Syksyn 2023 ohjelmaa

Elokuussa retkeilimme Seiliin tutustuen oppaan johdolla Seilin historiaan ja nykyisyyteen. Sateinen sää ei haitannut yhtään!

Syyskuun alussa kävimme tutustumassa Kemiönsaareen, myöskin hyvien oppaiden johdolla.  Ensin kiertelimme Sagalundin museoalueella, jonka jälkeen söimme maittavan lounaan Labbnäsissä. Se on Dragsfjärdin entinen pappila, jonka mesenaatti Amos Andersson lahjoitti saaren museolle. Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan Taalintehtaan ruukkikylään, jonka historia alkaa jo vuodelta 1686. Amos Anderssonin kesähuvila, Söderlångvikin kartano oli seuraava tutustumiskohde. Paluumatkalla poikkesimme vielä lähiruokaostoksilla Närbodenissa.

Syyskuussa kävimme myös tutustumassa professori Pekka Vallitun taidenäyttelyyn ”Roomasta Turkuun ja yliopistoonkin – Roma Aboam atque in universitatem” Pyhän Henrikin Ekumeenisessa taidekappelissa Hirvensalossa.

Lokakuussa menemme Taidemuseoon opastetulle kierrokselle tutustumaan taidekeräilijä Lars Göran Johnssonin Onnekkaita sattumia -näyttelyyn.

Jäsenemme Panu Turunen on suomentanut Franz Kafkan päiväkirjat vuosilta 1909-1923, hän esittelee suomennosta marraskuun lopulla.

Syyskausi päättyy pikkujoulupiknikkiin Viking Linen laivoilla. Kuulemme emeritusprofessori Timo Soikkasen kertomana presidentti Mauno Koiviston Turun vuosilta ja tietysti syömme maittavan päivällisen buffetpöydästä.

Ensi vuoden ohjelmaa suunnitellaan.

 

La 30.9. klo 19.30 ARIN JA HELIN LUONTO-JA RUNOILTA
Hinta 25.-/lippu Eräpäivä ke 2.8.

Viite:”Luontoilta 30.9.”

La 21.10.klo 19.00 PALVELIJA (Martti Suosalo)
Hinta 44,-/lippu Eräpäivä ke 16.8.

Viite: “Palvelija 21.10.”

Ke 1.11. klo 18.30 EI KERTONUT KATUVANSA
Hinta 34,-/lippu Eräpäivä ti 19.9.

Viite:”Ei kertonut katuvansa 1.11″

Ma 27.11. klo 11.00 SENIORISOPPA
Hinta 15,-/lippu Eräpäivä to 12.10

Viite:”Seniorisoppa 27.11.”

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: pirjo.somerkoski@dnainternet.net
(p. 050542 6796)