Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuva kasvitieteellisessä puutarhassa

Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaa kuvattiin kasvitieteellisessä puutarhassa kesällä 2018.

Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaa kuvattiin Turun seudulla kesällä 2018.

Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan, jossa Onneli ja Anneli ystävineen estävät ainutlaatuisen luonnonympäristön tuhoutumisen. Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kuvauksellinen miljöö lummelammen rannalla näyttäytyy elokuvassa Onnelin ja Annelin punaisen tuulimyllymökin, ”pienten tyttöjen talon”, sijaintipaikkana. Tuulimyllyn vieressä on Kalervon kasvimaa, Turun yliopiston lahja eläkkeelle jääneelle rehtorille Kalervo Väänäselle.

Onneli, Anneli ja nukutuskello -teema sopii kasvitieteelliseen puutarhaan hyvin, sillä Marjatta Kurenniemen kirjassa on vahva luonnonsuojeluviesti. Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikön tutkimus liittyy aikamme suurimpiin haasteisiin, biodiversiteettikriisiin ja ilmastonmuutokseen, joiden ratkaisussa lapset ja nuoret ovat tärkeässä roolissa.

Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvan rekvisiittaa on nähtävissä puutarhan päärakennuksen Seminaarisalissa. Lisäksi elokuvan ympärille on suunniteltu lapsiperheille omatoiminen kävelykierros puutarhassa. Jo puutarhan pääportilla on vihjeitä Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvasta ja kävelykierros päättyy tuulimyllylle kuvankauniille lummelammen rannalle. Tehtäväkartan saat Kasvitieteellisestä puutarhasta tai voit ladata sen alla olevasta linkistä.

Katso elokuvan traileri YouTubessa

Lataa Onneli, Anneli ja nukutuskello- tehtäväkartta

Lue Turun yliopiston lehdistötiedote