Hankkeesta

Tarinoiden lehto -hankkeessa tutkitaan Kemiönsaarella sijaitsevaa Sagalundin museomiljöötä ja sen kulttuurihistoriaa erityisesti sen perustajajäsenten Nils Oskar Janssonin (1862–1927) ja Adèle Wemanin (1844–1936) elettyjen elämien sekä ympäristöelämäkertametodologian avulla. Tarkastelemme, miten yksilön elämä rakentuu suhteessa ympäristöön ja miten tämä eletty elämä tallentuu myöhemmin museotoiminnan tuloksena osaksi kulttuurista muistia.

Tieteellistä tutkimusta ja taiteellista työskentelyä yhdistävän hankkeen keskiössä ja mikrohistoriallisen analyysin kohteena ovat Sagalundin museoalueella sijaitsevat kulttuuripersoonien Janssonin ja Wemanin museoidut kodit Villa Sagalundissa sekä niiden ympärille rakentunut luontomiljöö, kasvit ja puutarha. Lisäksi analyysin ja tarkastelun keskiössä ovat Janssonin ja Wemanin runsaat henkilöhistorialliset arkistoaineistot. Kulttuuri- ja sivistystyölle omistautuneiden kansakoulunopettajien jäljelle jääneen aineiston ja kotimuseon avulla avautuu näkymä 1900-luvun alkupuolen elämään saaristossa.

Hankkeen tutkimuksellinen kehys muodostuu kulttuurihistoriasta, humanistisesta ympäristötutkimuksesta, moninäkökulmaisesta elämänkerronnan (life writing) tutkimuksesta ja materiaalisen kulttuurin tutkimuksesta. Ihmisen ja luonnon välistä suhdetta tarkastellaan ennen kaikkea historiantutkimuksen, saaristoluonnon sekä kulttuurisen muistin näkökulmista. Eletyn elämän materiaalisia jälkiä sekä niiden suhdetta luontoon ja ympäristöön tutkitaan myös taiteellisin metodein, erityisesti kuvataiteen ja dokumenttielokuvan keinoin.

Tarinoiden lehto -hankkeessa yhdistyvät oleellisesti tiivis paikallisuus, alueellinen merkitys, museokentän vaikuttavuus, Itämeren kulttuurinen merkitys ja mahdollisuus rakentaa aivan uudenlaista ympäristölähtöistä humanistista tutkimusta. Hanke luokin vahvaa sidosta Turun yliopistossa tehtävän tutkimuksen ja läheisen saaristoalueen välille. Hanke on monikielinen, sillä teemme tutkimusta ja tuotamme tuloksia ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa Sagalundin kotimuseo- ja kulttuuriympäristön ja laajemmin saaristokulttuurin historiasta sekä Nils Oskar Janssonin ja Adèle Wemanin eletyistä elämistä sekä rooleista kulttuurisen muistin ja museomiljöön tallentamis- ja muodostumisprosesseissa. Lisäksi keskeisenä tavoitteena on kehittää ympäristöelämäkertaa tieteellisesti ja metodologisesti tärkeäksi elämänkerronnan alaksi. Ympäristöelämäkerta muodostaa elämäntarinaa suhteessa luonnonmukaiseen ja rakennettuun ympäristöön ja kiinnittää erityistä huomiota näiden vuorovaikutussuhteeseen. Luonnon ja ihmisen tiivis yhteenkietoutuminen tarkentaa katseen ympäröivään luontoon ja niihin ekosysteemeihin, joiden keskellä ihminen elää. Ympäristöelämäkerta mahdollistaa myös muun sosiaalisen ympäristön merkityksen tarkastelemisen.

Hanketta rahoitti vuonna 2023 Svenska kulturfonden. Vuonna 2024 hanketta rahoittaa tutkimuksen osalta Svenska kulturfonden ja taiteilijan työskentelyn osalta Taiteen edistämiskeskus.

Sagalundista

Sagalund on vuonna 1900 aloittanut Suomen ensimmäinen ulkoilmamuseo, jonka Nils Oskar Jansson perusti museoalueella toimineen Vretan kansakoulun (perustettu 1882) ympärille. Alueen esikuvana toimi Ruotsissa sijaitseva, Artur Hazeliuksen (1833–1901) vuonna 1891 perustama ulkoilmamuseo Skansen. Kansakoulunopettajat Jansson ja Adèle Weman työskentelivät ja asuivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Vretan kansakoulussa useita vuosikymmeniä ja vaikuttivat suuresti Sagalundin alueen muotoutumiseen. Vuonna 1911 alueelle rakennettiin huvila, Villa Sagalund, Janssonille ja Wemanille eläkeläiskodiksi (he jakoivat saman huvilan mutta asuivat sen eri päissä), ja siinä elettiinkin vilkasta taiteilijaelämää 1910–1930-luvuilla. Janssonin ja Wemanin kuolemien jälkeen heidän kotinsa runsaine esineistöineen museoitiin, ja nykyään kohde on upea kotimuseomiljöö sekä arvokas osa kulttuurista muistia.

Alueella on säilytetty ja säilytetään lisäksi muuta, erityisesti Kemiönsaareen sijoittuvaa rakennus- ja kulttuuriperinnettä, ja Museovirasto onkin määritellyt Sagalundin yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Sagalundia on myös kutsuttu Suomen ensimmäiseksi maaseutumuseoksi. Niin ikään kasvit ja puutarha, jonka Jansson perusti keräilemistään kasveista kansakoulun yhteyteen, ovat tärkeässä osassa Sagalundin aluetta. Akateemista tutkimusta alueesta ja sen merkittävyydestä ei ole tähän mennessä juuri lainkaan tehty, joten hanke tuottaa uutta tärkeää tietoa niin museohistorian kuin Itämeren saaristokulttuuriperinnön ja sen tallentamisen näkökulmista.

Sagalundin museo on laajalti arvostettu sen alkuperäisyyden ja museohistoriallisen merkityksen vuoksi. Tänä päivänä museo saa lisäarvoa erityisesti siitä, että se on pystynyt säilyttämään ja dokumentoimaan hyvin perusteellisesti perustajiensa elämää. Museosta löytyvät niin Janssonin ja Wemanin henkilöhistorioihin liittyvät arkistoaineistot kuin heidän fyysiset elin- ja työympäristönsä (Sagalundin museo ja Vretan kansakoulu).

Janssonin ideoima ja vähitellen rakentama Sagalundin museoalue tarjoaa ainutlaatuiset puitteet tarkastella saaristomiljöötä, kerroksellista rakennusperintöä ja niiden kulttuurisuutta. Tarinoiden lehto -hanke tarkastelee tätä rikasta kulttuurihistoriallista aineistoa ja miljöötä ympäristöelämäkerrallisen näkökulman kautta ja tieteellis-taiteellisten prosessien avulla.

Nils Oskar Janssonista ja Adèle Wemanista

Nils Oskar Jansson (1862–1927) oli kemiöläinen kansakoulunopettaja, keräilijä ja kotiseutuliikkeen suunnannäyttäjiä 1900-luvun alussa. Jansson työskenteli suurimman osan urastaan Kemiönsaaren Vretan kansakoulussa, johon hän perusti  keräilemistään kasveista puutarhan sekä ulkoilmamuseon vuonna 1900. Jansson vietti eläkevuotensa 1911–1927 museoalueelle rakennetussa Villa Sagalundissa, jonka länsipäädyssä hänellä oli oma asunto. Kotimuseonsa ja esinekokoelmien lisäksi Jansson jätti jälkeensä huomattavan henkilöhistoriallisen arkiston. Janssonia voi pitää ulkomuseon sekä paikallishistoriallisen museon perustamisen uranuurtajana.

Adèle Weman (1844–1936) oli kemiöläinen kansakoulunopettaja sekä merkittävä kirjailija, näytelmäkirjailija ja runoilija, joka käytti taiteilijanimeä Parus Ater (myös Inge Storm ja Zakarias). Aikansa naisasianaisena hän teki pioneerimaista työtä sivistys-, kulttuuri- ja nuorisoseuratoimissa. Hän perusti 1860-luvulla Kemiöön ruotsinkielisen koulun maalaislapsille, ja sittemmin hänestä tuli 1873 perustetun Kemiön ensimmäisen kansakoulun opettaja. Vretan uusi kansakoulu valmistui 1882, ja siellä Weman työskenteli 72-vuotiaaksi asti. Yhdessä Nils Oskar Janssonin, joka oli alkujaan Wemanin oppilas, kanssa hän perusti myös Kemiön nuorisoseuran 1800-luvun lopulla (eri seurat yhdistyivät ja saivat vuonna 1896 nimen Kimito ungdomsförening). Wemanin näytelmät ja muu kirjallisuus olivat erittäin suosittuja 1900-luvun alun ruotsinkielisissä piireissä, ja hänellä oli laajat sekä vaikutusvaltaiset verkostot. Eläkepäiviään hän vietti niin ikään museopuistoon 1911 rakennetun Villa Sagalundin itäsiivessä sijaitsevassa asunnossaan. Adèle Wemanin kuoleman jälkeen asunto museoitiin sellaisenaan, ja museo on säilyttänyt arkistossa hänen käsikirjoituksiaan, päiväkirjojaan, kirjeenvaihtoaan ja muuta aineistoa.