Elokuvapäivä kasvitieteellisessä puutarhassa
Lauantaina 6.9.2025 vietetään elokuvapäivää, joka muuttaa koko Turun suureksi elokuvateatteriksi. Kasvitieteellisen puutarhan seminaarisalissa katsellaan tietenkin Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaa, jota kuvattiin puutarhan upealla lummelammella kesällä 2018. Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen kirjaan, jossa Onneli ja Anneli ystävineen estävät arvokkaan luonnonympäristön tuhoutumisen.
Elokuvanäytöksiä on kolme ja niiden välissä voi tutustua elokuvan rekvisiittaan, osallistua muihin aktiviteetteihin tai vierailla ulkopuutarhassa lummelammen elokuvasta tutulla tuulimyllyllä. Päivän ohjelmaan mahtuu kuitenkin elokuvanäytösten lisäksi paljon muutakin touhua lapsille ja lapsenmielisille. Tämän ohjelman suunnittelu on vielä hieman kesken, mutta päivittyy tälle sivulle viimeistään elokuun alkupuolella.
Joskus tiede on taruakin ihmeellisempää. Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhassa kasvaa ilmapalloja ja vappuhuiskuja, mutta tiesitkö, että kasvitieteellisessä puutarhassa kasvaa kärpäsloukkuja ja puuterihuiskuja. Sisäänpääsymaksulla pääset puutarhaan tutustumaan kasvien ihmeelliseen maailmaan.
Ohjelmat
Elokuvanäytökset: Onneli, Anneli ja nukutuskello (S, 1 t 18 min)
Järjestämme kolme ilmaisnäytöstä, klo 11.15, 13.00 ja 15.00. Paikka kannattaa varata etukäteen. Mikäli tilaa jää, myös jonottamalla pääsee mukaan. Seminaarisaliin mahtuu 30 katsojaa kerrallaan.
Ohjelmaa on tulossa päivään paljon muutakin! Se päivittyy tälle sivulle kokonaisuudessaan viimeistään elokuun alussa!
Kysyttävää elokuvapäivästä? Laita viestiä LUMA-keskuksen Matleenalle hemtuo@utu.fi