Kirjallisuus ja tunteet
Kirjallisuudesta nauttimisessa on kyse eläytymisestä tarinaan, henkilöhahmoihin tai aikakauteen. Lukija tuntee samastuvansa elämänkohtaloihin, tunteeseen tai kokemukseen. Tässä mielessä kirjallisuuden lukeminen on lähellä empatiaa, sillä molemmissa on kyse toisen asemaanasettumisesta. Lukemisen merkitys empatiakyvyn lisääjänä ei ole mitenkään yksioikoista. Kirjallisuuden tulkinta kertoo kuitenkin kyvystämme asettua itselle vieraaseen tilanteeseen tai tuntemattoman henkilön asemaan. Kirjallisuuden tulkinta suodattuu maailmankuvamme ja aikaisempien kokemustemme lävitse paljastaen jotakin syvällistä meistä itselle ja toisillemme.
Tekstiin eläytyessä koemme usein voimakkaita tunteita: pelkäämme, vihaamme, rakastamme ja suremme. Näin harjoittelemme näiden tunteiden synnyttämää kokemusta ja siitä selviämistä erilaisissa tosielämän tilanteissa. Erityisesti pelon tunteeseen tutustumisessa kirjallisuus voi olla tärkeässä roolissa: pelottavaa tekstiä lukiessa oppii, miltä tunne tuntuu, miten siitä selviää ja miten pelottava tilanne päättyy. Kirjallisuus onkin turvallinen tapa oppia tunteista. Tunteen kokemuksen lisäksi kirjallisuus opettaa meitä tunnistamaan ja sanoittamaan erilaisia tunteita. Lisäksi opimme ymmärtämään, kuinka ihmiset voivat kokea tunteita eri tavoin.
Lastenkirjallisuus toimii tunnekasvatuksen välineenä. Kirjan äärellä on helppo puhua lapsen kanssa tunteista etäännytetysti. Käsiteltävä tunne voi olla tuttu ja ajankohtainen mutta myös uusi ja näköpiirissä oleva. Markkinoilla on monia erityisesti tunnekasvatukseen suunnattuja lastenkirjoja. Niissä on usein vinkkejä kirjallisuuden käsittelyyn. Näitä pedagogisia keinoja voi soveltaa kaikkiin lastenkirjoihin.
Tunteet eivät liity vain kirjallisuuden sisältöihin. Myös kirjallisuuden lukuhetki ja käsittelytavat sisältävät tunteita. Tunteita voi herätellä ennen lukuhetkeä edistämään eläytymistä ja ohjaamaan tarkkaavaisuuden suuntaamista. Itse lukuhetki on täynnä tunnetta: se on läheisyyttä, huomiota ja rauhaa. Lukuhetken jälkeen luetun herättämiä tunteita on hyvä käsitellä keskustelemalla, pitämällä lukupäiväkirjaa tai antamalla lukemisen aikana heränneille tunteille muodon luovan toiminnan kautta. Lukuhetkien herättämät myönteiset tunteet rakentavat lapsen käsitystä kirjallisuudesta, ja niitä on hyvä herätellä myös kouluikäisten lukuhetkissä. Aikuislukijoille lukemiseen liittyvät myönteiset tunnekokemukset voivat olla itsestäänselvyys: rakennamme iltasatuhetkistä tunnekylläisiä läsnäolon hetkiä tai etsimme omaan lukuhetkeemme mukavan ja rauhallisen paikan. Erityisesti niille lapsille, joille on luettu vähän, kannattaa järjestää varhaiskasvatuksessa ja koulussa miellyttäviä ja mielekkäitä lukemisen ympäristöjä. Ne kannattelevat pientä lukijaa jatkossakin.