Harjoittelu FIREA-tutkimuksessa

Heippa!

Tässä kirjoittelevat Milja ja Laura. Olemme opiskelijoita Turun lääketieteellisestä tiedekunnasta, jossa toinen opiskeluvuotemme päättyi viime keväänä. Aloitimme molemmat viime tammikuussa tutkijalinjan, jonka kautta on mahdollista osallistua kesällä yhden kuukauden kestävään rotaatioharjoitteluun. Valitsimme molemmat Kansanterveystieteiden tutkimuslaitoksen ja FIREA-tutkimuksen.

Tavoitteemme oli päästä tutustumaan tutkimuksen tekemiseen sekä tutkijan työnkuvaan ja uravaiheisiin. Kuukauden aikana työhömme kuului esimerkiksi sopivien artikkelien etsimistä kirjallisuuskatsausta varten, ammattiluokituksen tekeminen referenssiluokituksen avulla ja tutkimusvastaanottojen seuraaminen. Lisäksi opettelimme käyttämään data-analyysiohjelmaa sekä teimme videon, jossa esitellään vinkkejä terveisiin eläkepäiviin. Video oli osa EC2U-hanketta, joka on seitsemän yliopiston yhteinen projekti. Teimme videon sekä suomeksi että englanniksi. Pääsimme käymään useammassa erilaisessa tilaisuudessa. Näitä olivat esimerkiksi tutkimusseminaarit, dosentuurin opetusnäytearviointi ja väitöstilaisuudet.

Rotaatiojakson aikana opimme paljon tutkimuksen tekemisestä sekä tutkijoiden mahdollisuuksista ja haasteista. Tutkijan työ vaatii paljon keskittymistä, periksiantamattomuutta ja pitkäjänteisyyttä, mutta se on myös palkitsevaa. Jakson paras anti oli ehdottomasti työtehtävien monipuolisuus.

Olemme todella tyytyväisiä mahdollisuudesta saada tutustua tutkimukseen FIREA:n tutkimusryhmässä. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja saamamme tehtävät olivat sopivan haastavia. Kumpikin meistä innostui aiheesta, minkä vuoksi jatkammekin ryhmässä syvärien merkeissä!