Etusivu
Terveys on elämämme tärkeimpiä asioita. Se ei koske vain biologista ja fyysistä kehoamme, vaan sillä on sosiaalinen, kulttuurinen ja kokemuksellinen ulottuvuutensa. Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikössä terveyttä lähestytään kulttuurin ja yhteiskunnan, kielen ja kokemuksen, taiteen ja merkitysten luomisen näkökulmasta. Kulttuuri merkitsee meille laajasti asenteita ja uskomuksia, tietämisen, ilmaisemisen ja elämisen tapoja. Samalla lähestymme kulttuuria myös suppeammin kulttuurituotteina ja -palveluina, taide- ja kulttuuritoimintana ja siihen osallistumisena. Tutkimuksemme on luonteeltaan tieteidenvälistä.
Terveys ja sairaus koetaan arjessa. Vaikka terveyden ylläpito ja erityisesti sairauksien hoito ovat lisääntyvästi yhä erikoistuneempien terveydenhuollon ammattilaisten käsissä, kokeva ihminen – potilas tai asiakas – on kokonainen ja elää sairauttaan myös hoitoinstituutioiden ulkopuolella. Kulttuurisen terveyden tutkimuksen yhtenä lähtökohtana on nähdä ihminen kokonaisena ja asettaa biolääketieteellisen sairauden rinnalle ja keskiöön kärsivä (kokeva) ihminen.
Toinen lähtökohta on, että sekä kokemisen että kertomisen tavat ovat aikaan ja paikkaan sidottuja eli kulttuurisia. Taiteen ja kulttuurin kentässä terveyttä ja sairautta voidaan tarkastella esimerkiksi tutkimalla sairauksien esittämisen tapoja mediassa, kuvataiteessa tai kirjallisuudessa. Taide ja arkkitehtuuri, materiaalinen ja rakennettu ympäristö, vaikuttavat kokemukseen, ja siten esimerkiksi esteettisen sairaalaympäristön tutkiminen osana kivunlievitystä ja hoitokokemusta on merkittävää. Yhä tärkeämmäksi on tullut tutkia, miten taide tukee osallisuutta ja edistää toimintakykyä. Ilmastonmuutos ja digitalisoituva kulttuuri puolestaan asettavat uusia kysymyksiä inhimillisen ja ei-inhimillisen suhteesta ja tämän suhteen vaikutuksista terveyteen.

Yksikkö hakee aktiivisesti uusia tutkimusideoita ja yhteistyökumppaneita. Yksikkö antaa alan opetusta Asklepios-opintokokonaisuudessa, joka yhdistää opetuksessa lääketieteellisiä, humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä näkökulmia. Olemme mukana Turun yliopiston Sote-akatemiassa kehittämässä ja toteuttamassa tieteidenvälistä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevaa tutkimusta ja koulutusta. Yksikkö koordinoi myös tohtorikoulutettaville ja muille tutkijoille tarkoitettua Kulttuuri ja terveys -seminaaria.
SEURAA KULTTUURIN JA TERVEYDEN TUTKIMUSYKSIKÖN TOIMINTAA
Ajankohtaista
Julkistamistilaisuus: Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus – Menetelmiä ja käytäntöjä
Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus – Menetelmiä ja käytäntöjä Toim.: Anna Ovaska, Kaiju Harinen, Eevastiina Kinnunen, Toni Lahtinen, Olli Löytty, Roosa Suomalainen Aika: 23.3.2026 klo 14-17 Paikka: Arcanum Ensimmäinen suomenkielinen opas kirjallisuuden ja lukemisen empiirisiin tutkimusmenetelmiin kokoaa yhteen Suomessa viime…
Infotilaisuus ja lukuvuoden avajaiset
Aika: 9.9. 14:15-16:00 (+pienet juhlat) Paikka: BlackBox (ARC 269 + Zoomissa) Tervetuloa tutustumaan Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikön toimintaan – tutkimukseen, opetukseen ja innostaviin aiheisiin!Tilaisuuden päätteeksi nautitaan naposteltavaa ja samppanjaa. Seminaarin tunnelmia
Exhibition: ’Modern’ Mothering, Childhood & Child Healthcare: Gendered & Scientised Ideas, Material Cultures & Experiences 3.-29.6.
Avajaisissa Ranjana Saha lanseerasi näyttelyn. Prof. Viola Parente-Čapková esitteli Riitta Jytilän kanssa tekemässään posterissa ”Trauma, häpeä ja äiti-tytär-jatkumo” sitä, miten äitiys eri muodoissaan on ollut merkittävä teema suomalaisten naiskirjailijoiden teoksissa. Kuvia näyttelystä Posterit
Current Intersections Seminar
On Tuesday, 20th May, the Centre for Culture and Health participated in the Current Intersections of Culture, Language and Wellbeing online seminar: Autism in Representations and Social Interaction. Viktoriya Kuzina (University of Turku): Not only unruly white boys: what does…





