Harjoittelu FIREA-tutkimuksessa

Lääketieteen opiskelija Ella Ikonen vietti kesällä kuukauden harjoittelijana FIREA-tutkimuksessa.  Seuraavassa tekstissä hän kertoo kokemuksistaan ja ajatuksistaan, joita tutkimukseen tutustuminen hänessä herätti.

Lääketieteen opiskelija Ella Ikonen oli kuukauden ajan rotaatioharjoittelussa FIREA-tutkimuksessa kesäkuussa 2019
Lääketieteen opiskelija Ella Ikonen oli kuukauden ajan rotaatioharjoittelussa FIREA-tutkimuksessa kesäkuussa 2019

Olen Ella Ikonen ja alun perin kotoisin Helsingistä. Takanani on nyt kaksi vuotta opiskeluja Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Aloitin toisen opiskeluvuoteni aikana kliinisellä tutkijalinjalla, jonka kautta sain mahdollisuuden osallistua kesällä rotaatio-opetukseen Kansanterveystieteen FIREA-tutkimuksessa.

Kuukauden mittaisen rotaatiojakson tavoitteena oli tutustua FIREA-tutkimukseen ja saada monipuolinen käsitys tutkimuksen tekemisestä sekä sen eri osa-alueista.
Kesän aikana ehdin tehdä vaikka mitä. Tein muun muassa pienimuotoisen kirjallisuuskatsauksen, minkä kautta opin tekemään kirjallisuushakuja. Tämän lisäksi käänsin tutkimukseen liittyvää sanastoa englanniksi. Samalla kielitaitoni kehittyi. Pääsin myös tekemään käytännön hommia ja seuraamaan tutkittaville tehtävien mittausten suorittamista. Rotaation myötä osallistuin myös erilaisiin kokouksiin ja seminaareihin. Nämä olivat hyvin mielenkiintoisia ja avarsivat käsitystäni meneillään olevasta tutkimuksesta.
Kuukauden aikana opin paljon FIREA-tutkimuksesta. Samalla tutustuin tutkimusryhmään kuuluviin tutkijoihin ja heidän työtehtäviinsä. Kokonaisuutena rotaatiojaksoni oli hyvin opettavainen. Sain tehdä paljon erilaisia asioita ja tutustua tutkimuksen tekoon monipuolisesti. Erilaisten projektien ja tapaamisten myötä opin uusia käytännön taitoja ja sain tietoa, mistä on varmasti hyötyä jatkossa.
Suosittelen rotaatio-opetusta Kansanterveystieteen yksikössä muillekin. Minut otettiin alusta lähtien hyvin huomioon ja osaksi tutkimusryhmää. Tämä oli loistava keino päästä tutustumaan tutkimuksen maailmaan ja vieläpä huippuseurassa!