Vuorovaikutteinen ultraääni raskaana olevan naisen tukena-tutkimus

Olemme päättäneet rekrytoinnen 8.6.2023, emmekä enää ota uusia tutkittavia mukaan.

Hyvä raskaana oleva nainen!

Tunnetko itsesi alakuloiseksi?

Sinulla on nyt mahdollisuus osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään vuorovaikutteisen 4D- ultraäänitutkimuksen vaikutusta raskaana olevan naisen masennus- ja ahdistusoireisiin sekä varhaiseen suhteeseen sinun ja vauvasi välillä.

4D-ultraäänellä on mahdollista nähdä sikiön kasvot, raajat ja vartalo kolmiulotteisena reaaliajassa, mikä mahdollistaa paremman hahmottamisen ja vauva näyttää luonnollisemmalta.

Tutkimukseen pääsevät mukaan täysi-ikäiset, suomen kielen taitoiset raskaana olevat naiset, joiden painoindeksi on alle 35 ja joiden raskaus on todettu yksisikiöiseksi. Mielialaoireita kartoitetaan EPDS- (Edinburgh pre-/postnatal depression scale) masennusseulan avulla, jota käytetään myös äitiysneuvolassa. Tutkimukseen mukaan tulleista puolet osallistuvat kolmeen vuorovaikutteiseen 4D- ultraäänikäyntiin Tyksin äitiyspoliklinikalla. Kaikki tutkimukseen osallistuvat naiset osallistuvat lisäksi psykologian kandidaatin tekemään raskauden aikaiseen mielikuvahaastatteluun ja vuorovaikutustutkimukseen vauvan synnyttyä. Sivustolla on linkki, jonka takaa löytyy lisätietoa tutkimuksesta.

Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, voit tehdä EPDS-masennuskyselyn. Otamme yhteyttä tutkimukseen soveltuviin raskaana oleviin naisiin.

> Tee EPDS-masennuskysely

 

Tutkimuksen yhteyshenkilö: Henrika Pulliainen, tutkijalääkäri, hpherm@utu.fi