Digiä ja kirjallisuutta

Perjantaina 12.6. 2026 pidettiin Turun pääkirjastossa Digital History for Literature in Finland -hankkeen päätösseminaari. Digital History -hanke on Kansalliskirjaston, Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston konsortio, jossa ovat toimineet tutkijoina prof. Leo Lahti,  prof. Viola Parente-Čapková, prof. Kati Launis, Aino Mäkikalli, Veli-Matti Pynttäri, Osma Suominen ja Julia Matveeva. Konsortion tavoitteena on ollut ”kartoittaa ja tutkia 1800-luvun Suomessa kirjamuotoisena julkaistua kaunokirjallisuutta Suomen kansallisbibliografian Fennican bibliografisten kuvailutietojen pohjalta”. (https://sites.utu.fi/digital-history-literature-finland/)

Digital History -hanke on läheistä sukua Tekstit liikkeessä -hankkeelle, ja Viola Parenté- Čapcová on toiminut molemmissa hankkeissa. Tekstit liikkeessä -hanke oli siis tietenkin paikalla kuulemassa hankkeen tuloksista, löydöistä ja siinä syntyneistä ideoista.

Hankkeen aamupäivä oli omistettu osahankkeiden tulosten esittelyyn. Aluksi hankkeen johtaja, data-analytiikan professori Leo Lahti hankkeessa käytetyn kertoi datan jalostuksesta, metadatan rikastamisesta, otoksen valinnasta ja tilastollisesta analyysistä. Hankkeen data on haettu Fennicasta, ja rikastamisessa ja integroinnissa on käytetty Melindaa, Kantoa, Finnaa, Fintoa ja geofi-palvelua. Tilastollinen analyysi tulee paljastamaan vielä kiinnostavaa tietoa mm. lajityyppien kehityksestä ja sukupuolen ja lajityypin välisistä suhteista.

Kansalliskirjaston tietojärjestelmäasiantuntija Osma Suominen paneutui esityksessään Fennican historiaan: kortistosta siirryttiin 1970-luvulta lähtien ATK:hon ja 1990-luvulla Fennica digitoitiin MARC-tietueiksi. Suominen loi myös katsauksen Fennican sekä muiden hankkeessa käytettyjen tietokantojen ominaisuuksiin. Professori Kati Launis pohti tietokantakojen rakentumista, lajikysymyksiä ja hankkeen korpuksen muotoutumista; tietokanta on lopulta ”vain” ihmisen luoma rakennelma, jonka avaama kuva kirjallisuushistoriaan on väistämättä vääristynyt ja värittynyt mutta sitäkin kiinnostavampi. Kommenttipuheenvuoron käytti professori Hannu Salmi, joka hahmotteli inspiroivasti tulevia mahdollisia tutkimuslinjoja sanomalehtiin ja kirjallisuuteen liittyen.

Iltapäivällä vuoron saivat hankkeen ulkopuoliset kirjailijat ja tutkijat, jotka toivat näkyviin digitaalisten aineistojen lukuisia käyttömahdollisuuksia tutkimuksen ulkopuolella. Kirjailija Sirpa Kähkönen johdatti kuulijat fiktiivisiin puutarhoihin, jotka hän on rakentanut teoksiinsa mm. digitoitujen sanomalehtien avulla. Vallankumousta edeltävässä Pietarissa oli valtavia puutarhamyymälöitä, joissa pienet junat kuljettivat työkaluja ja multaa. Näistä puutarhoista tuotiin lasteittain kukkia laivalla vaikkapa Kähkösen teosten tapahtumapaikkaan, pikkuisen Suomen Kuopioon. Lehdessä julkaistu höyrylaivan aikataulu oli avannut Kähköselle tämänkin kirjallisen polun.

Lopuksi Hannu Salmi rakensi puheenvuorossaan toden ja epätoden rihmastoja kertoessaan bibliomaniasta 1800-luvun lehdistössä. Mediassa tarinat epätoivoisiin tekoihin ryhtyneistä kirjojen rakastajista muuttuivat uutisiksi ja tosiasioiksi, jotka kiersivät vuodesta toiseen lehdissä ympäri maailmaa. Nykyään toden ja fiktion rajaa hämärtävät viraaleiksi muuttuvat videot sosiaalisessa mediassa. Onko sittenkään mikään maailmassa muuttunut?