien ominaisuuksien tunteminen onkin maatalousvaihtoehdon toteutumisen ja onnistuneiden valintojen edellytys. Uuden maankäytön suunnittelu kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin ennen turpeennoston päättymistä, sillä turvetuottajalla on yleensä paras tuntemus alueen ominaisuuksista. Maatalouskäyttö edellyttää usein vesiolosuhteiden muuttamista ja maaperän kunnostusta, kuten pintaturpeen muokkausta, happamuuden korjaamista kalkituksella, sekä paksuturpeisilla suonpohjilla kivennäismaan (esim. hiekka tai hieta) lisäämistä rakenteen parantamiseksi [1, 6–13]. Suonpohjien satoisuus ei edellä mainituista toimista huolimatta ole aluksi parhaimmillaan, mikä on hyvä huomioida viljelykasveja valittaessa. Esimerkiksi ennen viljakasveihin siirtymistä suositellaan ruokohelven ja/tai nurmikasvien viljelyä [12]. Lämpötilavaihtelut avoimilla ja alavilla suonpohjilla voivat olla suuria, joten viljelykasvien kylmänkestävyys on oleellinen valintakriteeri [6, 7]. Lannoituksen tärkeysjärjestykseksi suonpohjilla on muodostunut typpi, kalium ja fosfori sekä mahdollisesti hivenravinteet kuten kupari, sinkki ja boori [12]. 

EU:n yhteinen (CAP) ja kansallinen maatalouspolitiikka määrittävät, millaista julkisen sektorin tukea maatalouskäyttöön voi saada entisillä turvetuotantoalueilla. Tukimuotojen moninaisuus, niiden saatavuuden ehdot ja alueelliset erot [14] sekä hakuprosessien byrokraattisuus voivat nousta merkittäviksi maatalouskäytön esteiksi erityisesti silloin, kun hakija ei ole viljelijä eikä hänellä ole kokemusta maatalouden tukijärjestelmistä. 

Entisten turvetuotantoalueiden maatalouskäyttö voi muodostua ongelmalliseksi EU:n ilmasto-, biodiversiteetti- ja luonnonsuojelutavoitteiden sekä kansallisen ennallistamissuunnitelman kannalta tulevaisuudessa, sillä kyseiset alueet ovat juuri niitä, joihin ennallistamistarve Suomessa varsinkin kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisen näkökulmasta kohdistuu [13]. Vettämistä edellyttävät kosteikkoviljelyn vaihtoehdot ovat ympäristövaikutuksiltaan huomattavasti paremmassa asemassa. Ne rinnastuvat monilta osin suoksi ennallistamiseen ja ovat siltä osin suositeltavia vaihtoehtoja. 

Suomessa suuri osa turpeentuotantoalueista, erityisesti siihen vuokratut alueet, on yksityisessä omistuksessa. On tavallista, että suolla ja jopa yksittäisellä kiinteistöllä on useita omistajia. Tämä voi käytännössä vaikeuttaa jälkikäytön valintaa ja hidastaa siihen siirtymistä. Maatalous on tavanomainen maankäyttömuoto monien turpeentuotantoalueiden läheisyydessä, joten siihen siirtyminen turvetuotannon päätyttyä on metsityksen ohella sosiokulttuurisesti luonteva vaihtoehto. Maanomistajien yhteistyö on tarpeen, mutta sitä voivat hankaloittaa monet tekijät alkaen erilaisista intresseistä ja odotuksista. Jos maa-alue on ollut kymmeniä vuosia vuokrattuna turvetuotantoon, sen palautuminen esimerkiksi sijaintikunnan ulkopuolella — mahdollisesti ulkomailla — asuvalle maanomistajalle tai jakamattomalle kuolinpesälle voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia jälkikäytön suunnittelulle. Riskinä voi olla, ettei alueelle tehdä mitään. Tämä ei aina ole ongelma ympäristövaikutusten osalta, sillä alue tai osa siitä voi metsittyä tai vettyä luontaisesti turvetuottajan vastuulla olevan jälkihoidon päätyttyä. 

Maatalouskäytön ensisijaiset ja merkittävimmät poliittiset perustelut liittyvät kotimaisen ruoantuotannon edistämiseen ja kotimaisen ruokaketjun tukemiseen. Kosteikon perustamisen ja myös kosteikkoviljelyn perustelut liittyvät enemmän ilmastopoliittisiin tavoitteisiin, sillä niiden ilmastovaikutukset ovat samansuuntaisia kuin soistamisella [4]. Viljelyn perustelut ovat energiapoliittisia, jos viljelyn ensisijaisena tavoitteena on tuottaa sellaisenaan polttokelpoista tai nestemäisten biopolttoaineiden tai biokaasun tuotannon raaka-aineeksi sopivaa biomassaa. Näiden niin sanottujen energiakasvien merkitys voi korostua tulevaisuudessa, mikäli globaalin öljytalouden epävarmuudet ja hintakehitys jatkuvat nykyisen kaltaisina. Kotimaisuus, paikallisuus ja uusiutuvuus ovat energiakasvien viljelyn alue- ja ilmastopoliittisia perusteita. 

Maatalouskäyttöön sisältyy kuitenkin riskejä, jotka liittyvät entisten turvetuotantoalueiden käyttömahdollisuuksiin ja maatalouskäytön kustannuksiin ja tuottoihin. Erityisesti kosteikkoviljelyn tuotteiden markkinat ovat epävarmoja [9]. Ajantasaisen tiedon puute ja sen hajanaisuus voivat muodostua ongelmaksi erityisesti maatalouskäyttöön liittyvien valintojen ja niihin saatavilla olevien tukimuotojen suhteen [15, 16].  

Maatalouskäytön vaikutuksista 

Käytöstä poistetun turvetuotantoalueen kunnostaminen viljelyyn sopivaksi voi edellyttää maanpinnan muotoilua, kivien, kantojen ja liekopuiden poistamista, ojituksen kunnostusta ja kalkitusta viljelyn alussa suonpohjan turpeen happamuuden vuoksi. Jäljellä olevan turvekerroksen paksuudella on myös suuri merkitys alueen satotason sekä lannoituksen tarpeellisuuden kannalta. Kustannuksia aiheutuu myös viljelykasvien siemenistä/taimista, niiden kylvämisestä/istuttamisesta, lannoituksesta ja kasvinsuojelusta. Kustannukset vaihtelevat alueen ominaisuuksien ja kunnostustarpeen sekä viljelykasvien mukaan, joten kustannushaarukka hehtaaria kohti on varsin laaja [17]. 

Viljelijät voivat hakea maataloustukia kasvinviljelyyn. Ruokavirastolta voi hakea yleisiä, alueellisia ja kasvikohtaisia viljelytukia, korvauksia sekä lisäksi hoitosopimuksia [14]. Vain osa viljelykasveista on tukikelpoisia. Luonnonvarakeskus on julkaissut peltobiomassojen, kuten ruokohelven, kuituhampun, pajun ja hieskoivun viljelyn melko yksityiskohtaisiakin kustannusarvioita [10]. Viljelyn suunnittelua varten on myös kehitetty erilaisia työkaluja, kuten esimerkiksi maatalouden tuotantokustannuslaskuri [18]. Turvetuotantoalueiden jälkikäytön valinnassa voi auttaa maanomistajille suunnattu työkalu Turve-Arvi [19]. Se kertoo alueen mahdollisen soveltuvuuden tai soveltumattomuuden erilaisiin jälkikäyttöihin, kuten pelto- ja kosteikkoviljelyyn, käyttäjän antamien aluetta ja sen maaperää koskevien tietojen perusteella [19]. 

Myös kosteikkoviljelyä varten voi tietyin edellytyksin saada maataloustukea. Kosteikon perustamiskustannuksiksi on arvioitu noin 1 000–5 000 €/ha [17, 20, 21]. Kosteikkoviljelyn muuttuvat kustannukset riippuvat paljon viljelykasveista ja viljelyn tarkoituksesta. Edullisemmasta päästä on ruokohelven kosteikkoviljely, jonka kustannuksiksi on arvioitu 475–550 €/ha [20, 21]. Toisaalta esimerkiksi rahkasammalen siirtoistutusten kustannukset ovat kertaluokkaa suuremmat, noin 5 000–10 000 €/ha [17].  

Kosteikkoviljelyn tavoitteena voi olla energiakasvien, kasvualustojen, rakennusmateriaalien, rehun, kuivikkeen tai erikoistuotteiden tuottaminen [20]. Viljelykasveista osmankäämi, ruokohelpi, järviruoko, paju ja rahkasammal soveltuvat moniin näistä käyttötarkoituksista. Erikoistuotteisiin luetaan esimerkiksi marjat, tekstiilit, koristeet, kosmetiikka, biohiili ja nanomateriaalit. Latvialaisen tutkimuksen mukaan osmankäämin kosteikkoviljely ja sadon käyttö eristeiden valmistukseen olisivat ilmasto- ja kustannusvaikutuksiltaan paras käytöstä poistettujen turpeentuotantoalueiden jälkikäyttövaihtoehto [22]. Useimpien edellä mainittujen tuotteiden käyttötarkoitusten ongelma on, ettei niillä ole juurikaan valmiita markkinoita [9]. Satakunnan näkökulmasta mielenkiintoinen vaihtoehto voi olla kasvualustojen kehittäminen turpeen rinnalle tai sitä korvaamaan [23]. 

 

Kosteikkoviljelyyn saatavilla olevien maataloustukien [14, 20] täysimääräinen hyödyntäminen käytöstä poistetuilla turpeentuotantoalueilla edellyttää alueen käyttötarkoituksen muuttamista maatalousmaaksi eli sen rekisteröimistä korvauskelpoiseksi peltolohkoksi. Saatavilla olevat maataloustuet ja tukitasot riippuvat alueen sijainnista. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että ruokohelven kosteikkoviljelyn tuotoista 80 % voi koostua erilaisista maataloustuista ja -korvauksista C2-tukialueella [20]. Satakunnassa kosteikkoviljelyä rajoittaa suurimman osan kunnista kuuluminen eteläiseen AB-tukialueeseen. Karvian ja Merikarvian kunnat sekä Kankaanpään kaupungista entinen Honkajoen kunnan alue kuuluvat kuitenkin pohjoisempaan C2-tukialueeseen [24].  

Kosteikkoviljelyn mahdollisuuksia turvetuotannon korvaajana Etelä-Savossa käsittelevän opinnäytetyön tulokset osoittivat, että kosteikkoviljelyn elinkeinomahdollisuuksia turvealan toimijoille rajoittavat alhainen kannattavuus, vähäinen kysyntä, tuotannolliset haasteet sekä rajallinen kosteikkoviljelyyn soveltuva pinta-ala [25]. Kosteikkoviljelyn kilpailukykyä voitaisiin parantaa kohdennetuilla tuilla tuotekehitykseen, kosteikkoviljelyn tuotantoon sekä korvauksilla päästökompensaatiosta ja ekosysteemipalveluiden ylläpitämisestä.  

Maatalouskäytön ympäristövaikutukset riippuvat paljon siitä, minkä tyypistä toimintaa harjoitetaan ja kuinka paljon käytetään lannoitteita ja torjunta-aineita. Turpeentuotannon aikaiseen kuormitukseen verrattuna maaperän hiilidioksidipäästöt jatkuvat, ja vesistöjen ravinnekuormitus voi voimaperäisen lannoituksen vuoksi kasvaa, jolloin vesistöjen rehevöityminen lisääntyy ja veden laatu huononee. Näillä puolestaan on omat seurannaisvaikutuksensa. Maan kuivatussyvyyttä vähentämällä vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan huomattavasti pienentää: kun pohjaveden pintaa nostetaan lähemmäs maan pintaa, turpeen hajoaminen hidastuu, mikä vähentää maaperän hiilidioksidipäästöjä ja ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Myös viljelymaan pitäminen kasvipeitteisenä talven yli estää maa-aineksen ja ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin [26]. Koska turvepellot ovat kansallisesti merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, pyrkivät ilmastopoliittiset toimet kuitenkin ensi sijassa ehkäisemään uusien turvepeltojen raivaamista ja turvemaiden ottamista viljelykäyttöön [13]. 

 

Taloudelliset vaikutukset 

Taloudellisista vaikutuksista keskeisimpiä ovat maatalouskäyttöön siirtymisen kustannukset ja siitä saatavat tuotot. Molempiin liittyy myös kerrannaisvaikutuksia. Aluetaloudelliset vaikutukset muodostuvat näistä kaikista, ja niiden suuruus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka suuri osa käytöstä poistetuista turvetuotantoalueista otetaan maatalouskäyttöön. Luonnonvarakeskuksen tilastojen perusteella satakuntalaisten maatilojen aktiivisessa viljelykäytössä oleva maatalousmaa on supistunut 13 700 hehtaarilla vuosina 2000–2024, eli keskimäärin 570 ha/vuosi. Keskimääräinen tilakoko on kuitenkin kasvanut samana aikana yli kaksinkertaiseksi, noin 57 hehtaariin [27]. Kansantalouden aluetilinpidon mukaan Satakunnassa maatalouden työllisten ja tehtyjen työtuntien trendi on ollut laskuvoittoinen, mutta arvonlisäys ja erityisesti työn tuottavuus ovat kasvaneet [28]. Arvonlisäys viljelykäytössä olevaa peltohehtaaria kohti on myös kasvanut. Kehityksen taustalla on EU:n yhtenäisen maatalouspolitiikan ajama rakennemuutos.  

Maatalous on osa ruoka-alaa, johon kuuluvat lisäksi kalastus ja vesiviljely, elintarviketeollisuus, elintarvikekauppa (tukku- ja vähittäiskauppa) sekä ravitsemistoiminta (29). Maatalous työllistää Satakunnassa välittömästi 3 461 henkilöä (hiukan vajaa kolmasosa koko ruoka-alan 10 755 työllisestä, joka on 12,2 % koko maakunnan työllisistä). Välitöntä arvonlisäystä maatalous tuottaa Satakunnassa 204 miljoonaa euroa (reilu kolmasosa koko ruoka-alan 556 miljoonan euron arvonlisäyksestä, joka on 8,7 % koko maakunnan arvonlisäyksestä). Välillisesti ruoka-ala työllistää lisäksi 1 364 henkilöä ja tuottaa 99 miljoonaa euroa arvonlisäystä muilla toimialoilla [29]. 

Turpeentuotantoalueiden ottamista maatalouskäyttöön voidaan karkeasti arvioida Satumaa-hankkeen kohdealueiden maanomistajakyselyn tulosten perusteella. 17 % vastaajista toivoi näkevänsä omistamansa maa-alueen maatalouskäytössä vuonna 2050 [3]. Satakunnan turvetuotantoalueista 17 prosentin osuus vastaa noin 1 500 hehtaarin pinta-alaa. Satakunnassa maatalousmaata oli Luonnonvarakeskuksen maataloustilastojen perusteella 139 900 hehtaaria vuonna 2025 [28]. Jos turvetuotannosta vapautuva 1 500 ha otettaisiin maatalouskäyttöön vuoteen 2050 mennessä, keskimääräinen vuotuinen maatalousmaan lisäys olisi noin 60 hehtaaria. Toisaalta maatalousmaa on supistunut vuosittain keskimäärin lähes 10-kertaisella pinta-alalla (ks. edellä), joten turvetuotannosta mahdollisesti maatalouskäyttöön siirtyvän maan merkitys ja sen myötä myös sen aluetaloudellinen vaikutus jäävät esitetyillä oletuksilla varsin vähäisiksi tapahtuneisiin supistuksiin verrattuna. 

Edellä esitetyistä luvuista voidaan päätellä, että turvetuotannosta vapautuva maatalousmaan kasvupotentiaali ei riitä kompensoimaan maatalousmaan supistumista Satakunnassa. Maatalouskäytöstä vuosittain poistuva maa-alue on koko 2000-luvun ollut kertaluokkaa suurempi kuin turvetuotannosta maatalouskäyttöön siirtyvä maa-alue. Niinpä turvetuotannosta maatalouteen mahdollisesti siirtyvä lisämaa ei välttämättä riitä kompensoimaan peltoalan supistumisen vaikutuksia. 

Joka tapauksessa aluetaloudelliset vaikutukset tulevat olemaan sitä merkittävämpiä, mitä enemmän turvetuotantoalueiden ottamisessa maatalouskäyttöön hyödynnetään maakunnan omia resursseja ja mitä enemmän ruokaketjussa on mukana satakuntalaisia elintarviketeollisuuden, elintarvikekaupan ja ravitsemisalan toimijoita. Satakunnan turvetuotantoalueiden maanomistajat voivat saada tuottoja maataloustuista, ruokaketjun tuottajaosuuksista sekä maataloustuotteiden suoramyynnistä. Suomen ja Satakunnan olosuhteissa maatalouden tuotot ovat viljelyn osalta kuitenkin kausiluonteisia, aivan kuten ne ovat turvetuotannossakin olleet. 

Kirjallisuus 

[1] Salo, H. & Savolainen, V. (toim. 2008). Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö. Opas alan toimijoille. https://kuiva-turve.fi/images/kuivaturve/Turvetuotannon_jalkikayttoopas.pdf 

[2] Bioenergia ry (2019). Turvetuotannosta poistuneet suonpohjat ovat jo hiilinieluja – metsitys tärkein jälkikäyttömuoto. Tiedote 8.3.2019. https://www.bioenergia.fi/2019/03/08/turvetuotannosta-poistuneet-suonpohjat-ovat-jo-hiilinieluja-metsitys-tarkein-jalkikayttomuoto/ 

[3] Vehmas, J. (2025). Maanomistajakysely tuotti mielenkiintoisia tuloksia. Satumaa-hankkeen blogikirjoitus 15.8.2025. https://sites.utu.fi/satumaa/maanomistajakysely-tuotti-mielenkiintoisia-tuloksia/ 

[4] Vehmas, J. (2026). Soistaminen. Satumaa-hankkeen blogikirjoitus 22.5.2026. https://sites.utu.fi/satumaa/satumaa-skenaarioita-kasitteleva-blogisarja-osa-1-soistaminen/ 

[5] Picken, P. (2007). Geological factors affecting on after-use of Finnish cut-over peatlands with implications on the carbon accumulation. University of Helsinki. Publications of the Department of Geology, D10. http://hdl.handle.net/10138/21202 

[6] Luhtala, M. (2021). Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö peltoviljelyssä. Opas entisen turvetuotantoalueen viljelijälle. Seinäjoen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021052711668 

[7] Latva-Krekola, J. & Luhtanen, J. (2021). Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö viljelyssä eteläpohjalaisilla tiloilla. Haastattelututkimus. Seinäjoen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061616142 

[8] Aalto, J. (2022). Turvetuotannosta poistuneen suonpohjan viljelykuntoon saattaminen: Case Peurainneva. Seinäjoen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202203103332 

[9] Polso, T. (2023). Entisten turvetuotantoalueiden jatkokäyttö. Lapin ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023051711571 

[10] Jylhä, P., Aro, L., Knuuttila, M., Lötjönen, T., Ukonmaanaho, L. & Wejberg, H. (2026). Turvetuotantoalueiden jatkokäyttö. Kannattavuus, aluetalous- ja ympäristövaikutukset. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 11/2026. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-419-157-9 

[11] Ikonen, P., Laasasenaho, K., Lauhanen, R., Viholainen, I., Palomäki, A., Kuittinen, S., Pappinen, A. (2023). Katsaus turvetuotannosta vapautuvien suonpohjien jälkikäyttömuotoihin, sekä niiden ympäristö- ja monimuotoisuusvaikutuksiin. Suo 74(1–2), 49–69. https://suo.fi/article/10823 

[12] Aro, L., Jylhä, P., Järvenranta, K., Matila, A., Virkajärvi, P., Ramstadius, U., Ronkainen, T., Räsänen, A., Silvan, N., Silvenius, F., Virkajärvi, P., Wall, A., Tolvanen, A. (2023). Turvetuotannosta poistuvien alueiden jatkokäytön vaihtoehdot Suomessa sekä arvio niiden ympäristö- ja talousvaikutuksista. Luonnonvarakeskus, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 120/2023. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-853-9 

[13] Lång, K., Aro, L., Assmuth, A., Haltia, E., Hellsten, S., Larmola, T., Lempinen, H., Lindfors, L., Lohila, A., Miettinen, A., Minkkinen, K., Nieminen, M., Ollikainen, M., Ojanen, P., Sarkkola, S., Sorvali, J., Seppälä, J., Tolvanen, A., Vainio, A., Wall, A. & Vesala, T. (2022). Turvemaiden käytön vaihtoehdot hiilineutraalissa Suomessa. Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2022. https://ilmastopaneeli.fi/hallinta/wp-content/uploads/2024/03/ilmastopaneelin-raportti-2-2022-turvemaiden-kayton-vaihtoehdot-hiilineutraalissa-suomessa.pdf 

[14] Ruokavirasto (2026). Peltotukien hakuopas 2026. https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maatalous/hakuoppaat-ja-ohjeet-viljelijoille/peltotukien-hakuopas/peltotukien-hakuopas-2026/ 

[15] Tapio Oy (2023). Turvetuotantoon vuokratun alueen palautus maanomistajalle. https://tapio.fi/turvetuotantoon-vuokratun-alueen-palautus-maanomistajalle/ 

[16] Vilkkilä, T. (2008). Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö — kuinka tieto tavoittaa tarvitsevan? Jyväskylän ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:jamk-1212494770-2 

[17] Elinvoimakeskus (2023). Turvetuotantoalueiden jatkokäyttömuodot — kustannukset ja tuet. https://elinvoimakeskus.fi/documents/916257/0/Kustannukset_ja_tuet_2023-08-15.pdf 

[18] VYR (2026). Vilja-alan yhteistyöryhmä. Viljelytietoa. Tuotantokustannuslaskuri. https://vyr.fi/viljelytietoa/tuotantokustannuslaskuri/ 

[19] Turve-Arvi (2026). Päätöstyökalu entisten turvetuotantoalueiden jatkokäytölle. Suomen ympäristökeskus & Luonnonvarakeskus. https://turvearvi.syke.fi/ 

[20] Miettinen, A. (2023). Arvioita kosteikkoviljelyn tuotoista ja kustannuksista. Luonnonvarakeskus, MURU-hankkeen webinaari 29.2.2023. https://www.ilmastoviisas.fi/wp-content/uploads/2023/02/Miettinen-MURU-hankkeen-webinaari-28-02-2023.pdf 

[21] Miettinen, A. & Saarnio, S. (2023). Kosteikkoviljely Suomessa, osa 2: Kustannus- ja hyötyarvioita Ingannevan kosteikkoviljelykohteelta. Luonnonvarakeskus, Ruukin webinaari 29.11.2023. https://www.luke.fi/fi/documents/kosteikkoviljely-suomessa-kustannukset-miettinen 

[22] Balode, L. & Blumberga, D. (2024). Comparison of the Economic and Environmental Sustainability for Different Peatland Strategies. Land 13, 518. https://doi.org/10.3390/land13040518 

[23] Neova oy (2024). Neova aloitti ruokohelven korjuun kasvualustamateriaaliksi. Lehdistötiedote 10.5.2024. https://www.neova-group.com/fi/neova-aloitti-ruokohelven-korjuun-kasvualustamateriaaliksi/ 

[24] Valtioneuvoston asetus eräiden maaseudun kehittämisen korvauksien, suorien viljelijätukien ja maa- ja puutarhatalouden kansallisten tukien korvaus- ja tukialueista ja niiden saaristoksi luettavista osa-alueista 1379/2022, Liite 1/5.12.2024/719. http://data.finlex.fi/eli/sd/2022/1379/ajantasa/2024-12-05/fin 

[25] Hirvi, L. (2025). Kosteikkoviljely entisillä turvetuotantoalueilla: Markkinatutkimus Etelä-Savosta. Helsingin yliopisto, metsäekonomia, liiketoiminta ja yhteiskunta, maisterintutkielma. http://hdl.handle.net/10138/601305 

[26] Vesien- ja merenhoidon toimenpidekirjasto vuosille 2028–2033. Suunnitteluopas lupa- ja valvontavirastolle, versio 5.5.2026. https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Vesien-%20ja%20merenhoidon%20suunnitteluopas%202028-2033%20versio%205.5.2026.pdf 

[27] Luonnonvarakeskus (2026). Maataloustilastot, käytössä oleva maatalousmaa. https://www.luke.fi/fi/tilastot/kaytossa-oleva-maatalousmaa 

[28] Tilastokeskus (2026). StatFin-tietokanta, kansantalouden aluetilinpito. https://stat.fi/fi/tilasto/altp 

[29] Knuuttila, M., Vatanen, E. & Niemi, J. (2024). Ruoka-alan taloudellinen ja alueellinen merkitys Suomessa. Luonnonvarakeskus. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024060746972