Ulkopuutarha

​Alppiruusurinteessä kasvaa useita jo vapun tienoilla kukintansa aloittavia lajeja, joilla on paljon pieniä kukkia. Isokukkaiset lajit jatkavat kukintaa keskikesään asti.  Alueen puuston muodostavat jo ennestään paikalla kasvaneiden tammien lisäksi muun muassa tuijat, pihdat, männyt ja pihlajat.

Kasvihuoneiden eteläseinusta soveltuu lämpöä vaativalle ja ilmastollisesti aralle lajistolle. Eksoottisina tulokkaina alueella kasvavat muun muassa valeakaasia (Robinia pseudoacacia) ja neidonhiuspuu (Ginkgo biloba).

Aurinkoterassi herää eloon jo varhain keväällä sahramien (Crocus) ja virvaliljojen (Bulbocodium vernum) avatessa kukkansa vielä kohmeisille hyönteisille. Seuraavana ovat vuorossa kevättähdet (Scilla), lumikellot (Galanthus), laukat (Allium) ja tulppaaanit (Tulipa). Sipulikukkien lakastuttua avoimille paikoille istutetaan kesäkuun alussa yksivuotisia kesäkukkia, joista osa jatkaa kukintaansa pitkälle syksyyn.

Kiviterassin puu- ja pensasharvinaisuuksia ovat amerikanjuudaksenpuu (Cercis canadensis) ja alabamantrumpettipuu (Catalpa bignonioides). Osa kasveista siirretään talveksi sisätiloihin kuten sinisarjat (Agapanthus) ja ambrapuut (Liquidambar).

Ulkona ovat selvinneet sopivasti suojattuna soihtuliljat (Kniphofia), piha-opuntia (Opuntia polyacantha), anatolianpaloyrtti (Phlomis russeliana) ja hapsijukka (Yucca filamentosa).

Kuva: Loistotrumpettipuu (Catalpa speciosa)

Hyötykasvitarhassa kasvit on ryhmitelty käyttötavan perusteella omiin lohkoihinsa. Näitä ovat hedelmä- ja marjakasvit, vihannekset (sisältää myös juureksia), rehukasvit, öljykasvit, maustekasvit, lääke- ja rohdoskasvit, värikasvit ja kuitukasvit. Erityistä lämpöä vaativat kasvikset, kuten munakoisot, vesimelonit ja paprikat löytyvät pienestä kasvihuoneesta, johon on vapaa pääsy.

Tarha on ympäröity verkkoaidalla, jotta kutsumattomat vieraat, lähinnä rusakot ja kauriit, pysyvät loitolla. Tarha on avoin yleisölle, mutta portti täytyy muistaa sulkea perässään.

Kuva: Sinikka Vento

Kasvitieteellisessä puutarhassa on pieni itämainen lampi, jonka varrella oleva kasvillisuus heijastelee idän puutarhakulttuuria muotoon leikattuine kääpiöpensaineen, puineen ja kurjenmiekkoineen. Jos on onnekas, voi keskikesällä nähdä keltakurjenmiekan valkokukkaisen muodon (Iris pseudacorus f. alba).

Vesikasveista voi tavata lumpeiden lisäksi Suomessa harvinaisena kasvavan, kilpukkakasveihin kuuluvan, valkokukkaisen sahalehden (Stratiotes aloides), joka kukkii puutarhassa vuosittain, vaikka muuten sen mainitaan olevan laiska kukkija. Lammen rantatöyrään havukasveista mainittakoon erityisesti siro-oksainen kanadanhemlokki (Tsuga canadensis).

Itämaista tyyliä edustavan pikkupaviljongin suojassa voi sateen sattuessa pitää vaikkapa evästauon.

Kuva: Ulla Saajos

Kivikkotarha levittäytyy puutarhan sisäänkäynniltä kasvihuoneille johtavan pääkäytävän molemmille puolille. Rinnekivikossa viihtyvät monet lämpöä vaativat ja ilmastollisesti arat puuvartiskasvit, kuten neidonhiuspuu (Ginkgo biloba), veripyökki (Fagus sylvatica ‘Atropunicea’), valkovaleakasia (Robinia pseudoacacia), helmipensas (Exochorda racemosa), kellokuusama (Kolkwitzia amabilis), japaninkesäkamelia (Stewartia pseudocamellia), pensaspioni (Paeonia Suffruticosa-Ryhmä), puksipuu (Buxus sempervirens) ja muratti (Hedera helix).

Eteläisen pikku kivikon puu- ja pensasvalikoimaan kuuluu muun muassa kaksi Suomen paksuinta mustamäntyä (Pinus nigra), taikapähkinät (Hamamelis cvs.) ja rusokirsikka (Prunus sargentii).

Kivikkotarhasta löytyy muun muassa hallerinkylmänkukka (Pulsatilla halleri), kolmilehtiä (Trillium spp.), katkeroita (Gentiana spp.), kulleroita (Trollius spp.), rotkolemmikkejä (Brunnera macrophylla), japaninhanhikkeja (Potentilla megalantha), valemansikkaa (Duchesnea indica) sekä tilli- ja kuolanpionia (Paeonia tenuifolia ja P. anomala).

Kuva: Ulla Saajos

Puutarhan uudisalueella on kolmen lammen muodostama vesistö, jonka reunoilla kasvaa monia tuttuja ja tuntemattomampia vesikasveja. Lampien välillä olevaan ojaan on istutettu erilaisia kurjenmiekkoja ja alalammelta mereen laskevan ojan runoilla ja pohjalla kasvavat ja kukkivat rentukka (Caltha palustris) ja karvahorsma (Epilobium hirsutum).

Kaikkia kolmea lampea koristavat lumpeet, joiden kukinnasta pääsee nauttimaan kesäkuun alusta aina syksyn ensimmäisiin hallaöihin asti. Suomen luonnonvarainen pohjanlumme (Nymphaea alba subsp. candida) aloittaa kukinnan parhaimmillaan kesäkuun alussa ja värikkäät lummelajikkeet tavallisesti juhannuksen jälkeen. Lummelajikkeista näyttävimmät ryhmät muodostavat ‘Marliacea Albida’, ‘Marliacea Chromatella’ ja ‘Marliacea Rosea’, mutta muitakin lajikkeita löytyy.

Lummelampien rannat ovat täynnä mielenkiintoisia vesikasveja kuten rohtokalmojuuri (Acorus calamus), sarjarimpi (Butomus umbellatus), kirjosorsimo (Glyceria maxima ’Variegata’), vesikuusi (Hippuris vulgaris) ja kapeaosmankäämi (Typha angustifolia).

Kuva: Ulla Saajos

Puutarhan alueella olevista niityistä kasvistollisesti mielenkiintoisin on maitikkaniityksi kutsuttu Ruissalon päätien suuntainen kapea alue, joka sijaitsee puutarhan etelälaidalla. Maitikkaniityllä kasvaa harvakseltaan myös yksittäisiä puita ja pensaita.

Maitikkaniitty ei ole luonnonniitty, vaan alueelle alettiin määrätietoisesti rakentaa tekoniittyä jo vuonna 1984. Niittyalueelta on poistettu isoja puita, mutta myös lisätty kasvitieteellisesti harvinaisempia ja arvokkaampia puita. Keväällä niityllä kukkii valkovuokkoja, keltavuokkoja, kevätesikkoja, etelänkevätesikkoja ja narsisseja, joiden kukinnan väistyessä alkaa kesäniityn kukinta. Tällöin voi ihailla muun muassa pioneja, pelto- ja lehtomaitikoita, pikkulaukkuja, kyläkurjenpolvia, varjoliljoja ja pärskäjuuria. Niitty kukkii syksyyn saakka.

Perennanauha on 118 metriä pitkä alue, jossa valaistus ja kosteus vaihtelevat eri osissa. Perennavalikoima koostuu luonnonlajeista ja puutarhalle hankituista lajikkeista.

Keväällä puskevat esiin aikaiset perennat, kuten kurjenmiekkaristeymälajikkeet (Iris Pumila- ja Barbata-Elatior-hybr.), pehmoimikkä (Pulmonaria mollis) ja kevätesikot (Primula veris), mutta myös sipulikasvit, kuten pikkusinililja (Scilla bifolia), pikkukäenrieska (Gagea minima) ja narsissilajikkeita (Narcissus-hybr.). Perennanauhan viimeiset kukkijat, syysleimu (Phlox paniculata) ja syysmyrkkyliljat (Colchicum) kukkivat vielä lokakuulla säiden suosiessa.

Korkeammista perennoista esillä on hirvenjuuri (Inula) ja pohjoisamerikkalainen siida (Sida hermaphrodita), jota sopii hyvin käyttää perennapenkin taustalla tai kesäisenä näköesteenä.

Kasvivalikoima molempien perennanauhojen välillä vaihtuu ja kumpaankin saadaan uusia kukkijoita. Perennavalikoima sisältää useita erilaisia liljoja, kurjenmiekkalajikkeita ja asteriheimon kasveja, kuten nauhuksia (Ligularia).

Kuva: Ulla Saajos

​Pionit sijaitsevat pienellä mäenkumpareella kasvihuoneiden luoteispuolella. Pionien viljelyhistoria on pitkä ja niitä on kasvatettu muun muassa antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa. Puuvartiset lajit ja lajikkeet ovat Kiinassa ja Japanissa olleet suositumpia kuin meillä yleisemmin viljellyt ruohovartiset pionit.

Pionit on ryhmitelty kolmeen kaareen pionimäen laelle. Uloimmassa ja sisimmässä kaaressa on jalopionilajikkeita, keskimmäisessä on pääosin luonnonlajeja. Pionimaa herää aikaisin, kun valko- ja keltavuokot sekä erilaiset pikkusipulikukat ilmestyvät keväällä. Aikaisin pioneista on tillipioni (Paeonia tenuifolia), jota ei kuitenkaan tapaa pionimäellä, vaan kivikkotarhassa. Seuraavina kukkivat ruusu- (P. veitchii) ja kuolanpioni (P. anomala). Pionimäen kukinta jatkuu jalopionilajikkeilla heinäkuun lopulle asti.

Useimmat pionilajit ovat ruohovartisia, mutta Ruissalossa menestyy myös puuvartisia pioneja. Juuri ennen juhannusta kukkii pensaspioni (P. Suffruticosa-Ryhmä), joka on istutettu kivikkotarhan lämpimään rinteeseen. Keltapensaspioni (P. lutea) on myös puuvartinen, mutta kukkii vain, jos takana on leuto talvi.

Pionien suosioon vaikuttavat niiden näyttävä kukinta, helpohko viljeltävyys ja yleisesti ottaen hyvä talvenkestävyys, terveys, pahojen kasvituholaisten vähyys, tuuhea lehdistö kukinnan jälkeen sekä kauniit, kotamaiset tuppilohedelmät. Useat pionilajit ja lajikkeet ovat talvenkestäviä ainakin Lounais-Suomessa, mutta kuolanpioni viihtyy aivan pohjoisimmissakin puutarhoissa.

Kaikkien pionien kukat ovat näyttäviä ja kukinnan värikirjo vaihtelee valkoisesta punaiseen ja keltaiseen. Pionien ehkä unohdetuin kauneus on niiden siementuppiloissa, joita tosin ei kehity kaikille. Kukinnan jälkeen tuppilot alkavat pullistua kiiltävän vihreinä, toisilla samettimaisen pehmeäpintaisina. Loppukesällä ne halkeilevat avaten lopulta lihanpunaisen sisuksensa, jossa siemenet ovat eräillä lajeilla tummansinisiä.

Kuva: Henna Luodemäki

​Ruusutarha käsittää pitkälle toistasataa lajia ja lajiketta. Joukossa on sekä luonnonlajeja että niin sanottuja historiallisia ja uudempia pensasruusulajikkeita. Moderneja ryhmäruusulajikkeita on muutamia. Pensasruusuryhmistä esillä on muun muassa juhannus-, neidon-, kartano-, sammal-, ranskan- ja kurtturuusut.

Parhain kukintakausi ajoittuu heinäkuulle, mutta osa ruusuista kukkii pakkasiin asti. Seuralaiskasveiksi tarhaan on istutettu muun muassa keväällä kukkivia sipulikasveja ja pieniä havukasveja. Luonnonvaraisia ruusuja tarhassa edustavat islantilainen juhannusruusu ja Japaninmeren rannalta peräisin oleva kurtturuusu.

Ennen varsinaisen ruusutarhan perustamista vuonna 1990 puutarhassa oli ryhmäruusuistutuksia portilta kasvihuoneille johtavan käytävän molemmin puolin. Puutarhan nykyisellä niittyalueella on joitakin näistä vanhoista ruusupensaista, joista osa on menestynyt erittäin hyvin ja saavuttanut jopa yli kolmen metrin korkeuden.

Kuva: Ulla Saajos

Pääperiaatteena systemaattisen osaston kasvien sijoittelussa on se, että samaan kasviryhmään kuuluvat kasvilajit sijaitsevat lähellä toisiaan. Pääryhmät, kuten lahkot ja heimot, on sijoitettu yhteen samankaltaisuuden ja usein vain oletettujen sukulaisuussuhteiden perusteella. Heimojärjestys kuvastaa parhaimmillaankin vain osittain eri heimojen välisiä kehityshistoriallisia linjoja.

Kasvitieteellisissä puutarhoissa systemaattisia osastoja on rakennettu eri tutkijoiden käsitysten pohjalle. Ruissalon puutarhassa kasvit on järjestetty pääpiirteissään A. Cronquistin kirjan (1981) “An integrated system of classification of flowering plants” mukaan. Alkeellisina pidetyt heimot sijaitsevat pitkittäiskäytävien pohjoispäässä ja kehittyneemmät eteläpäässä. Yksisirkkaisten heimoille on varattu sarkapenkki osaston länsireunalta. Useimpien heimojen kohdalla on opaskilpi, josta käy ilmi heimon laajuus ja levinneisyys.

Puutarhan länsireunalla on alue, jonka tihkuvat valuvedet pitävät sopivan kosteana valkomajavankaalille (Lysichiton camtschatcensis). Alueelle villiintyneiden keltaisten esikoiden kukinta on parhaimmillaan toukokuussa.

Toukokuussa etelänruttojuuren (Petasites hybridus) ruskeanpunertavat kukinnot alkavat tehdä tilaa kasvin valtaville lehdille, jotka ulkonäöllään hallitsevat kosteikkoa koko kesäkauden.

Pääosa yksivuotismaan kasveista on kesäkukkia ja niiden lisäksi alueella on muutamia hyötykasveja. Yksivuotiskasvien elinkiero siemenestä jälleen siemeneksi tapahtuu yhden kasvukauden aikana. Kaikki alueen kasvit eivät kuitenkaan ole luonnollisilla kasvupaikoillaan yksivuotisia, mutta puutarhan alueella ne eivät kestä ankaraa talvea.

Yksivuotismaan kukat ovat komeimmillaan loppukesästä ja alkusyksystä. Monet yksivuotiset tarvitsevat pimeän jakson yöllä ja siksi kukinta on runsainta heinäkuun puolivälin jälkeen jatkuen aina ensimmäisiin pakkasiin asti.

Alueelta löytyy toreiltakin tuttuja kesäkukkia, mutta myös luonnonlajeja. Joukossa uusia tuttavuuksia, jotka voisivat olla hyvä lisä suomalaisen kasviharrastajan kukkapenkkiin, sillä osa kasveista säilyy vähällä hoidolla hyväkuntoisia sateisina ja kylminäkin kesinä.