Hankkeen ensimmäinen retki Sagalundiin

Keskiviikkona 24.5. tapasimme ensimmäistä kertaa melkein koko hankeryhmän kanssa Sagalundin upeissa puitteissa. Koko Kemiönsaari hehkui parastaan, sillä aurinko helotti aamusta alkaen, vihreän eri sävyt puskivat esiin puissa, pensaissa ja niityillä, omenapuut kukkivat ja monet muutkin kukat olivat juuri puhjenneet loistoonsa. Lämpö, värit ja huumaavat tuoksut saivat kaikki aistit herkille.

Havahduin taas ajatuksiin siitä, kuinka tätä kaikkea tällä hetkellä ympäröivää kauneutta on jopa lähes mahdotonta kestää, niin pakahduttavaa se on. Samalla mieleen hiipi tietynlainen melankolian läsnäolo, sillä kaiken kukkivan ja eloon puhkeavan rinnalla kulkee aina myös katoavaisuuden sanaton sopimus. Ehkä tämä jopa jonkinlainen ristiriita elon ja kuolon limittäisestä, jatkuvasta läsnäolosta tekee kaikesta niin kiehtovaa: kaikki on mahdollista samalla, kun tietää, että mikään ei ole lopulta kestävää, niin kliseistä kuin se onkin. Ja toisaalta ainakin eräänlainen illuusio, ja samalla jonkinlainen toivo ehkäpä, kaiken jatkuvuudesta saa rytmin juurikin tällaisesta elämän kiertokulusta.

Näitä eletyn elämän, kiertokulun ja kuoleman sekä toisaalta jonkinlaisen jatkuvuuden, elämää kuljettavan rytmin, kysymyksiä tulee pohtineeksi etenkin juuri Sagalundin kaltaisessa paikassa, jossa mennyt, tämä hetki ja tulevaisuus ovat samalla kertaa niin vahvasti läsnä. Sagalund on alue, jossa paikantuu ja jonne on tallentunut (sekä tietoisesti talletettu) paljon elettyä elämää eri tavoin. On rakennuksia eri vuosisadoilta ja eri taustoista, on useita vuosikymmeniä sitten kerättyjä kiviä, kasveja, simpukoita, tauluja, kirjoja ja muita esineitä, on tilaa vetäytyä ja vaikkapa nikkaroida. Toisaalta siellä täällä näkyy jälkiä juhlituista juhlista, ihastuksista ja lupauksista, jotka saivat mahdollisesti aikaan elämiä liikuttavia ja järisyttäviä hetkiä, jotka päättyivät usein liian varhain. On kenkiä nurkissa, laukkuja tuoleilla, on kirjoituspöytä, paperia ja mustepulloteline odottamassa, että joku tallettaisi eletyt hetket ja mielikuvituksen liikkeet sanoiksi, kirjoitettuun muotoon. Ja niin juuri sillä kyseisellä paikalla, tuolla penkillä, tuon pöydän ääressä on tehtykin; kirjoitettu, otettu maailma, tai ainakin se juuri silloin siinä ympärillä oleva maailma, ja elämä talteen. Mikä aikamatka, tai matkoja eri aikoihin!

Ulkona saimme puolestaan ihastella kasveja, joita olisi juuri siinä paikalla kasvatettu myös sata vuotta sitten, ja niin luultavasti tehtiinkin, monet dokumentit niin kertovat. Luontosuhde, kuten myös esimerkiksi halu oppia ja opettaa, myös kasvien ja luontomiljöön avulla, oli tärkeä täällä eläneille henkilöille, se on tullut ilmi jo alusta alkaen. Ylipäätään esimerkiksi puutarhanhoito ja koulupuutarhat olivat tulleet yhä suosituimmiksi Suomessa 1800–1900-lukujen vaihdetta kohden. Samoihin aikoihin siis, kun esimerkiksi juuri Sagalundin museoalue, jonka esikuvana toimi Ruotsissa vuonna 1891 käyttöön vihitty ulkomuseo Skansen, perustettiin (alueella sijaitseva Vretan kansakoulu oli puolestaan perustettu vuonna 1886).

Nyt tätä kaikkea selvästi intohimolla vaalittua kunnioitusta muita lajeja ja etenkin erilaisia kukkia ja muita kasveja kohtaan (toki esimerkiksi puutarhanhoidolla ja koulupuutarhoilla oli monenlaisia funktioita) katsoi jopa hieman murheellisesti: olemmeko menettämässä tai jo mahdollisesti menettäneet kykymme kunnioittaa ympäristöämme ja erilaisia elämiä? Miksi tuntuu, että niin usein on helppo tuhota puut, pensaat, kasvit, kalliot ja kaikki muu, ikään kuin ”pois tieltä”? Toisaalta Sagalundissa tämä ihmisen ja muun luonnon välinen suhde tulee monin tavoin iholle, sitä halutaan vaalia eri keinoin ja se tuntuu rauhoittavalta. Myös rakennettua kulttuuriperintöä kunnioitetaan ja säilytetään sekä siirretään eteenpäin tuleville sukupolville.

***

Hankkeessa meidän on tarkoitus tarkastella sitä, mitä eletystä elämästä jää jäljelle, ja miten tuo eletty elämä muotoutuu suhteessa ympäristöön. Lisäksi olemme kiinnostuneita siitä, miten talletettu elämä eri puolineen muotoutuu lopulta museoksi ja osaksi kulttuurista muistia. Saaristossa kun ollaan, pyrimme tuottamaan lisätietoa siitä, millaista 1900-luvun alun saaristolaiselämä oli tästä kontekstista tarkasteltuna.

Saimme retkemme yhteydessä Sagalundin museonjohtajalta John Björkmanilta kattavan ja erittäin mielenkiintoisen opastuksen alueeseen sekä Sagalundin perustaja- ja vaikuttajahahmojen Nils Oskar Janssonin (1862–1927) ja Adèle Wemanin (1844–1936) elämiin, heidän taloonsa ja muuhun ympäristöön liittyen. Meillä ideat lentelivät ja sinkoilivat sinne tänne koko päivän ajan, sillä kyseessä ovat aineistot ja tutkimuskohteet, joista voisi saada aikaiseksi vaikka mitä, teatteriesitystäkin jo heti kaavailtiin! Innostunutta ja innostavaa sekä monin tavoin osaavaa porukkaa meillä on kasassa, ja olenkin iloinen siitä, että pääsemme työskentelemään jonkin todella hienon ja tärkeän äärellä. Pysykäähän siis kuulolla, sillä jatkoa seuraa. Ja tähän loppuun voin ehdottomasti suositella käyntiä Sagalundissa, se on loistava kohde esimerkiksi kesäpäivän viettoon!