Musiikki

Oppiaineen tehtävä

Lukiokoulutuksessa musiikin opetuksen tehtävänä on edistää opiskelijan aktiivista musiikillista toimintaa ja osallisuutta. Musiikin opetuksessa opiskelija tutustuu maailmaan moniaistisesti ja tutkii sitä etenkin kuulonvaraisesti. Hän syventää myönteistä suhdetta musiikkiin ja taiteelliseen ilmaisuun sekä pohtii niiden merkitystä elämässä.

Lukion musiikin opetus tarjoaa tilaisuuksia musiikillisten ilmaisutapojen kokeilemiseen, mielikuvituksen käyttöön ja taiteidenväliseen työskentelyyn. Luova tuottaminen ja uusien musiikillisten ratkaisujen etsiminen ovat prosesseja, jotka vaativat aikaa ja rauhaa ajatella. Ne kehittävät pitkäjänteisyyttä ja kykyä soveltaa opittua uusissa tilanteissa.

Musiikin opetuksen lähtökohtana ovat opiskelijoiden kokemukset ja musiikille antamat merkitykset. Omakohtainen musiikkisuhde vahvistaa itsetuntemusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä musiikillisen identiteetin kehittymistä. Musiikin opetus myös syventää opiskelijan ymmärrystä musiikista yhteiskunnallisena ilmiönä. Musiikillinen ja muu taiteellinen työskentely antavat valmiuksia musiikilliseen kansalaisaktiivisuuteen, kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä median ja ääniympäristön kriittiseen tarkasteluun.

Musiikin opiskelu tukee oppimista ja yhteisöllisyyttä monin tavoin. Yhteismusisointi on ainutlaatuista ryhmätoimintaa, joka vahvistaa vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja. Rakentava vuorovaikutus ja yhteensovittaminen avartavat opiskelijan näkemyksiä musiikista ja muista taiteista sekä kulttuurisista arvostuksista ja arvojärjestyksistä. Samalla kehittyvät muun muassa luovan ja kriittisen ajattelun taidot. Näitä taitoja opiskelija tarvitsee niin hyvän elämän rakentamisessa kuin eri alojen opinnoissa ja työtehtävissä.

Musiikkikäsitteiden merkitykset opitaan kehollisesti musiikillisessa toiminnassa auditiivisten, visuaalisten ja motoristen kokemusten kautta. Soivan äänimateriaalin lisäksi opetuksessa käytetään muun muassa puhetta, liikettä ja kuvia sekä erilaisia kirjoitettuja tekstejä, kuten nuotteja ja tabulatuureja.

Laaja-alainen osaaminen oppiaineessa

Musiikin opiskelu on kokonaisvaltainen musiikillinen oppimisprosessi, jossa on kyse kehollisten, motoristen, kognitiivisten ja ilmaisutaitojen kehittämisestä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi musiikilla oppiaineena on luonteva yhteys kaikkiin lukion laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin.

Musiikki on olennaiselta olemukseltaan yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä. Oppiaineena musiikki luo pohjaa hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitojen sekä eettisyyden kehittymiselle. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sekä musiikin merkityksiä elämässä. Musiikkia opiskellessaan opiskelija oppii tunnistamaan vahvuuksiaan ja myös vielä harjoiteltavia taitoja. Musiikillisen ja muun taiteellisen toiminnan kautta opiskelijat harjaantuvat ymmärtämään muiden ajatuksia ja tunteita, mikä on edellytys myötätunnon kehittymiselle ja kyvylle asettua toisen asemaan.

Monipuolinen musiikin opetus kehittää opiskelijan luovaa ja monitieteistä osaamista. Musiikillinen toiminta ohjaa ymmärtämään, että mielikuvitus ja kyky kuvitteluun ovat tärkeitä inhimillisiä ominaisuuksia. Ne auttavat katsomaan asioita toisin, ajattelemaan uusilla tavoilla ja ratkomaan käytännön ongelmia. Kyky kuvitteluun on tärkeää myös ympäristöosaamisen kannalta. Ekologinen kuvittelukyky auttaa näkemään vaihtoehtoisia valinnan mahdollisuuksia ja punnitsemaan toiminnan seurauksia kestävän elämäntavan näkökulmasta. Musiikin opetus vahvistaa esteettistä harkintakykyä ja auttaa hahmottamaan musiikin ja muiden tiedonalojen yhtymäkohtia. Olennaista taiteessa ja luovassa tuottamisessa on kuitenkin se, että ne auttavat näkemään toisissa täyden ihmisyyden taitoineen, tietoineen, kokemuksineen ja tunteineen.

Globaali- ja kulttuuriosaamisen sekä yhteiskunnallisen osaamisen kehittäminen kytkeytyy luontevasti musiikin opetuksen tavoitteisiin. Musiikki avaa näköalan ihmisenä olemiseen ja yhteiskuntaan. Musiikki ja muut taiteet avartavat ja laajentavat ajattelua, sisäistä katsetta, mikä auttaa näkemään esimerkiksi yli erilaisten raja-aitojen ja kohtaamaan konflikteja. Musiikillinen toiminta kehittää taitoa arvioida kriittisesti asioille annettuja ja ilmaisussa tuotettuja merkityksiä. Tällöin opiskelijoiden on mahdollista tarvittaessa vastustaa ajattelua, joka nojaa epädemokraattisiin arvoihin halventaen ihmisarvoa tai esimerkiksi muita kulttuureita. Musiikki opettaa opiskelijoita toimimaan vastuullisesti ja yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi myös niiden kanssa, joiden lähtökohdat eroavat heidän omista lähtökohdista. Musiikin ja muun taiteen keinoin elämän vaikeidenkin aihepiirien käsittely on mahdollista.

Musiikki on kulttuurinen ilmiö ja myös musiikin tekemisen tavat ovat kulttuurisia. Siksi musiikin opiskelu syventää opiskelijoiden ymmärrystä niin oman maan kuin muiden maiden kulttuureista ja kulttuuriperinnöistä. Näin musiikin opiskelu voi vahvistaa kulttuurisen moninaisuuden kunnioitusta ja ryhmien välistä dialogia.

Musiikin opetuksen yleiset tavoitteet

Musiikin opetuksen yleiset tavoitteet liittyvät musiikilliseen monipuolisuuteen, musiikilliseen luovaan ajatteluun, musiikin merkityksiin ja musiikilliseen vuorovaikutukseen sekä musiikin oppimiseen ja demokratiaan. Tavoitealueittain opetuksen yleiset tavoitteet ovat seuraavat.

Musiikillinen monipuolisuus

Tavoitteena on, että opiskelija

  • kehittää edelleen musiikillista osaamistaan, kuten laulu-, soitto- ja kuuntelutaitoaan
  • syventää musiikin eri tyyleihin, lajeihin ja historiaan liittyvää osaamistaan
  • käyttää musiikkiteknologian mahdollisuuksia musiikin tekemisessä.

Musiikillinen luova ajattelu

Tavoitteena on, että opiskelija

  • suhtautuu kiinnostuneesti ja uteliaasti musiikkiin sekä muuhun taiteelliseen ilmaisuun
  • kokeilee rohkeasti uusia ja epätavallisiakin musiikillisia ideoita myös yhdessä muiden kanssa
  • ymmärtää luovan prosessin luonnetta ja sietää keskeneräisyyttä.

Musiikin merkitys ja musiikillinen vuorovaikutus

Tavoitteena on, että opiskelija

  • suhtautuu avoimesti ja arvostavasti eri kulttuureihin sekä käy dialogia musiikillisista kokemuksista
  • oppii musiikin kautta suhtautumaan myötätuntoisesti monenlaisiin kokemuksiin ja elämäntilanteisiin
  • osaa käyttää musiikkia hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen
  • huolehtii ääni- ja musisointiympäristön turvallisuudesta ja suojelee kuuloa.

Musiikin oppiminen ja demokratia     

Tavoitteena on, että opiskelija

  • tunnistaa musiikillisia vahvuuksiaan sekä rohkaistuu käyttämään ja kehittämään niitä
  • asettaa tavoitteita musiikilliselle toiminnalleen ja kehittää toimintatapojaan
  • osaa käyttää musiikillisia ja muita taiteellisia ilmaisukeinoja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen
  • ymmärtää ja tuntee vastuunsa sananvapautta, yksityisyyden suojaa ja tekijänoikeuksia koskevissa kysymyksissä.

Arviointi

Musiikin opetuksessa arviointi tukee myönteisesti jokaisen opiskelijan musiikillisen osaamisen kehittymistä ja musiikkisuhteen syvenemistä. Oppimisprosessin aikana opiskelija saa ja antaa monipuolista palautetta, mikä ohjaa häntä arvioimaan ja edistämään omaa oppimistaan.

Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva arviointi kohdistuu koko musiikinopiskelun prosessiin, musiikille ominaisten työskentelytapojen kehittymiseen ja opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikin osa-alueella. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista toimintaa koulussa ja erityisesti opintojaksojen aikana, ei hänen musikaalisuuttaan.

Pakolliset opinnot        

MU1 Intro – kaikki soimaan (2 op)

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • kehittää äänenkäyttöään ja musisointitaitojaan
  • uskaltaa käyttää musiikkia ilmaisunsa välineenä ja tuottaa musiikillisia ideoita
  • harjaantuu hahmottamaan musiikin elementtejä kokemuksellisesti
  • tutkii ja syventää omaa kuuntelusuhdettaan
  • ymmärtää ja osaa soveltaa teknologian käyttömahdollisuuksia musiikissa
  • ymmärtää musiikin merkityksiä ja merkityksellisyyttä elämässä ja yhteiskunnassa
  • toimii edistäen turvallisen ääniympäristön syntymistä.

Keskeiset sisällöt

  • monipuoliset äänenkäyttöä sekä laulu- ja yhteismusisointitaitoja kehittävät tehtävät ja ohjelmisto
  • luovaan tuottamiseen ja taiteelliseen ilmaisuun rohkaisevat tehtävät
  • musiikin merkitysten pohdintaan innostava kuuntelu- ja musisointiohjelmisto
  • musiikkiteknologian monipuolisen hyödyntämisen mahdollisuudet
  • mahdollisuuksien mukaan konserttikäyntejä ja tutustumista muihin taide- ja kulttuuripalveluihin

Laaja-alainen osaaminen

Hyvinvointiosaaminen

Opintojakson aikana etsitään tapoja kehittää hyvinvointiosaamista. Pohditaan musiikin merkityksiä sekä sen vaikutuksia ihmiseen ja hyvinvointiin. Positiiviset ja voimaannuttavat kokemukset yhteisessä musiikillisessa toiminnassa lisäävät opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Vuorovaikutusosaaminen

Turvallisessa oppimisympäristössä saa kokea kuuluvansa tärkeänä osana ryhmään omana itsenään ja vuorovaikutus ryhmän kanssa on luontevaa. Ryhmätyöskentely ja yhdessä musisoiminen vahvistavat sosiaalisia taitoja.

Eettisyys ja ympäristöosaaminen

Eettisyys ja ympäristöosaaminen tulevat esille esimerkiksi tutustuessamme musiikkiin aineettomana hyödykkeenä sekä toimiessamme turvallisen ääniympäristön puolesta. Luokkaympäristöä ja sen soittimia kunnioitetaan ja näin saadaan soitinten kunto pysymään hyvänä mahdollisimman pitkään. Ympäristöä säästetään myös sammuttamalla virrat laitteista ja soittimista aina käytön jälkeen.

Arviointi

Musiikin opetuksessa arviointi tukee myönteisesti jokaisen opiskelijan musiikillisen osaamisen kehittymistä ja musiikkisuhteen syvenemistä. Oppimisprosessin aikana opiskelija saa ja antaa monipuolista palautetta, mikä ohjaa häntä arvioimaan ja edistämään omaa oppimistaan. Osa formatiivista arviota on opiskelijan itsearviointi. Arvioinnin monipuolisuutta voidaan lisätä myös vertaisarvioinnilla.

Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva arviointi kohdistuu koko musiikinopiskelun prosessiin, musiikille ominaisten työskentelytapojen kehittymiseen ja opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikin osa-alueella. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista toimintaa koulussa ja erityisesti opintojaksojen aikana, ei hänen musikaalisuuttaan. Opintojaksojen arvioinnin tarkemmat linjaukset ja painotukset sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa opintojakson alussa.

Opintojakso on osa opintokokonaisuutta Hyvinvoiva minä.

MU2 Syke – soiva ilmaisu (2 op)

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • syventää osaamistaan itselleen mieluisissa musiikillisissa ilmaisutavoissa
  • kehittää yhteismusisointitaitojaan ja taiteellista ilmaisuaan
  • analysoi musiikin kulttuurisia piirteitä ja merkityksiä
  • heittäytyy rohkeasti tuottamaan musiikillisia ideoita.

Keskeiset sisällöt

  • musiikillisen osaamisen eri osa-alueita kehittävä ohjelmisto
  • suomalaiset ja opiskelijoiden omat musiikkikulttuurit
  • luovaa ajattelua ja taiteellista ilmaisua edistävät tehtävät myös teknologiaa hyödyntäen

Laaja-alaiset osaamistavoitteet

Hyvinvointiosaaminen

Opintojakson aikana etsitään tapoja kehittää hyvinvointiosaamista. Pohditaan musiikin merkityksiä sekä sen vaikutuksia ihmiseen ja hyvinvointiin. Positiiviset ja voimaannuttavat kokemukset yhteisessä musiikillisessa toiminnassa lisäävät opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Vuorovaikutusosaaminen

Turvallisessa oppimisympäristössä saa kokea kuuluvansa tärkeänä osana ryhmään omana itsenään ja vuorovaikutus ryhmän kanssa on luontevaa. Ryhmätyöskentely ja yhdessä musisoiminen vahvistavat sosiaalisia taitoja.

Arviointi

Musiikin opetuksessa arviointi tukee myönteisesti jokaisen opiskelijan musiikillisen osaamisen kehittymistä ja musiikkisuhteen syvenemistä. Oppimisprosessin aikana opiskelija saa ja antaa monipuolista palautetta, mikä ohjaa häntä arvioimaan ja edistämään omaa oppimistaan. Osa formatiivista arviota on opiskelijan itsearviointi. Arvioinnin monipuolisuutta voidaan lisätä myös vertaisarvioinnilla.

Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva arviointi kohdistuu koko musiikinopiskelun prosessiin, musiikille ominaisten työskentelytapojen kehittymiseen ja opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikin osa-alueella. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista toimintaa koulussa ja erityisesti opintojaksojen aikana, ei hänen musikaalisuuttaan. Opintojaksojen arvioinnin tarkemmat linjaukset ja painotukset sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa opintojakson alussa. 

Valtakunnalliset valinnaiset opinnot

MU3 Genre – globaali uteliaisuus (2 op)

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta ja kulttuurien välisiä kytköksiä
  • suhtautuu uteliaasti ja perehtyy kokemuksellisesti itselleen uusiin musiikin lajeihin ja musiikkikulttuureihin
  • hahmottaa itsensä osana globaalia musiikillista maailmaa
  • tunnistaa omat lähtökohtansa sekä kulttuurien välisen vastavuoroisuuden haasteet ja mahdollisuudet.

Keskeiset sisällöt

  • erilaiset musiikinlajit, musiikkityylit ja -kulttuurit sekä niihin kytkeytyvät merkitykset ja arvostukset
  • musiikkikulttuurit kulttuurin osana
  • monipuolinen työskentely erilaisten musiikkien kanssa

Laaja-alainen osaaminen
Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Monipuolinen ja erilaisia kulttuureja edustava ohjelmisto avartaa ajatuksiamme maailmasta ja sen kulttuureista. Mahdollisuuksien mukaan tuodaan esille myös opiskelijoiden omat kulttuuriset taustat sekä heidän osaamisensa niihin liittyen.

Eettisyys ja ympäristöosaaminen

Monipuolisen ja monikulttuurisen sisällön kautta pohditaan esimerkiksi kulttuuriseen omimiseen liittyviä eettisiä asioita.

Yhteiskunnallinen osaaminen

Musiikki on vahvasti osa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Tutustumalla musiikkiin osana yhteiskunnallista ja kulttuurista maailmaa havainnoimme myös sen kulttuurien välisiä kytköksiä. 

Arviointi

Musiikin opetuksessa arviointi tukee myönteisesti jokaisen opiskelijan musiikillisen osaamisen kehittymistä ja musiikkisuhteen syvenemistä. Oppimisprosessin aikana opiskelija saa ja antaa monipuolista palautetta, mikä ohjaa häntä arvioimaan ja edistämään omaa oppimistaan. Osa formatiivista arviota on opiskelijan itsearviointi. Arvioinnin monipuolisuutta voidaan lisätä myös vertaisarvioinnilla.

Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva arviointi kohdistuu koko musiikinopiskelun prosessiin, musiikille ominaisten työskentelytapojen kehittymiseen ja opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikin osa-alueella. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista toimintaa koulussa ja erityisesti opintojaksojen aikana, ei hänen musikaalisuuttaan. Opintojaksojen arvioinnin tarkemmat linjaukset ja painotukset sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa opintojakson alussa.

MU4 Demo – luovasti yhdessä (2 op)

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • kehittää luovaa osaamistaan musiikillisessa tai taiteidenvälisessä prosessissa
  • ottaa vastuuta ryhmän musiikillisesta toiminnasta
  • syventää ymmärrystään musiikillisen vaikuttamisen ja vuorovaikutuksen tavoista
  • hahmottaa musiikin suhdetta muihin taiteenlajeihin ja mediaan.

Keskeiset sisällöt

  • opintojakson tavoitteiden toteuttamistavan ja ohjelmiston opiskelijalähtöinen suunnittelu
  • musiikillinen tai taiteidenvälinen ryhmän resurssien mukaan
  • musiikin vaikuttavuus esimerkiksi vuorovaikutuksessa, lyriikassa ja muissa taiteissa, mediassa tai yhteiskunnassa

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen

Opintojakso suunnitellaan ja toteutetaan opiskelijalähtöisesti. Prosessissa vuorovaikutustaidot kehittyvät, kun opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä musisoidessa sekä suunnittelu- ja kehittelytyössä.

Monitieteinen ja luova osaaminen

Musiikkiteknologian monipuolinen käyttö on osa monitieteellistä opiskelua ja opistojakson sisällöt ja tavoitteet korostavat musiikin monitieteellisyyttä sekä luovaa toiminnallisuutta. Luovaa osaamista kehitetään musiikillisilla tehtävillä, jotka rohkaisevat monipuoliseen taiteelliseen ilmaisuun.

Yhteiskunnallinen osaaminen

Opintojakson aikana opitaan havainnoimaan musiikin merkitystä yhteiskunnassa. Opiskelija harjoittelee kantamaan vastuuta musiikillisen ryhmän toimijana ja kehittyy näin samalla myös vastuulliseksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi.

Arviointi

Musiikin opetuksessa arviointi tukee myönteisesti jokaisen opiskelijan musiikillisen osaamisen kehittymistä ja musiikkisuhteen syvenemistä. Oppimisprosessin aikana opiskelija saa ja antaa monipuolista palautetta, mikä ohjaa häntä arvioimaan ja edistämään omaa oppimistaan. Osa formatiivista arviota on opiskelijan itsearviointi. Arvioinnin monipuolisuutta voidaan lisätä myös vertaisarvioinnilla.

Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva arviointi kohdistuu koko musiikinopiskelun prosessiin, musiikille ominaisten työskentelytapojen kehittymiseen ja opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikin osa-alueella. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista toimintaa koulussa ja erityisesti opintojaksojen aikana, ei hänen musikaalisuuttaan. Opintojaksojen arvioinnin tarkemmat linjaukset ja painotukset sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa opintojakson alussa. 

Koulukohtaiset valinnaiset opinnot

MU5 Projektiopintojakso (2 op)

Tavoitteet

  • Opintojakson tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa ryhmässä musiikillinen kokonaisuus, joka voi olla esimerkiksi konsertti, dramatisoitu musiikkiesitys tai useita pieniä esityksiä toteutettuna opintojakson aikana.
  • Opiskelija kehittää yhteismusisointitaitojaan ja taiteellista ilmaisuaan.
  • Opiskelija syventää osaamistaan itselleen mieluisissa musiikillisissa ilmaisutavoissa.
  • Opiskelija uskaltaa käyttää musiikkia ilmaisun välineenä ja tuottaa musiikillisia ideoita.
  • Opiskelija ottaa vastuuta ryhmän musiikillisesta toiminnasta.

Keskeiset sisällöt

  • Opintojakso keskittyy soittoon, lauluun ja muuhun ilmaisuun. Opintojaksossa valmistellaan musiikillisesti eheä, esitettävä kokonaisuus. Opintojakso voidaan toteuttaa yhteistyössä muiden oppiaineiden, kuten kuvataiteen tai draaman kanssa.
  • Musiikillisen osaamisen eri osa-alueita kehittävä, opiskelijalähtöinen ohjelmisto
  • Taiteelliseen ilmaisuun rohkaisevat tehtävät

Laaja-alaiset osaamistavoitteet

Vuorovaikutusosaaminen

Turvallisessa oppimisympäristössä saa kokea kuuluvansa tärkeänä osana ryhmään omana itsenään ja vuorovaikutus ryhmän kanssa on luontevaa. Ryhmätyöskentely ja yhdessä musisoiminen vahvistavat sosiaalisia taitoja.

Arviointi

Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä.

MU6 Kuoro (2 op)

Tavoitteet

  • Opintojakson tavoitteena on ryhmässä laulaen ja musisoiden kehittää opiskelijan äänenkäyttöä ja musiikillista ilmaisua. Opiskelija tutkii oman äänensä mahdollisuuksia ja oppii ilmaisemaan itseään yhdessä muiden kanssa.
  • Opintojakso kehittää esiintymisvalmiuksia ja tukee sosiaalisten taitojen kehittymistä.
  • Opiskelija syventää osaamistaan musiikillisessa ilmaisussa.

Keskeiset sisällöt

  • Opiskelija tutkii oman äänensä mahdollisuuksia ja oppii ilmaisemaan itseään musiikillisesti yhdessä muiden kanssa.
  • Opintojakso kehittää esiintymisvalmiuksia ja tukee sosiaalisten taitojen kehittymistä.
  • Musiikillisen osaamisen eri osa-alueita kehittävä, opiskelijalähtöinen ohjelmisto
  • Taiteelliseen ilmaisuun rohkaisevat tehtävät

Laaja-alaiset osaamistavoitteet

Vuorovaikutusosaaminen

Turvallisessa oppimisympäristössä saa kokea kuuluvansa tärkeänä osana ryhmään omana itsenään ja vuorovaikutus ryhmän kanssa on luontevaa. Ryhmätyöskentely ja yhdessä musisoiminen vahvistavat sosiaalisia taitoja.

Arviointi

Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä.

MULD6 Musiikin lukiodiplomi (2 op)

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • antaa lukioaikanaan näytön musiikillisesta erityisosaamisestaan ja erityisestä harrastuneisuudestaan musiikissa
  • osoittaa musiikillista osaamistaan ja harrastuneisuuttaan valmistamalla musiikin taidollista ja tiedollista hallintaa osoittavan projektin tai kokoamalla näytesalkun lukioaikaisista musiikkiopinnoistaan ja ‑toiminnastaan.


Keskeiset sisällöt

  • opiskelijan musiikillinen omaelämäkerta, musiikkiprojekti tai musiikillinen näytesalkku, yhteenveto ja arvioitsijoiden lausunto
  • erilaiset toteutustavat ja osa-alueet