Seuraa puutarhan remontin etenemistä

Kasvitieteellisen puutarhan remontti

Kasvitieteellisen puutarhan talo- ja automaatiotekniikka sekä osa rakennusosista on tullut tiensä päähän ja peruskorjaus päivittää tilojen tekniikan ajanmukaiseksi. Näin voimme säilyttää puutarhan aseman opetuksen, tutkimuksen ja julkisen koulutuksen tarjoajana sekä kaikkia kaupunkilaisia ja matkailijoita palvelevana merkittävänä matkailukohteena.

Remontti vaikuttaa aukioloon ja palveluihin kesästä 2026 alkaen muutaman vuoden ajan, mutta on valmistuttuaan pitkäaikainen parannus puutarhan sekä tutkimus- että yleisötoiminnalle.

Turun yliopisto on sitoutunut tiettyihin kestävyystavoitteisiin, ja puutarhan peruskorjaukset ovat osa tätä toimintaa. On kestävää pitää rakennuksista huolta ajallaan.

Usein kysytyt kysymykset

Miksi puutarha peruskorjataan? Onko remontti todella tarpeen? 

Peruskorjaus vaikuttaa puutarhan toimintaan ja palveluihin muutaman vuoden ajan, mutta valmistuessaan saamme entistä paremman tutkimus- ja opetusympäristön, ja pystymme tarjoamaan suurelle yleisölle entistä paremman vierailukohteen. 

Peruskorjaus on tarpeen, sillä talotekniikka, sekä osa rakennusosista on tullut tiensä päähän. Mitään ei kuitenkaan korjata turhaan, vaan hankkeen alussa tehdään huolellinen suunnittelu ja tarvekartoitus.

Onko puutarha kokonaan suljettu yleisöltä koko remontin ajan, vai voiko puutarhalla vierailla remontin aikanakin? 

Pyrimme tekemään remonttia kasvihuoneittain ja pitämään loput huoneista osittain avoinna yleisölle, mikäli se on turvallista. Kasvihuoneita suljetaan lähinnä kesäisin remontin vaikuttaessa niihin. Aulatilojen ollessa remontissa pyrimme tarjoamaan toisen kulkuväylän ja saniteettitilat vierailijoille.

Tarkempi aikataulu selviää elokuun 2026 aikana.

Ulkopuutarha on avoinna vierailijoille koko remontin ajan, joskin kasvihuoneiden läheisyydessä rajoitetaan liikkumista tarpeen mukaan.

Milloin remontti alkaa ja milloin se valmistuu?  

Alustava remontin arvioitu kesto kolme vuotta. Remontin on tarkoitus käynnistyä elokuussa 2026 ja valmistua syyskuussa 2028. Aikataulu on alustava ja voi muuttua suunnitelman tarkentuessa.

Mihin kaikkiin puutarhan osiin remontti vaikuttaa?

Korjaustoimenpiteet kohdistuvat pääosin vuonna 1998 valmistuneeseen Silmu-rakennukseen. 

Kunto- ja toimenpidekartoitusten perusteella talotekniikka ja kasvihuoneautomaatio uusitaan ajanmukaiseksi. Sähköjärjestelmät ja valaistus vaativat myös laajan uusimisen. Myös lasituksen ja katon korjaus on ajankohtainen. 

Mikä remontin myötä muuttuu, tai miltä valmis puutarha näyttää remontin jälkeen?

Kasvihuoneiden ulkoasu säilyy lähes samanlaisena. Peruskorjaus painottuu kiinteistön lämpö-, vesi- ja ilmastointitekniikan sekä kiinteistö- ja kasvihuoneautomaation ajanmukaistamiseen.

Lasitus uudistetaan ja rakenteita maalataan, joten remontti tulee näkyvimmin esiin näiden korjausten myötä.

Mitä kasvihuoneiden kasveille (ja eläimille) tapahtuu ennen kuin kasvihuoneet suljetaan? 

Puutarhalla kasvava monilajinen kasvikokoelma säilyy. On mahdollista, että joistakin kasveista on peruskorjauksen myötä luovuttava, mutta tämä antaa mahdollisuuden uusien lajien valitsemiseksi. Peruskorjaus antaa myös mahdollisuuden uudelleen sijoittaa isompia kasveja huoneesta toiseen.

Puutarhan eläimet siirrämme väistötiloihin peruskorjauksen yhteydessä ja palautamme ne takaisin korjaustöiden päätyttyä.

Uutiset ja tiedotteet

Remonttikuulumiset

Lokakuu 2026 - Ulkotyöt pitkälle, kasvihuoneet suljetaan

Viikko 42

Kasvihuoneet suljetaan yleisöltä maanantaista 12.10. alkaen.

Syyskuu 2026 - Rakennustelineet trooppisiin huoneisiin

Viikko 38 ja 39
Remontti on nyt laajentunut myös Vanhan maailman tropiikki -huoneeseen, jonne on aloitettu rakennustelineiden kasaaminen. Rakennustelineiden alitse pääsee kulkemaan muihin huoneisiin. Uuden maailman tropiikki -huoneen rakenteiden puhdistus- ja maalaustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Aikataulu on toistaiseksi pitänyt ja näillä näkymin pääsemme marraskuussa aloittamaan istutustyöt.

Uuden maailman tropiikki -huoneen rakennustelineiden ylimpien osien kokoaminen oli hikistä hommaa aurinkoisina päivinä, mutta telineet on nyt saatu korkeuksiin kiertäen suurimmat puut. Varsinkin kapokkipuun kaato on ollut monien vierailijoiden huolena, mutta toistaiseksi se voi hyvin telineiden keskellä. Telineet onkin rakennettu puun ympärille niin, että puu on saatu säilytettyä remontin ajan.

Ulkona kasvihuonerakennuksen ympärillä ovat jatkuneet salaojien kaivuutyöt. Kahvilan sivuoven eteen on aloitettu esteettömän liuskan rakentaminen.

Puutarhan vanhan kahvilaparakin tilalle, lähelle ruusutarhaa, on rakentunut uuden terassikatoksen perusta. Uudet terassit ja katokset ovat vierailijoiden käytössä ensi keväänä.

Viikko 37
Kasvihuoneiden vierustan salaojien kaivuut jatkuivat kahvilan edustalla ja kulku kasvihuoneisiin ja kahvilaan siirtyi takaisin pääsisäänkäynnille – pääsisäänkäynnin kulku sulkeutuu uudestaan kun kivetys asetetaan paikoilleen. Joitain vanhoja koristeviinejä poistettiin tulevien kaivuiden edestä laboratoriokäytävän päädystä.

Taimitori on siirretty kulkuväylän oikeaan reunaan töiden tieltä ja myynnissä on edelleen pieni valikoima mm. Puun ja pensaiden taimia.

Viime viikolla varsinaiset huoltotyöt Uuden maailman tropiikki -huoneessa pääsivät käyntiin. Kanaalin putkistojen poistoa tehtiin joka huoneessa. Suunnittelimme myös orkideagallerian uutta ilmettä – upeita visioita ilmassa kuinka tuomme merkittävän kokoelman entistä paremmin esille.

Vanhan maailman tropiikki -huoneen kasvien siirto on edennyt suunnitellusti. Välimerenilmaston huoneeseen on muuttanut useita kasveja evakkoon ja huoneen yksi käytävistä on poissa käytöstä lisääntyneen kasvien määrän vuoksi.

Elokuu 2026 - Trooppiset huoneet tyhjenevät kasveista

Viikko 35

Remontti on vihdoin käynnistynyt ja viikko meni telineiden pystytyksessä uuden maailman tropiikki -huoneeseen. Huoneen takaseinältä irroitettiin alkuviikosta valtavat seinää pitkin lähes katon rajaan saakka kiivenneet monsterat usean puutarhurin voimin.

Uuden maailman tropiikki -huoneen läpi pääsee kulkemaan Araukaria ja Mehikasvi -huoneisiin, mutta voimme joutua sulkemaan kulun ajoittain rakennustöiden vuoksi.

Pihamaalta poistettiin portin läheisyydestä vanha parakkirakennus ja ruusutarhan läheisyydestä vanha kahvilaparakki. Näiden tilalle olemme saamassa katokset, jotka tarjoavat mukavasti lisäsuojaa vierailijoille paahteisella tai sateisella säällä.

Sisäänkäynnin työt ovat niin ikään alkaneet ja loppuviikosta ja viikolla 36 ja 37 on pääsisäänkäynti suljettu ja kulku kasvihuoneisiin on kahvilan sivuoven kautta.

rakennustyömaaaita sisäänkäynnin ympärillä.
Pääsisäänkäynnin työt aloitettu.
Rakennustelineiden pystytys Uuden maailman tropiikki -huoneeseen

Viikko 34

Loppuviikosta Uuden maailman tropiikki -huone tyhjennettiin kasveista lähes kokonaan. Vain suurimmat puut ja joitakin maanpeittokasveja jäi paikoilleen kasvipenkkeihin. Huoneen kasvivaloista irrotettiin suuri osa. Ensi viikolla alkaa rakennustelineiden pystytys huoneessa.

Huoneen merkittävä orkideankokoelma, jossa on noin 460 yksilöä, siirrettiiin tutkimuskasvihuoneisiin, joissa jo entuudestaan on ollut erityisesti pilvimetsien orkidealajistoa. Myös epifyyttipuut ja epifyytteinä kasvavat ananaskasvit on nyt siirretty pois huoneesta.

Vanhan maailman tropiikki -huoneen köynnöksiä on leikattu ja samoin kuin puiden latvustoja.

Joka huoneen seinustalla kulkevan kanaalin päällä olleista kasveista on nyt loputkin siirretty alkavien töiden alta. Kanaali on yksi ensimmäisistä kohteista, joiden työt aloitetaan lähiviikkoina.

Ulkoalueiden työt käynnistyvät samaan aikaan. Puiden suojauksia ja pensaiden poistoa on tehty purettavien rakennusten läheisyydessä. Portin pielen parakkirakennus ja ruusutarhan lähellä oleva ”vanha kahvila” viedään pois alkuviikosta. Portin alueen reittiä kasvihuoneille saatetaan joutua muokkaamaan uuden katoksen rakentamisen alkaessa.

Viikko 33

Kasvihuoneiden tyhjennys on jatkunut. Rakennuttajat kokoontuivat viikolla suunnittelupalaveriin. Loppuviikosta ja ensi viikon alkupuolella tyhjennämme erityisesti seinän puolella kulkevaa ”kanavaa”.

Vanhan maailman tropiikin seinusta
Huoneiden seinustojen kasveja on siirretty evakkoon alkavien putkitöiden vuoksi. Kuva: Hanna Oksanen

 

Tyhjä jättilummeallas ylhäältäpäin kuvattuna.
Allas tyhjennettiin vedestä, kasveista ja kaloista elokuun 2026 alussa. Kuva: Hanna Oksanen

Viikko 32 kasvihuoneiden remontin valmistelu
Tämän viikon aikana valmistelutyöt ovat jatkuneet Vanhan maailman tropiikki-huoneessa sekä Välimerenilmaston huoneessa. Europasaurus joutui antamaan tilaa siirrettäville kasveille ja hän majoittuu nyt ulkokatoksessa uuden traktorimme kanssa, joka niin ikään saapui ilahduttamaan puutarhureita.

Vanhan maailman tropiikista on nyt ikkunapöydät purettu ja kasvit siirretty välimerenilmaston -huoneeseen sekä väistötiloihin. Nosturilla olemme voineet leikata lasikattoa hipovia puita ja korkealle kurottavia köynnöksiä.

Myös kasvihuoneautomaation suunnitelmia käytiin läpi ja tarkennettiin viikolla.

Dinosaurus traktorin kyydissä.
Dinosaurus siirrettiin elokuun 2026 alussa pois välimenrenilmaston -huoneesta, jotta saisimme tilaa siirrettäville kasveille.

 

Kasveja kasvihuoneessa roikkumassa, ruukuissa ja saaveissa.
Kasveja siirrettynä tutkimuskasvihuoneisiin. Kuva: Hanna Oksanen

 

banaanit muovihuoneessa.
Banaani siirrettiin ulos ja muovihuoneisiin ruukuissa.

Heinäkuu 2026 - Remontin valmistelut alkaneet

28.7. Altaan tyhjennys 

Alkuviikosta aloitimme altaan tyhjentämisen. Kalat on siirrettyä tutkimuskasvihuoneisiin altaisiin ja vesikasvit saaveihin. Jättilumme laitettiin loppukesäksi kellumaan ulkoalueen lummelampeen. Uusi yksilö kasvatetaan siemenestä. Loppuviikolla altaan ympäristön kasveja poistetaan ja käytävä on suljettu yleisöltä nosturin vuoksi.

17.7.2026 Remontin valmistelutoimia Trooppisen Amerikan kasvihuoneessa

Olemme alkaneet valmistella Trooppisen Amerikan huonetta remonttia varten. Tähän mennessä toimet ovat kohdistuneet puiden latvojen leikkauksiin ja kasvilisäyksiin.

Tyhjä mangroveallas ylhäältä kuvattuna

10.7.2026 Urakkasopimukset on allekirjoitettu

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan peruskorjaus on etenemässä toteutusvaiheeseen. Kasvitieteellisen puutarhan peruskorjauksen pääurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy.  Peruskorjauksen valmistelevat työt aloitetaan elokuussa.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneiden ja muiden tilojen peruskorjaus toteutetaan vaiheittain vuosina 2026–2028. Peruskorjauksen tarkemmasta alkamisajankohdasta viestitään aikataulun vahvistuttua.

Toukokuu 2026 - Uutisointi

19.5.2026 Rakennuslupa hyväksytty

Hienoja uutisia kasvitieteellisen puutarhan korjausprojektiin! Hankkeen rakennuslupa on virallisesti hyväksytty. Lupapäätös saatiin valmiiksi hieman ennen asetettua määräaikaa. Suuri kiitos kaikille lupaprosessiin osallistuneille ja suunnittelijoille sujuvasta yhteistyöstä. Tästä on jatkaa hanketta eteenpäin!

Huhtikuu 2026 - Uutisointi

24.4.2026

Rakennusurakan hankinnan kilpailutus on avattu.

23.4.2026

Suunnitteluvaihe on saatu päätökseen.

Maaliskuu 2026 - Uutisointi

16.3.2026
Remonttiuutisointi yleisölle aloitettu. Uutinen yliopiston verkkosivuilla.

Helmikuu 2026 - Remontin viestintä

6.2.2026

Remontin viestintäsuunnitelman teko. Verkkosivua valmistellaan viestintää varten.

 

Tammikuu 2026 - Suunnittelu jatkuu

31.1.2026

Remontin suunnittelu etenee.

Kasvihuoneiden sähkösuunnitelmien eteneminen; tarpeiden kartoittaminen, valmistelu ja suunnittelu.

Yhteyshenkilöt ja yhteystiedot

Ylipuutarhuri Simo Laine
slaine@utu.fi,
+358 40 726 8957

Biodiversiteettitieteiden laitoksen johtaja
Ilari Sääksjärvi

ileesa@utu.fi,
+358 40 546 0976

Kuvat medialle
Hanna Oksanen, hakaok@utu.fi

 

Tilaa uutiskirje