Muistin syövereistä taivaallisiin näkyihin

Giordano Bruno (1548–1600) oli italialainen filosofi ja munkki, joka tunnettiin ilmiömäisestä muististaan ja kehittämästään salaperäisestä muistikeinosta. Brunon keinon on tulkittu…

Feminiini voima länsimaisessa esoteriassa

Eteläaasialaiset uskontoperinteet ovat vaikuttaneet voimakkaasti moderniin länsimaiseen esoteriaan ja okkultismiin viimeistään 1800-luvulta lähtien. Olennainen elementti erityisesti intialaisten uskontojen tantraperinteessä on…

Uusi teos Turun ylioppilaista

Turun romantiikaksi nimetty ylioppilasnuorison liikehdintä 1800-luvun alussa oli yllättävän monipuolista ja kielirajat ylittävää. Tuore tutkimus aiheesta kokoaa sen kollektiiviset toimintamuodot…

Kestävää humanismia

Ennen nettiaikaa, juuri väitelleenä tutkijana, käytin melkoisen osan varallisuudestani hankkiakseni (käytetyn) kirjasarjan Great Books of the Western World, jonka 54…