Arkeobiologia

Siirtolan aikaiset rakennukset Kirkkoniemessä rapistuivat Isonvihan seurauksena. Vuoden 1811 tiluskartta kertoo, että Kirkkoniemessä on myöhemmin sijainnut mm. myllärin viljelypalsta ja peltotilkkuja. Arkeologisissa kaivauksissa nykyisen kirkon ympäriltä on löydetty eläinten luita.

Hautaröykkiö on tutkittu arkeologisessa kaivauksessa vuonna 1993. Esinelöytöjä ei tehty. Röykkiöstä pienen matkaa etelään on 1800-luvun lopulla sijainnut pelto, jonka reunaosasta koekuopitus tehdään.

Entisen mielisairaalan päärakennuksen pohjoispuolella sijaitsevalla kallioisella ja puskittuneella mäenrinteellä sijaitsi 1800-luvulla hospitaalipuutarha. Rinteessä kasvaa yhä useita hospitaaliajalta peräisin olevia kasveja, kuten juhannusruusuja sekä omena- ja kirsikkapuita.

Tontti sijaitsee saaren keskiosassa, vanhojen peltoalueiden ympäröimällä kallioisella mäellä. Kylä on ollut olemassa viimeistään 1500-luvulla, mahdollisesti jo keskiajalla.

Kasvien makrofossiilit, joita ovat kasvien siemenet, jyvät, hedelmät ja esimerkiksi lehdet, eristetään maanäytteistä kellutusmenetelmän avulla, jossa orgaaninen aines erotetaan sedimentistä. Kasvijäänteet analysoidaan ja määritetään mikroskoopin sekä nykykasveista koostuvan vertailukokoelman avulla. Makrofossiilit ovat havaittavissa ja pitkälti myös analysoitavissa paljaalla silmällä, ilman mikroskoopin apua.

Siitepölyn käyttö arkeobiologisessa tutkimuksessa perustuu sen mekaaniseen ja kemialliseen kestävyyteen. Tunnistus tehdään mikroskoopin avulla siitepölyhiukkasten koon, muodon, rakenteen ja pintakuvioinnin perusteella suvun, heimon tai jopa lajin tarkkuudella. Tärkeää siitepölyjen säilymisen kannalta on niiden kuoren uloimman osan, eksiinin, sisältämä sporopolleniini, joka säilyy sopivissa kerrostumissa lähes rajattomasti. Siitepölynäytteisiin lisätyt Lycopodium-itiöt mahdollistavat siitepölypitoisuuden laskemisen.

Fytoliitit ovat kasvien sisälle syntyviä taksonispesifisiä vesipitoisia kvartsirakeita, jotka muodostavat monimuotoisen mikrofossiiliryhmän. Maanäytteiden fytoliittien erotus perustuu  orgaanisen aineksen ja mahdollisen  karbonaattiaineksen poistoon sekä raskasnesteseulontaan. Fytoliitit jäljittelevät alkuperäisen kasvisolukon rakennetta, ja morfologia ja sijainti kasvissa ovat pitkälti spesifisiä tietylle kasviheimolle, -suvulle tai jopa lajille. Fytoliitit voivat säilyä maaperässä muuttumattomina tuhansia vuosia, ja ne kerrostuvat kasvien alkuperäisille kasvupaikoilla. Näin ne antavat tietoa tieton alueen muinaisesta kasvillisuudesta ja siinä tapahtuneita muutoksista.

Eläimistä jää harvoin suurikokoisia jäänteitä arkeologisiin aineistoihin. Yleisimmät jäänteet ovat pieniä, ja tulevat ylivoimaisesti yleisimmistä eläimistä: hyönteisistä ja muista selkärangattomista. Hyönteisistä säilyvät erityisesti kovettuneet osat, kuten leuat, ulkoisen tukirangan osat ja joskus myös siivet. Vertaamme löytyneitä jäänteitä Turun yliopiston eläinmuseon vertailuaineistoihin. Vertailuaineistoihin kuuluu myös Seilistä kerättyjä hyönteisnäytteitä. Mikrofossiilit eivät ainoastaan kerro alueella eläneestä hyönteislajistosta, vaan niiden perusteella voidaan päätellä laajemminkin ketä alueella on elänyt ja miltä alue on näyttänyt. Esimerkiksi lantakuoriaiset kertovat muinaisesta laidunnuksesta ja talojen sisätilojen hyönteiset asutuksesta.

Arkeologisissa kaivauksissa löytyy usein kotieläinten, lintujen tai kalojen luita. Eläinten luut voivat suotuisissa olosuhteissa säilyä maaperässä tuhansia vuosia. Tällaisia vanhoja, muinaisia luita ja luunpalasia tutkii arkeo-osteologi. Luista voidaan esimerkiksi selvittää, mikä eläin on kyseessä ja mistä kohdasta luurankoa luu on peräisin. Luista voidaan myös määrittää eläimen ikä, sukupuoli ja koko. Luut saattavat kertoa muinaisesta karjanhoidosta. Vertailukokoelma on osteologin tärkein työväline. Pienenkin luunsirun tunnistaminen on mahdollista, kun sitä voi verrata kokonaisiin luihin, joiden laji varmasti tiedetään. Mitä pienemmiksi siruiksi luut ovat hajonneet, sitä vaikeampaa niiden määritys on, ja osa luunpalasista saattaa jäädä tunnistamatta.