henkilöt halloweenasuissa hämärässä kasvihuoneessa.

Ihanan kamala ilta tropiikissa herätti kiinnostusta ja kiitosta

Kasvitieteellisessä puutarhassa vietettiin halloweenia viikonloppuna. Perjantaina pääsivät nuoret ja aikuiset Ihana kamala ilta tropiikissa -tapahtumassa tutustumaan muun muassa myrkky- ja lihansyöjäkasveihin, hämähäkkeihin ja torakoihin sekä Draculahahmon historiaan.

Tapahtumalla nostettiin esille halloweeniin liittyviä elementtejä luonnontieteistä sekä humanistisista tieteistä. Populaarikulttuurissa eliömaailman kasvit, eläimet ja niveljalkaiset ovat usein esillä kauhuteemoissa ja tapahtumassa yleisö pääsi tutustumaan niihin pienen jännityksen turvin pintaa syvemmälle.

Illalla esitettiin myös kauhukomedia Pieni kauhukauppa vuodelta 1960, jonka alusti professori Hannu Salmi. Elokuvan pääosassa nähdään yökönlehden ja kärpäsloukun risteymä, joka janoaa verta. Todellisia lihansyöjäkasveja esitteli puutarhuriopiskelija ja kasviharrastaja Linda Engström.

henkilö luennoi hämärässä salissa.
Professori Hannu salmi esitteli illan kulttimainetta niittäneen elokuvan Pieni kauhukauppa.

 

Biologi Janne Aho kertoi yleisölle myrkkykasveista ja miten niitä on käytetty historian saatossa muun muassa murhissa. Folkloristiikan yliopisto-opettaja Tuomas Hovi esiintyi Kreivi Draculana ja kertoi hahmon historiasta ja miten se on innoittanut populaarikulttuuria.

Tiedekeskuksen pisteellä päästiin ihastelemaan kummituskuplia.
henkilö ruttolääkäriasussa esittelemässä kasveja.
Janne Aho esitteli kasvitieteelliseltä puutarhalta löytyviä myrkyllisiä kasveja.
Draculaasuinen henkilö luennoi kasvihuoneessa.
folkloristiikan yliopisto-opettaja Tuomas Hovi esitelmöi Draculan historiasta ja kertoi halloweenin perinteistä eri kulttuureissa.

 

Väitöskirjatutkija Alireza Zamani esitteli tarantulia, joita yleisö pääsi myös pitelemään kädessään. Mukana tapahtumassa oli neljä eri lajia: Phormictopus cancerides (nimeltään Lola), Acanthoscurria geniculata, Chromatopelma cyaneopubescens (nimeltään Scarlet) and Brachypelma hamorii.

nainen pitää tarantulaa kädellään.
Seija-Leena Salo kiitteli mielenkiintoisista tietoiskuista. Hän oli yksi useista, jotka uskaltautuivat pitelemään tarantulaa kädellään illan aikana.
Alireza Zamani esitteli tarantulia kasvihuoneissa ja kertoi niiden elintavoista. Hän toivoo ihmisten pääsevän peloistaan hämähäkkejä kohtaan kun tieto hämähäkeistä lisääntyy. Zamani on esitellyt hämähäkkejä useissa tilaisuuksissa ja auttanut araknofobiasta kärsiviä henkilöitä eroon pelosta.
kaksi henkilöä katsomassa torakkaa, joka on toisella kädessä.
Hämähäkkien lisäksi päästiin ihastelemaan muun muassa Argentiinalaisia torakoita.

 

Puutarhalla pääsi koko viikonlopun ihastelemaan myös Brasilialaista sateenkaariboaa, ruusukuoriaisia ja Argentiinalaisia torakoita, jotka tulivat vierailulle Tropicals-eläinkaupasta.

Halloween teemainen iltatapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja positiivisen palautteen myötä tapahtuma saanee jatkoa ensi vuonna.

– Kasvitieteellinen puutarha muuntui illalla hämäriksi huoneiksi, joissa vieraat pääsivät pelottavallekin, mutta asiapitoiselle matkalle kasvien ja eläinten maailmaan. Oli ilahduttavaa huomata monien kävijöiden tulleen tilaisuuteen omin halloween-asuin, joista parhaat palkittiin, kiittelee ylipuutarhuri Simo Laine.

kaksi halloweenasuihin pukeutunutta henkilöä.
Myös yleisö oli pukeutunut teeman mukaisesti. Parhaimmat asut palkittiin pienellä muistolla.
henkilö halloween asussa kasvihuoneessa.
Ylipuutarhuri Simo Laine levitti kalman kauhua ohjatessaan kävijöitä kasvihuoneissa.

halloween tunnelmaa kasvitieteelliseltä puutarhalta.

Hämähäkkiteema jatkui Lasten lauantaissa, jolloin Zamani piti kaksi yleisöä osallistavaa luentoa hämähäkeistä ja niiden elintavoista. Perheet pääsivät näkemään videoiden ja elävien tarantulien kautta elämää hämähäkkien näkökulmasta. Perinteisesti lasten lauantaissa järjestetään teemaan sopivat tiedepajat. Tällä kertaa laboratoriossa päästiin valmistamaan noidan taikalientä happoemäsreaktiolla sekä mikroskopoimaan hämähäkkejä Zamanin kanssa. Kasvihuoneista lapset pääsivät seikkailemaan ja tunnistamaan piilotettuja maaperäötököitä ja ehdottamaan sateenkaariboalle nimeä.

lapsi katsoo höyryävää pulloa laboratoriossa.
Lasten lauantain laboratoriossa valmistettiin muun muassa noidan mysteerilientä.
Tarantella.
Tarantulit ovat mainettaan säyseämpiä. Hämähäkkiteema herätti paljon kiinnostusta sekä lapsissa että aikuisissa.
Argentiinalaisia torakoita pääsi paijaamaan Jere Kallion opastamana.