kolme lasta kasvihuoneessa.

Pääsiäsenä puutarha täyttyi vierailijoista

Pääsiäisloma ja kaunis ilma saivat ihmiset liikkeelle ja puutarhan kävijämäärä kohosi yli kolmeen tuhanteen. 

Ystävykset Olga ja Taimi nauttivat erityisesti piilottelevien pupujen etsinnästä, eivätkä saaneet tarpeekseen puutarhalla lainassa olevien leijonanharjaskanien katselusta. Pikkuveli Taisto innostui tutkimaan luukkujen takana piilottelevia kanoja ja kukkoja kultaisine munineen. Kaveruksille puutarha oli tuttu jo entuudestaan. Tutut polut seikkailtiin läpi ja karppeja moikattiin hyvä tovi. Altaasta bongattiin myös pienempiä tulokkaita.

lapsi avaamassa luukkuja.
Taistoa kiinnostivat luukkujen takaa löytyvät koristeet.

Vanhemmat nauttivat lämmöstä ja kevään vauhdittamasta kasvien kukinnasta. Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa riittääkin nyt nähtävää, kun moni kevään kukkija on väriloistossa. Ulkona paistava aurinko saa värit hehkumaan kasvihuoneissa ja innostaa myös suunnittelemaan oman puutarhan laittoa. Monen matkaan tarttuikin taimia myyntipisteestä.

Kaikki eivät vierailleet kasvihuoneissa, mutta ruuhkaa kassalle esiintyi ajoittain. Pahoittelemme tilannetta ja kiitämme kärsivällisyydestä. Puutarhalla parannamme jatkuvasti kävijäkokemusta ja toivomme, että ensi pääsiäinen sujuu jo ilman jonotusta.

Toivottavasti näemme myös uudelleen kevään edetessä. Pääsiäisen kunniaksi avattu Monenmoiset munat -näyttely jatkuu seminaarisalissa toukokuun loppuun, samoin kuin vuoden luontokuvat -näyttely. Toukokuussa jatkuvat myös  lasten lauantait 7.5. teemalla uhanalaiset lajit.  4.5. järjestetään tomaattiluento ja sunnuntaina 29.5. on iso taimimyyntitapahtuma. Seuraa tapahtumia ja ilmoittaudu mukaan verkkosivuillamme tai somessa @utubotgar.

kaneja aitauksessa.
Leijonanharjaskanit olivat varsinkin nuorempien vieraiden suosiossa. Kanit olivat puutarhalla kyläilemässä Sakuran kanilasta.