Vieraat kielet

Oppiaineen tehtävä

Kieliaineet ovat sekä taito- ja välineaineita että oma tiedonalansa. Kieltenopetus syventää perusopetuksen aikana saavutettua eri kielten taitoa, kielikasvatusta ja kielitietoisuuden kehittämistä.

Vieraat kielet ovat osa lukion kielikasvatusta, joka pyrkii tunnistamaan ja tekemään näkyväksi lukion kaikkia kieliaineita yhdistäviä tehtäviä ja toisaalta kielten roolia opetuksessa ja oppimisessa ylipäätään. Lukion kieltenopetuksessa kehitetään opiskelijan monikielistä kompetenssia, joka koostuu äidinkielten, kansalliskielten ja vieraiden kielten sekä niiden murteiden ja rekistereiden eritasoisesta hallinnasta. Kielikasvatus vahvistaa opiskelijan kielitietoisuutta ja eri kielten rinnakkaista käyttöä, monilukutaidon kehittymistä sekä taitoja toimia eri kieliyhteisöissä. Opiskelijaa rohkaistaan käyttämään eri kieliä monipuolisesti kielitaidon eri osa-alueet huomioon ottaen ja kaikkea kielitaitoa arvostaen.

Vieraiden kielten opiskelu perustuu laajaan tekstikäsitykseen, jonka mukaan tekstit ovat monimuotoisia, esimerkiksi kirjoitettuja, puhuttuja, visuaalisia, audiovisuaalisia tai näiden ilmaisumuotojen yhdistelmiä. Oppiaineelle tyypilliset tekstit voivat olla kertovia, kuvaavia, pohtivia, ohjaavia tai kantaa ottavia tekstejä, fiktiivisiä tai asiatekstejä sekä arkisia tai institutionaalisia, erilaisia keskustelutaitoja vaativia tilanteita.

Vieraiden kielten opetuksen tehtävä on kehittää opiskelijan kunkin opiskeltavan kielen taitoa monipuolisesti. Monipuolinen kielitaito kehittyy erilaisten tekstien ja tekstilajien tulkitsemisesta ja tuottamisesta. Opiskelija etenee perustaidoista laaja-alaisuuteen ja arkikielestä kohti akateemisempaa kielitaitoa. Opiskelijaa ohjataan kehittämään eri kielten taitoaan, laajentamaan monikielistä kompetenssiaan sekä kehittämään metakielellisiä taitojaan, joilla tarkoitetaan kykyä hahmottaa ja hyödyntää tietoa kielestä, kielen rakenteista ja funktioista sekä kielten välisistä yhteyksistä. Opiskelija harjaantuu laaja-alaiseen kielenkäyttöön vaihtelevissa teksti- ja asiayhteyksissä. Opiskelija oppii hankkimaan, muokkaamaan, tuottamaan ja jakamaan sekä arvioimaan ja arvottamaan tietoa.

Laaja-alainen osaaminen oppiaineessa

Vieraissa kielissä käsitellään teemoja, joiden avulla kieltenoppiminen tuodaan osaksi lukio-opiskelun asiakokonaisuuksien hallintaa ja oppiainerajat ylittävää työskentelyä. Vieraan kielen eri oppimäärät toimivat yhteistyössä sekä toistensa että eri oppiaineiden kanssa. Samalla rakennetaan ymmärrystä ja yhteyksiä lukion ulkopuolelle sekä lukiota seuraaviin elämänvaiheisiin, opintoihin ja työelämään. Väline- ja taitoaineina kielet tarjoavat työkaluja laaja-alaisen osaamisen taitojen tunnistamiseen, harjoittamiseen, kehittämiseen ja omaksumiseen sekä arvojen ja asenteiden tarkasteluun. Kieltenopetuksen taustalla on myös omat tiedon- ja tieteenalansa, jonka ulottuvuuksia, kuten sosiolingvistiikkaa, kognitiivista kielitiedettä tai tekstintutkimusta, voi hyödyntää laaja-alaisten asiakokonaisuuksien tarkastelussa. Laaja-alaisen osaamisen alueet tarjoavat opetuksessa käsiteltäviä sisältöjä, tavoitteita toiminnalle sekä perusteita erilaisten oppimisympäristöjen, työtapojen tai -menetelmien valinnalle. Vieraiden kielten opetuksessa laaja-alainen osaaminen näyttäytyy muun muassa miksi-kysymyksinä ja syy-seuraussuhteiden pohtimisena. Kielet tarjoavat mahdollisuuden kehittää luovaa toimintaa eri opiskelutapoja kokeillen, mutta myös älyllisyydestä ja kielen estetiikasta nauttien.

Vieraiden kielten opiskelun kautta tarkastellaan yksilön ja yhteisön identiteettien rakentumista ja ryhmässä toimimista. Kaikkea opiskelijoiden kielitaitoa arvostetaan ja pyritään hyödyntämään, mikä mahdollistaa opiskelijan hyvinvointi- ja vuorovaikutusosaamisen sekä minäpystyvyyden kasvattamisen. Empatia, hyvät tavat ja rakentavan vuorovaikutuksen (mediaation) elementit ilmentyvät kaikissa kieliaineissa osana laaja-alaista osaamista. Rakentavan vuorovaikutuksen tekijöitä tutkimalla ja sen taitoja omaksumalla opiskelija syventää ymmärrystään toiseudesta ja harjaantuu rakentamaan ymmärrystä tilanteissa, joissa sitä ei kielellisistä tai kulttuurista syistä ole.

Opiskelija kehittää kielenopiskelutaitojaan tunnistamalla itselleen sopivia strategioita oppia kieliä ja arvioimalla oman oppimisensa edistymistä. Häntä ohjataan ymmärtämään monipuolisen kielitaidon merkitys jatko-opinnoissa ja työelämässä sekä kieli-identiteetin rakentamisessa.

Eri tieteen- ja tiedonaloja sekä taiteita yhdistävänä oppiaineena kielet avaavat yhtymäkohtia muihin oppiaineisiin sekä monitieteiseen ja luovaan osaamiseen. Temaattiset opinnot ja oppiainerajat ylittävät opintokokonaisuudet kannustavat opiskelijaa hyödyntämään eri kielten vähäistäkin taitoaan ja monikielistä kompetenssiaan. Tärkeää on asiakokonaisuuksien, kysymysten ja ratkaisujen työstäminen vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Opetuksessa tavoitellaan tilanteita, joissa opiskelija pääsee turvallisesti haastamaan oman osaamisensa rajoja. Vieraiden kielten opiskelu ja osaaminen avaa mahdollisuuksia päästä käsiksi monenlaisiin diskursseihin, tietoihin, tietolähteisiin ja taidemuotoihin. Samalla voidaan kyseenalaistaa vakiintuneita käytänteitä ja hakea uusia, luovia tarkastelukulmia sekä tunnistaa ja ymmärtää monimuotoisuutta. Kieltenopetuksessa tavoitteena on ajattelun- ja analysointitaitojen kehittäminen käyttämällä monipuolisia ja opiskelijakeskeisiä menetelmiä ja tarjoamalla merkityksellisiä, avoimia ja riittävän haastavia tehtäviä.

Vieraiden kielten opiskelu vahvistaa opiskelijan yhteiskunnallista osaamista. Opetus antaa kielellisiä ja kulttuurisia valmiuksia ja eväitä osallisuuteen ja aktiiviseen vaikuttamiseen yhteiskunnassa ja kansainvälisessä maailmassa. Samalla rakennetaan yhteyksiä demokratiakasvatukseen ja tasa-arvonäkökulmiin sekä kieliä koskeviin pohdintoihin, kuten enemmistö- tai vähemmistökysymyksiin, kielipolitiikkaan tai kielidiversiteetin vähenemiseen. Kieliopintojen mahdollistamat taidot ja kontaktit helpottavat opiskelijan siirtymistä jatko-opintoihin, työelämään ja kansalaisaktiivisuutta edellyttäviin tehtäviin.

Kieliopinnot vahvistavat eettisyyttä ja ympäristöosaamista mahdollistamalla myötäelämisen ja ongelmien ymmärtämisen oman kielen asettamia rajoja laajemmin. Globaalit ympäristökysymykset, kuten ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja kestämättömät kulutustottumukset, ovat yksilöön ja yhteisöihin vaikuttavia ongelmia. Opintojen aikana vahvistetaan taitoja ja haetaan kontakteja yhteisten ratkaisujen etsimiseksi ja työstämiseksi. Tiedon hakemisen ja tuottamisen lisäksi opiskelijaa ohjataan pohtimaan asenteiden ja arvojen merkitystä ja kehittämään vastuuntuntoaan sekä taitoaan toimia rakentavasti eri yhteyksissä.

Globaali- ja kulttuuriosaamisen osalta vieraiden kielten opetuksessa vahvistetaan opiskelijan uteliaisuutta, motivaatiota ja taitoa toimia kulttuurisesti ja kielellisesti moninaisissa ympäristöissä ja yhteyksissä. Monipuolinen kielitaito ja ymmärrys kielitaidon käyttökelpoisuudesta kansainvälisessä yhteistyössä ja globaalien kysymysten tarkastelussa syventävät opiskelijan maailmankansalaisen taitoja ja tarjoavat mahdollisuuksia monenkeskiseen, luovaan yhteistyöhön. Kieliopinnot vahvistavat kulttuuriperintöjen tuntemista ja tarjoavat luontevasti eri näkökulmia asioiden tarkasteluun.

Vieraiden kielten opetuksen yleiset tavoitteet

Vieraiden kielten opetuksen yleiset tavoitteet liittyvät kulttuuriseen ja kielelliseen moninaisuuteen, opiskelutaitoihin sekä vuorovaikutus- ja tekstin tulkinta- ja tuottamistaitoihin. Tavoitealueittain opetuksen yleiset tavoitteet ovat seuraavat.

Kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus

Tavoitteena on, että opiskelija

  • rohkaistuu kielenkäyttäjänä globaalissa maailmassa, jossa tavoitteena ei ole esimerkillisen äidinkielisen kielenkäyttäjän tasoinen kielitaito vaan rakentavan vuorovaikutuksen ja keskinäisen ymmärryksen kasvattaminen
  • osoittaa tietoa, taitoa ja tahtoa toimia rakentavasti kulttuurisesti monimuotoisessa maailmassa
  • kokee kielellisen repertuaarinsa kasvattamisen mielekkääksi.

Opiskelutaidot

Tavoitteena on, että opiskelija

  • osaa asettaa tavoitteita ja arvioida kehittymistään osana jatkuvaa oppimisprosessia
  • tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohtiaan kielenoppijana
  • osaa käyttää tehokkaasti erilaisia kielenopiskelustrategioita ja työvälineitä
  • muodostaa käsityksen kielitaidon jatkuvasta kehittämisestä myös lukio-opintojen päättymisen jälkeen.

Vuorovaikutustaidot, tekstin tulkinta- ja tuottamistaidot

Tavoitteena on, että opiskelija

  • harjaantuu ja rohkaistuu käyttämään kieltä laaja-alaisesti ja monipuolisesti
  • saa kokemuksia monenlaisista kohdekielisistä opiskelu- ja kielenkäyttöympäristöistä
  • osaa suhteuttaa omaa osaamistaan tavoitteeksi asetettuihin kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon taitotasoihin (liite 2) alla olevan taulukon mukaisesti sekä asettaa omia tavoitteitaan, arvioida taitojensa kehittymistä ja kehittää niitä edelleen.

 

Kieli ja oppimääräTaito toimia vuorovaikutuksessa(suluissa perusopetuksen päättövaiheessa asetetut taitotasotavoitteet)Taito tulkita tekstejä(suluissa perusopetuksen päättövaiheessa asetetut taitotasotavoitteet)Taito tuottaa tekstejä(suluissa perusopetuksen päättövaiheessa asetetut taitotasotavoitteet)
Englanti,

A-oppimäärä

B2.1 (B1.1)B2.1 (B1.1)B2.1 (B1.1)
Aasian ja Afrikan kielet, A-oppimääräA2.2–B1.1 (A2.1)A2.2–B1.1 (A2.1)A2.2–B1.1 (A2.1)
Muut kielet,

A-oppimäärä

B1.2 (A2.2)B1.2 (A2.2)B1.2 (A2.2)
Englanti,

B1-oppimäärä

B1.2B1.2B1.2
Muut kielet,

B1-oppimäärä

B1.1 (A1.3)B1.1(A1.3)B1.1 (A1.3)
Englanti,

B2-oppimäärä

B1.1B1.1B1.1
Muut kielet,

B2-oppimäärä

A2.2 (A1.3)A2.2 (A1.3)A2.2 (A1.2)
Englanti,

B3-oppimäärä

B1.1B1.1A2.2
Aasian ja Afrikan kielet,

B3-oppimäärä

A2.1A2.1 (puhuttu teksti)

A1.3 (kirjoitettu teksti)

A2.1 (puhuttu teksti)

A1.3 (kirjoitettu teksti)

Muut kielet,

B3-oppimäärä

A2.1A2.1A2.1

Arviointi

Arvioinnin tehtävä vieraissa kielissä on tukea opiskelijan kehittymistä vieraalla kielellä toimijana. Monipuolinen arviointi ja onnistunut, kannustava palaute tukevat opiskelijan minäpystyvyyttä ja vahvistavat opiskelumotivaatiota.

Arviointi ja muu palautteen antaminen kohdistuvat oppimäärän tavoitteiden mukaiseen osaamiseen ja keskeisten sisältöjen hallintaan. Itse- ja vertaisarviointia käytetään oman ja ryhmän osaamisen sekä oppimisprosessin ymmärtämiseksi ja kehittämiseksi.

Arvioinnin kohteena ovat opiskelijan vuorovaikutusosaaminen, tekstin tulkinta- ja tuottamistaidot sekä kulttuurisen ja kielellisen moninaisuuden tavoitealueeseen kytketty osaaminen. Arvioinnin kohteena ovat myös opiskelijan opiskelutaidot, kuten opiskelustrategioiden kehittämisen taidot sekä oppimisen edistämistä tukevat työskentelytaidot.

Arvioinnin tukena, opettajan työvälineenä sekä opiskelijan itse- ja vertaisarvioinnin välineenä käytetään soveltuvin osin eurooppalaiseen viitekehykseen (CEFR) perustuvaa kehittyvän kielitaidon kuvausasteikkoa (liite 2). Arvioinnin tukena voidaan myös hyödyntää vieraan kielen taidon sertifiointiin tarkoitettuja kansainvälisesti tunnustettuja tutkintojärjestelmiä, jotka on linkitetty eurooppalaisen viitekehyksen kuusiportaiseen taitotasoasteikkoon.

Opintojen alkuvaiheessa palautteenannossa painottuu opiskelijan taito kehittää kielenopiskelutaitojaan. Opintojen edetessä kehittyvän kielitaidon kuvausasteikkoa voidaan hyödyntää enenevästi opiskelijan vuorovaikutus-, tulkinta- ja tuottamistaitojen tasoa määriteltäessä.

Arvosanan muodostamisessa otetaan systemaattisesti huomioon kaikki tavoitealueet, mukaan lukien opiskelutaitojen kehittämiseen liittyvät tavoitteet, joskin opintojaksokohtaiset painotukset voivat vaihdella.

Suullisen kielitaidon arviointi

Kielten opetuksessa opiskelijalta arvioidaan kielitaidon muiden osa-alueiden lisäksi suullinen kielitaito. Suullista kielitaitoa voidaan arvioida erillisellä kokeella. (Lukiolaki 714/2018, 37 § 4 mom.)

Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneelle opiskelijalle annetaan päättötodistus. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen oppimäärän suorittamisesta annetaan todistus. – – [Lukiolain 39 §:n] 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen todistusten liitteenä annetaan lisäksi erillinen todistus lukiodiplomin ja suullisen kielitaidon kokeen suorittamisesta. (Lukiolaki 714/2018, 39 § 3 mom.)

Vieraiden kielten pakollisten ja valinnaisten opintojen aikana arvioidaan myös opiskelijan suullista kielitaitoa.

Valinnaisiin opintoihin kuuluvan vieraiden kielten A-oppimäärän moduulin 8 ja B1-oppimäärän moduulin 6 opintojen aikana suullisen kielitaidon arviointi perustuu opintojen aikaisiin näyttöihin sekä Opetushallituksen tuottamasta suullisesta kokeesta tai Opetushallituksen tuottaman erillisen ohjeistuksen mukaisesti annetuista näytöistä saatuun arvosanaan. Kyseisistä moduuleista koostuvien opintojaksojen arvioinnin edellytykset täyttyvät, kun opiskelija on antanut opintojakson suorittamiseksi sovitut näytöt ja suorittanut Opetushallituksen tuottaman erillisen kokeen tai antanut Opetushallituksen erillisen ohjeistuksen mukaiset näytöt.

Latinan kieltä lukuun ottamatta B2- ja B3-oppimäärien osalta opiskelijan suullista kielitaitoa arvioidaan Opetushallituksen tuottaman erillisen ohjeistuksen mukaisesti.

Opintoihin kuuluva suullisen kielitaidon kokeen suoritus tai muut Opetushallituksen ohjeistuksen mukaiset näytöt arvioidaan asianomaiselle kielelle ja oppimäärälle lukion opetussuunnitelman perusteissa asetettuja tavoitteita vasten.

Opetushallituksen tuottamasta suullisen kielitaidon kokeesta tai erillisen ohjeistuksen mukaisista näytöistä annetaan erillinen todistus lukion päättötodistuksen liitteenä.

  • Englanti
  • Ranska B2/B3
  • Saksa A/B2/B3
  • Espanja B2/B3

Englanti, A-oppimäärä

Pakolliset opinnot

Pakollisten opintojen opintojaksojen 1–3 aikana painotetaan opiskelijan kielten opiskelutaitojen ja opiskelu- ja vuorovaikutusstrategioiden kehittämistä hänen omista lähtökohdistaan. Opiskelija tulee tietoiseksi vahvuuksistaan ja kehittämiskohteistaan ja vahvistaa perusopetuksessa luotua pohjaa jatkuvalle kielten opiskelulle. Tätä tarkoitusta varten opiskelija laatii ensimmäisen opintojakson yhteydessä henkilökohtaisen kieliprofiilinsa, jota työstetään oppimisprosessin edetessä lukio-opintojen aikana.

Opintojaksojen 1–2 aikana opiskelija luo kokonaiskuvan englannin kielestä lingua francana sekä omasta kehittymisestään englannin oppijana ja osaajana. Samalla tarkastellaan kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta yhteiskunnan, mutta myös opiskelijan henkilökohtaisesta näkökulmasta. Opiskelija tarkastelee kieliprofiilissaan itseään myös muiden kielten, mukaan lukien äidinkielten, käyttäjänä, osaajana ja oppijana.

Opintojaksosta 3 lähtien kiinnitetään entistä enemmän huomiota eri tekstilajien edellyttämään kieleen muodollisuusasteeltaan erityyppisissä kielenkäyttötilanteissa. Opintojaksojen 4–6 opinnoissa painotetaan kieltä tiedonhankinnan, olennaisen tiedon tiivistämisen ja tiedon jakamisen välineenä ottaen huomioon englannin kielen kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon tavoitetaso lukio-opinnoille.

Pakollisten opintojen loppuvaiheessa huomio kiinnittyy vahvistamaan taitoja, joita opiskelija hyödyntää pystyäkseen jatkamaan osaamisensa omaehtoista kehittämistä.

Opintojen aikana varataan aikaa käsitellä ajankohtaisia tai paikallisia asioita, joista voidaan sopia yhdessä. Kaikkien opintojen aikana harjoitellaan monipuolisesti sekä suullista että kirjallista vuorovaikutusta. 

ENA1-2: Minä englannin opiskelijana (4op)

Koostuu moduuleista

ENA1: Opiskelutaidot ja kieli-identiteetin rakentaminen (1 op)

ENA2: Englanti globaalina kielenä (3 op)

Moduulit ENA1 ja ENA2 muodostavat yhdessä opintojakson Minä englannin opiskelijana. Opintojakson tehtävänä on avata lukion kieltenopiskelun tavoitteita suhteessa jatkuvaan oppimiseen ja tulevaisuuden tarpeisiin muutosten monikielisessä maailmassa. Opintojakso totuttaa opiskelijaa lukiomaiseen kieltenopiskeluun, jossa kohdekieltä käytetään mahdollisimman paljon. Tehtävänä on kehittää opiskelijan kielitietoisuutta ja kieli-identiteettiä sekä itse- ja vertaisarviointitaitoja sekä vahvistaa opiskelijan ja ryhmän hyvinvointiosaamista. Opintojaksolla tarkastellaan englannin kielen aseman kehittymistä lingua francana globaaleissa konteksteissa ja vuorovaikutustilanteissa, joissa englanti ei välttämättä ole kenenkään äidinkieli. Tehtävänä on myös tarkastella, miten kieli ja kielitaito vaikuttavat eettisesti kestävään toimintaan kaikessa viestinnässä. Opintojaksossa avataan rakentavan vuorovaikutuksen (mediaatio) käsitettä keskeisenä kielitaidon osa-alueena.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija

  • rohkaistuu kehittämään kielitaitoaan
  • syventää käsitystään kielitietoisuudesta ja monikielisyydestä
  • analysoi ja kehittää taitoaan käyttää itse- ja vertaisarviointia oppimista tukevana menetelmänä
  • monipuolistaa kielenopiskelutaitojaan
  • oppii hyödyntämään tarkoituksenmukaisia kielenopiskelun apuvälineitä
  • pystyy suhteuttamaan osaamistaan taitotasoon B2.1.
  • tunnistaa tapoja kehittää rakentavaa vuorovaikutusta
  • kehittää rakentavan vuorovaikutuksen strategioitaan ja ongelmanratkaisutaitojaan
  • vahvistaa vuorovaikutuksessa toimimisen taitojaan sekä kielellistä itsetuntoaan
  • syventää tietoaan englannin asemasta kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden näkökulmasta.

Keskeiset sisällöt

  • henkilökohtaisen kieliprofiilin laatiminen
  • tavoitteiden asettelu kielten opiskelulle
  • monikielisyys voimavarana
  • erilaisiin teksti- ja tyylilajeihin tutustuminen
  • tutustuminen, arkitiedon vaihtaminen ja vuorovaikutusosaamisen vahvistaminen
  • englanti äidinkielenä, toisena kielenä, virallisena kielenä, globaalina kielenä
  • kansainvälisyys arjessa ja lähiympäristöissä, liikkuvuus
  • kansainväliset suhteet
  • rakentava vuorovaikutus, merkitysneuvottelut ja kielentäminen hyvinvoinnin ja itsetunnon rakentajana
  • puhujien eri taustat ja statusvaikutukset
  • äänteiden muodostuminen ja puheen tuottaminen; englannin variantteja ja vertailua muihin kieliin
  •  viestintätyyli erilaisissa medioissa

Laaja-alainen osaaminen opintojaksossa:

 Hyvinvointiosaaminen: Huolenpito itsestä ja muista, omien vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen sekä identiteetin rakentaminen

 Vuorovaikutusosaaminen: Tunne- ja empatiataidot, sosiaaliset taidot, kielititetoisuus ja rakentavan viestinnän taito

Monitieteinen ja luova osaaminen: Lähdekriittisyys, jatkuva oppimistatiojen kehittäminen, monilukutaito digiajassa

Globaali- ja kulttuuriosaaminen: Kansainvälisyysvalmiudet ja maailmankansalaisen asenne, eettinen toimijuus globaalissa mediamaailmassa.

Arviointi

Arviointiperusteista sovitaan opintojakson alussa opiskelijoiden kanssa. Opiskelijaa arvioidaan monipuolisesti.

ENA3 Englannin kieli ja kulttuuri luovan ilmaisun välineenä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on syventää kulttuurista ymmärrystä. Opintojaksossa tarkastellaan kielten ja kulttuurien moninaisuutta sekä arvoja ja merkityksiä, jotka välittyvät kulttuurin kautta yksilölle ja yhteisölle. Taiteiden merkitystä tarkastellaan niiden vaikuttavuuden kautta. Opiskelijaa ohjataan hyödyntämään muita opintoja tai oppimisympäristöjä sekä elämänpiirejään. Opintoihin voidaan sisällyttää laajahko omakohtainen luovan ilmaisun tuotos.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • tekee omia tulkintoja erilaisista aihepiiriin liittyvistä teksteistä
  • pystyy tuottamaan tekstejä monipuolisesti itselle tärkeistä kulttuuriaiheista ja -ilmiöistä
  • vahvistaa taitoaan käyttää reflektointia kielenoppimisen välineenä.

Keskeiset sisällöt

  • luova toiminta
  • kulttuurin ja taiteen merkitys yksilölle ja yhteisölle
  • itseilmaisu identiteetin rakentumisessa

Laaja-alainen osaaminen

Monitieteinen ja luova osaaminen: motivaatio etsiä merkityksiä ja yhdistellä asioita uudenlaisilla tavoilla, oppimisen säätely (reflektointi)

Globaali- ja kulttuuriosaaminen: globaalin kulttuuriperinnön tuntemus ja kulttuurisen moninaisuuden ymmärtäminen

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

ENA4 Englannin kieli vaikuttamisen välineenä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on kehittää ajattelu- ja opiskelutaitoja harjoittelemalla kriittistä luku- ja tiedonhankintataitoa sekä siihen pohjautuvia soveltamisen ja tuottamisen taitoja. Opintojakson tarkastellaan osallisuuden, aktiivisen toimijuuden ja demokratian rakentumista englannin kielellä kielellisesti, kulttuurisesti ja katsomuksellisesti monimuotoisessa maailmassa.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu medioissa esillä oleviin ajankohtaisiin aiheisiin ja niiden taustoihin
  • kehittää taitojaan ilmaista ja arvioida mielipiteitä sekä argumentoida tiedon perusteella
  • hyödyntää erilaisia tietolähteitä, oppimisympäristöjä ja tapoja tuottaa tekstejä hankkiakseen, yhdistääkseen, muokatakseen, esittääkseen ja arvioidakseen tietoa.

Keskeiset sisällöt

  • vaikuttaminen kansalaisyhteiskunnassa
  • ihmisoikeuskysymykset, tasa-arvo
  • yksilön vastuut ja velvollisuudet, sananvapaus
  • neuvottelemisen taidot (arkiset–institutionaaliset)
  • median rooli asenteiden muokkaajana

Laaja-alainen osaaminen

Yhteiskunnallinen osaaminen: demokratiataidot, osaamisen käyttäminen sekä omaksi että yhteiskunnan hyväksi

Eettisyys ja ympäristöosaaminen: arvolähtöinen ja eettinen toiminta yhteiseksi hyväksi

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

ENA5 Kestävä tulevaisuus ja tiede (2 op)

Opintojakson tehtävänä on syventää opiskelijan tiedonhankinnan taitoja, erityisesti lähteen luotettavuuden tarkastelun näkökulmasta, sekä tekstin tulkitsemisen ja tuottamisen taitoja. Tehtävänä on myös vahvistaa opiskelijan taitoja esittää kysymyksiä ja etsiä vastauksia tai hahmotella ratkaisuja itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • oppii käyttämään asiayhteyteen sopivia lukustrategioita ja tiivistämisen taitoja
  • kehittää taitojaan raportoida jäsennellysti havainnoista itseään kiinnostavista aiheista yksin ja ryhmässä

Keskeiset sisällöt

  • opiskelijoita kiinnostavat tiedon- ja tieteenalat
  • erilaiset tulevaisuudenvisiot
  • kestävää tulevaisuutta rakentavat innovaatiot; mahdollisuudet ratkaista monimutkaisia ongelmia
  • yleistajuiset tekstit, lähdekriittisyys
  • englanti tieteen kielenä, tieteellisen tekstin piirteet

Laaja-alainen osaaminen

Monitieteinen ja luova osaaminen: lähdekriittisyys, uteliaisuus

Eettisyys ja ympäristöosaaminen: ympäristöosaaminen, kestävä kehitys, kestävä kuluttajuus, tutkimustietoon perustuva osaaminen

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

ENA6 Englannin kieli jatko-opinnoissa ja työelämässä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on syventää käsitystä kielitaidosta työelämätaitona ja sosiaalisena pääomana muuttuvassa maailmassa. Opintojaksossa pohditaan jatko-opinto- ja urasuunnitelmia sekä työntekoa myös kansainvälisessä kontekstissa.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • vahvistaa tietämystään tekstilajeista, jotka ovat tyypillisiä mahdollisille jatko-opinto- tai urasuunnitelmille
  • rohkaistuu englannin kielen käyttäjänä erilaisissa opiskeluun ja työntekoon liittyvissä vuorovaikutustilanteissa
  • kehittää taitoaan ilmaista itseään muodollisemmissa asiayhteyksissä.

Keskeiset sisällöt

  • jatko-opinto- ja urasuunnitelmat; urajoustavuus
  • kieliprofiilin täydentäminen tulevaisuuden tarpeita varten
  • kansalliset tai kansainväliset yhteisöt tai yritykset työnantajina
  • itsenäistyvän, työelämään astuvan nuoren arjen ja talouden hallinta

Laaja-alainen osaaminen

Hyvinvointiosaaminen: identiteetin rakentaminen, minäpystyvyys

Yhteiskunnallinen osaaminen: työelämävalmiudet, yrittäjämäinen asenne, uudistumiskyky

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Valtakunnalliset valinnaiset opinnot

ENA7 Ympäristö ja kestävä elämäntapa (2 op)

Opintojakson tehtävänä on valmistaa opiskelijaa maailmankansalaiseksi, jolla on tietoa, taitoa ja tahtoa osallistua globaaleista ympäristökysymyksistä käytäviin keskusteluihin. Näkökulmia tarkastellaan opiskelijan omasta elinpiiristä käsin, mutta tutustutaan myös kansainvälisten organisaatioiden tapoihin käsitellä kestävään elämäntapaan liittyviä kysymyksiä.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • vahvistaa tiedonhakutaitojaan erityisesti lähdekritiikin näkökulmasta
  • kehittää ajattelun taitojaan hyödyntämällä kielitaitoaan erilaisten syy-seuraussuhteiden analysoimiseksi
  • osallistuu myös laajempiin suullisiin tai kirjallisiin vuorovaikutustilanteisiin.

Keskeiset sisällöt

  • globaalit ympäristökysymykset, esimerkiksi ilmastonmuutos
  • kestävä elämäntapa opiskelijan omassa elinpiirissä
  • esimerkkejä kansainvälisistä sopimuksista tai sopimusneuvotteluista
  • ratkaisukeskeisyys

Laaja-alainen osaaminen

Yhteiskunnallinen osaaminen: vaikuttaminen kestävän tulevaisuuden puolesta

Eettisyys ja ympäristöosaaminen: kiertotalouden ymmärtäminen, kestävä kuluttajuus, tutkimustietoon perustuva ilmasto-osaaminen

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

ENA8 Viesti ja vaikuta puhuen (2 op)

Opintojakson tehtävänä on harjaannuttaa kansainväliseen toimijuuteen tarvittavaa monipuolista suullista kielitaitoa sekä tarjota opiskelijalle jatkuvan oppimisen välineitä oman suullisen kielitaidon kehittämiseksi. Tehtävänä on myös vahvistaa neuvottelemisen taitoja sekä toisen arvostamista ja huomioon ottamista. Opintojaksoon sisältyy Opetushallituksen tuottaman suullisen kokeen tai erillisen ohjeistuksen mukaisten näyttöjen suorittaminen. 

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • syventää ymmärrystään suullisiin vuorovaikutustilanteisiin vaikuttavista tekijöistä
  • vahvistaa suullisen vuorovaikutuksen taitojaan
  • vahvistaa taitoaan ymmärtää kielen eri variantteja
  • harjoittelee valmistelua edellyttävää suullista tuottamista.

Keskeiset sisällöt

  • puhumisen eri piirteet
  • englannin käyttäjien erilaisten taustojen ja eri äidinkielten vaikutus puhetilanteisiin
  • dialogisuus
  • oppimäärän pakollisten opintojen aikana käsitellyt aiheet ja niiden täydentäminen opiskelijoiden tarpeiden mukaan

Laaja-alainen osaaminen

Hyvinvointiosaaminen: omien vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen

Vuorovaikutusosaaminen: tunne- ja empatiataidot, sosiaaliset taidot, yhteistyökyky, rakentava viestintä

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

ENA9 Abitreeni (2 op)

Opintojaksolla harjoitellaan ylioppilaskokeeseen huomioiden opiskelijoiden tarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Opiskelija asettaa itselleen tavoitteet ja työskentelee niiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • pakollisten opintojaksojen aihepiirien teemasanastot
  • kieliopin kertaus
  • ylioppilaskokeen kysymystyyppeihin vastaamisen harjoittelu

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen: kielitietoisuus ja rakentavan viestinnän taito

Monitieteinen ja luova osaaminen: oppimisen säätely, jatkuva oppimistaitojen kehittäminen, asioiden yhdistely uudella tavalla

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

ENA10 Business English (2 op)

Opintojakso on koulukohtainen verkko-opintojakso ja Turun etärenkaan sekä eNorssin verkkokurssi.

Keskeiset sisällöt

  • yrittäjyyteen liittyvä kaupallinen sanasto
  • jatko-opintojen kannalta tärkeät verkko-opiskelutaidot

Laaja-alainen osaaminen

Yhteiskunnallinen osaaminen: työelämävalmiudet, yrittäjämäinen asenne, uudistumiskyky 

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Vieraat kielet, A-oppimäärä

Pakolliset opinnot

Pakollisten opintojen moduulien 1–3 aikana painotetaan opiskelijan kielten opiskelutaitojen ja opiskelu- ja vuorovaikutusstrategioiden kehittämistä hänen omista lähtökohdistaan. Opiskelija tulee tietoiseksi vahvuuksistaan ja kehittämiskohteistaan ja vahvistaa perusopetuksessa luotua pohjaa jatkuvalle kielten opiskelulle. Tätä tarkoitusta varten opiskelija laatii kieliprofiilin ensimmäisen moduulin yhteydessä tai täydentää sitä. Kieliprofiilia työstetään oppimisprosessin edetessä lukio-opintojen aikana.

Moduulien 1–2 aikana opiskelija luo kokonaiskuvan omasta kehittymisestään kohdekielen oppijana ja osaajana. Samalla tarkastellaan kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta yhteisön, mutta myös opiskelijan henkilökohtaisesta näkökulmasta. Opiskelija tarkastelee kieliprofiilissaan itseään myös muiden kielten, mukaan lukien äidinkielten, käyttäjänä, osaajana ja oppijana.

Moduulista 3 lähtien kiinnitetään entistä enemmän huomiota eri tekstilajien edellyttämään kieleen ja sen muodollisuusasteeseen erityyppisissä kielenkäyttötilanteissa. Moduulien 4–6 opinnoissa painotetaan kieltä tiedonhankinnan, olennaisen tiedon tiivistämisen ja tiedon jakamisen välineenä ja otetaan huomioon kohdekielen kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon tavoitetaso lukio-opinnoille.

Pakollisten opintojen loppuvaiheessa huomio kiinnittyy vahvistamaan taitoja, joita opiskelija hyödyntää pystyäkseen jatkamaan osaamisensa omaehtoista kehittämistä.

Opintojen aikana varataan aikaa käsitellä ajankohtaisia tai paikallisia asioita, joista voidaan sopia yhdessä. Kaikkien opintojen aikana harjoitellaan monipuolisesti sekä suullista että kirjallista vuorovaikutusta.

SAA1 Opiskelutaidot ja kieli-identiteetin rakentaminen (1 op)

Opintojakson tehtävänä on avata lukion kieltenopiskelun tavoitteita suhteessa jatkuvaan

oppimiseen ja tulevaisuuden tarpeisiin muutosten monikielisessä maailmassa.

Opintojakso totuttaa opiskelijaa lukion kieltenopiskeluun, jossa kohdekieltä

käytetään mahdollisimman paljon. Tehtävänä on kehittää opiskelijan kielitietoisuutta

ja kieli-identiteettiä, itse- ja vertaisarviointitaitoja sekä vahvistaa

opiskelijan ja ryhmän hyvinvointiosaamista.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • rohkaistuu kehittämään kielitaitoaan
  • syventää käsitystään kielitietoisuudesta ja monikielisyydestä
  • soveltaa ja kehittää kieltenopiskelustrategioitaan sekä itse- ja vertaisarvioin­titaitoja
  • oppii hyödyntämään tarkoituksenmukaisia kielenopiskelun apuvälineitä
  • pystyy suhteuttamaan osaamistaan kohdekielen oppimäärän opiskelulle määriteltyyn taitotasoon B2.1.

Keskeiset sisällöt

  • kohdekieli porttina sukulaiskielten oppimiseen ja osaamiseen
  • tavoitteiden asettelu kohdekielen opiskelulle
  • oman kieliprofiilin laatiminen tai täydentäminen kohdekielen näkökulmasta
  • monikielisyys voimavarana
  • erilaisiin teksti- ja tyylilajeihin tutustuminen
  • toisiin tutustuminen, arkitiedon vaihtaminen ja vuorovaikutusosaamisen vahvistaminen keskustellen

Laaja-alainen osaaminen

Hyvinvointiosaaminen: huolenpito itsestä ja muista, omien vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen sekä identiteetin rakentaminen

Vuorovaikutusosaaminen: tunne- ja empatiataidot, sosiaaliset taidot, kielititetoisuus ja rakentavan viestinnän taito

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

SAA2 Kieli globaalissa maailmassa ja vuorovaikutusosaaminen (3 op)

Opintojakson tehtävänä on tarkastella kohdekieltä globaaliosaamisen näkökulmasta. Tehtävänä on myös tarkastella, miten kieli ja kielitaito vaikuttavat eettisesti kestävään toimintaan kaikessa viestinnässä. Opintojaksossa avataan rakentavan vuorovaikutuksen (mediaation) käsitettä keskeisenä kielitaidon osa-alueena. Opintojaksossa harjaannutetaan vuorovaikutusta kieli- ja kulttuurirajoja ylittävissä tilanteissa.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • tunnistaa tapoja kehittää rakentavaa vuorovaikutusta
  • kehittää rakentavan vuorovaikutuksen strategioitaan ja ongelmanratkaisutaitojaan
  • vahvistaa vuorovaikutuksessa toimimisen taitojaan sekä kielellistä itsetun­toaan
    • syventää tietoaan kohdekielen asemasta kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden näkökulmasta.

Keskeiset sisällöt

  • kansainvälisyys arjessa ja lähiympäristöissä, liikkuvuus
  • rakentava vuorovaikutus, merkitysneuvottelut ja kielentäminen hyvinvoinnin ja itsetunnon rakentajana
  • puhujien eri taustat ja statusvaikutukset
  • kohdekielen äänteiden muodostuminen ja puheen tuottaminen; kohdekielen variantit ja vertailua muihin kieliin
  • viestintätyylit erilaisissa medioissa

Laaja-alainen osaaminen

Monitieteinen ja luova osaaminen: lähdekriittisyys, jatkuva oppimistaitojen kehittäminen, monilukutaito digiajassa

Globaali- ja kulttuuriosaaminen: kansainvälisyysvalmiudet ja maailmankansalaisen asenne, eettinen toimijuus globaalissa mediamaailmassa  

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. 

SAA 3 Kieli ja kulttuuri luovan ilmaisun välineenä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on syventää kulttuurista ymmärrystä. Opintojaksossa tarkastel­laan kielten ja kulttuurien moninaisuutta sekä arvoja ja merkityksiä, jotka välit­tyvät kulttuurin kautta yksilölle ja yhteisölle. Taiteiden merkitystä tarkastellaan niiden vaikuttavuuden kautta. Opiskelijaa ohjataan hyödyntämään muita opintoja tai oppimisympäristöjä sekä elämänpiirejään. Opintoihin voidaan sisällyttää laa­jahko luovan ilmaisun tuotos.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että

  • opiskelija tekee omia tulkintoja erilaisista aihepiiriin liittyvistä teksteistä
  • pystyy tuottamaan tekstejä kuvaillen itselleen tärkeitä kulttuuriaiheita tai -ilmiöitä
  • vahvistaa taitoa käyttää reflektointia kielenoppimisen välineenä.

Keskeiset sisällöt

  • luova toiminta
  • kulttuurin ja taiteen merkitys yksilölle ja yhteisölle
  • itseilmaisu identiteetin rakentumisessa
  • Laaja-alainen osaaminen
  • Monitieteinen ja luova osaaminen: motivaatio etsiä merkityksiä ja yhdistellä asioita uudenlaisilla tavoilla, oppimisen säätely (reflektointi)
  • Globaali- ja kulttuuriosaaminen: globaalin kulttuuriperinnön tuntemus ja kulttuurisen moninaisuuden ymmärtäminen

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

SAA 4 Kieli vaikuttamisen välineenä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on kehittää ajattelu- ja opiskelutaitoja harjoittelemalla kriit­tisiä luku- ja tiedonhankintataitoja sekä niihin pohjautuvia soveltamisen ja tuot­tamisen taitoja. Opintojaksossa tarkastellaan osallisuuden, aktiivisen toimijuuden ja demokratian rakentumista kohdekielellä kielellisesti, kulttuurisesti ja katsomuk­sellisesti monimuotoisessa maailmassa.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu medioissa esillä oleviin ajankohtaisiin aiheisiin
  • kehittää taitojaan ilmaista ja arvioida mielipiteitä sekä argumentoida tiedon perusteella
  • hyödyntää erilaisia tietolähteitä, oppimisympäristöjä tai tapoja tuottaa tekstejä.

Keskeiset sisällöt

  • vaikuttaminen kansalaisyhteiskunnassa
  • ihmisoikeuskysymykset, tasa-arvo
  • yksilön vastuut ja velvollisuudet, sananvapaus
  • neuvottelemisen taidot (arkiset–institutionaaliset)
  • median rooli asenteiden muokkaajana

Laaja-alainen osaaminen

Yhteiskunnallinen osaaminen: demokratiataidot, osaamisen käyttäminen sekä omaksi että yhteiskunnan hyväksi

Eettisyys ja ympäristöosaaminen: arvolähtöinen ja eettinen toiminta yhteiseksi hyväksi

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. 

SAA5 Kestävä tulevaisuus ja tiede (2 op)

Opintojakson tehtävänä on syventää opiskelijan tiedonhankinnan taitoja, erityisesti lähteen luotettavuuden tarkastelun näkökulmasta, ja vahvistaa hänen tekstin tul­kitsemisen ja tuottamisen taitojaan. Tehtävänä on myös vahvistaa opiskelijan tai­toja esittää kysymyksiä ja etsiä vastauksia tai hahmotella ratkaisuja itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • oppii käyttämään asiayhteyteen sopivia lukustrategioita ja harjoittelee tiivistä­misen taitoja
  • kehittää taitojaan kertoa havainnoista itseään kiinnostavista aiheista yksin ja ryhmässä.

Keskeiset sisällöt

  • opiskelijoita kiinnostavat tiedon- ja tieteenalat
  • erilaiset tulevaisuudenvisiot
  • kestävää tulevaisuutta rakentavat innovaatiot; mahdollisuudet ratkaista moni­mutkaisia ongelmia
  • yleistajuiset tekstit, lähdekriittisyys, esimerkkejä tieteellisistä teksteistä

Laaja-alainen osaaminen

Monitieteinen ja luova osaaminen: lähdekriittisyys, uteliaisuus

Eettisyys ja ympäristöosaaminen: ympäristöosaaminen, kestävä kehitys, kestävä kuluttajuus, tutkimustietoon perustuva osaaminen

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

SAA6 Kieli jatko-opinnoissa ja työelämässä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on syventää opiskelijan käsitystä kielitaidosta työelämätaitona ja sosiaalisena pääomana muuttuvassa maailmassa. Opintojaksossa pohditaan jatko-opinto- ja urasuunnitelmia sekä työntekoa myös kansainvälisessä kontekstissa.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • vahvistaa tietämystään tekstilajeista, jotka ovat tyypillisiä mahdollisille jatko-opinto- tai urasuunnitelmille
  • rohkaistuu kohdekielen käyttäjänä erilaisissa opiskeluun ja työntekoon liitty­vissä vuorovaikutustilanteissa
  • kehittää taitoaan ilmaista itseään myös muodollisissa asiayhteyksissä.

Keskeiset sisällöt

  • jatko-opinto- ja urasuunnitelmat; urajoustavuus
  • kieliprofiilin täydentäminen tulevaisuuden tarpeita varten
  • kansalliset tai kansainväliset yhteisöt tai yritykset työnantajina
  • itsenäistyvän, työelämään astuvan nuoren arjen ja talouden hallinta

Laaja-alainen osaaminen

Hyvinvointiosaaminen: identiteetin rakentaminen, minäpystyvyys

Yhteiskunnallinen osaaminen: työelämävalmiudet, yrittäjämäinen asenne, uudistumiskyky

Arviointi

Arvioinnista sovitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Vieraat kielet, B2- ja B3-oppimäärä

Vieraan kielen B2- ja B3-oppimäärän erityinen tehtävä

Oppimäärän erityisenä tehtävänä on rohkaista opiskelijaa laajentamaan kielellistä repertuaariaan sekä kannustaa opiskelijaa jatkuvaan kieltenopiskeluun ja jatkamaan kieliopintoja myös lukion jälkeen osana elinikäisen oppimisen polkua. Tehtävänä on vahvistaa opiskelijan kieli- ja kulttuuriosaamista kohdekielen näkökulmasta. Opetus ohjaa tarkastelemaan, miten uuden kielen oppiminen lisää ymmärrystä ajattelun ja kielen välisestä yhteydestä.

Oppimäärän opetus painottuu etenkin alkuvaiheessa suulliseen kielitaitoon, mutta oppimäärän tehtävä on auttaa opiskelijaa näkemään, miten vähäiselläkin kielitaidolla on mahdollista tutustua kieli- ja kulttuurialueen tekstimaailmoihin sekä tiedon- ja tieteenaloihin. Uusi kieli avaa myös mahdollisuuksia eri kielillä tapahtuvaan jatkokoulutukseen ja lisää työelämävalmiuksia. Oppimäärän tehtävänä on myös rohkaista opiskelijaa hahmottamaan, miten uuden kielen oppiminen tukee muuta oppimista.

Valtakunnalliset valinnaiset opinnot

Opintojen alkuvaiheessa painottuvat suulliset ja niihin luontevasti liittyvät pienet kirjalliset vuorovaikutustilanteet. Kirjallisen viestinnän osuus kasvaa vähitellen, mutta suullinen viestintä on keskeistä koko oppimäärälle ja ääntämiseen kiinnitetään huomiota alusta pitäen.

Opinnoissa varataan tarpeen mukaan aikaa yhdessä sovittujen tai ajankohtaisten aiheiden käsittelyyn. Opintojen aikana edistetään monilukutaitoa käsittelemällä kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia, teatteria, kuvataidetta tai mediaa ja tutustutaan eri tekstilajeihin.

Todistus suullisesta kielitaidosta voidaan antaa missä tahansa vaiheessa opintoja B2-oppimäärässä ja opintojaksosta 3 lähtien B3-oppimäärässä Opetushallituksen erillisen ohjeistuksen mukaisesti.

Opintojen aikana opiskelija täydentää vieraiden kielten A-oppimäärän ensimmäisen opintojakson yhteydessä laatimaansa kieliprofiiliaan.

EAB31/RAB31/SAB31 Tutustun uuteen kieleen ja sen opiskeluun (2 op)

Opintojakson tehtävänä on motivoida pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen kielenopiske­luun sekä vahvistaa opiskelijan mielenkiintoa uutta kieltä ja kulttuureja kohtaan. Opiskelijaa rohkaistaan toimimaan kohdekielellä aktiivisesti, monenlaisia alkeis­kielitaitoa kompensoivia vuorovaikutusstrategioita käyttäen.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • hahmottaa uuden kielen suhteen aiemmin opiskelemiinsa tai osaamiinsa kie­liin sekä hyödyntää omaa kielellistä repertuaariaan
  • löytää itselleen sopivia keinoja oppia ja opiskella kieltä
  • hahmottaa kohdekielen aseman maailmassa
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • rutiininomaiset viestintätilanteet
  • keskeisimmät viestintästrategiat
  • tavallisimmat kohteliaisuuteen liittyvät ilmaukset

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen

Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Arviointi
Arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan taito tervehtiä ja toimia yksinkertaisissa vuorovaikutustilanteissa tavoitekielelle tyypillisellä tavalla.

EAB32/RAB32/SAB32 Minä ja lähipiirini (2 op)

Opintojakson tehtävänä on rohkaista opiskelijaa käyttämään vähäistäkin kielitaitoa vuorovaikutustilanteissa ja hyödyntämään kieltä väylänä omien mielenkiinnon kohteiden pariin, myös maailmankuvan laajentamiseksi. 

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.1–A1.2 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • oman lähipiirin ja arjen kuvailu
  • sosiaalisen kohtaamisen tilanteet arjessa
  • tavanomaiset asiointitilanteet

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen

Hyvinvointiosaaminen

Arviointi
Arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan taito toimia yksinkertaisissa vuorovaikutustilanteissa tavoitekielelle tyypillisellä tavalla.

EAB33/RAB33/SABB33 ja EAB21/RAB21/SABB21 Kohtaamiset arjessa (2 op)

Opintojakson tehtävänä on ohjata opiskelijaa muodostamaan kokonaisnäkemys perustason alkeisvaiheesta ja edistymisestä kohdekielen opinnoissa. Tarvittaessa huomiota kiinnitetään B2-oppimäärää peruskoulun puolella opiskelleen opiskelijan opintojen aloittamiseen.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.2 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • sosiaalisen kohtaamisen tilanteet arjessa, tavanomaiset asiointitilanteet
  • vapaa-ajan vietto ja harrastukset
  • koulu

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen

Hyvinvointiosaaminen

Arviointi
Opintojakson arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan tavoitekielelle tyypillisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä.  

EAB34/RABB34/SAB34 ja EAB22/RAB22/SAB22 Kieli osana kulttuuria (2 op)

Opintojakson tehtävänä on ohjata opiskelijaa hyödyntämään kohdekieltä tiedonhankinnan välineenä. Opintojaksossa vahvistetaan opiskelijan kansainvälisyysvalmiuksia ja rohkaistaan opiskelijaa toimimaan oman kulttuurinsa lähettiläänä.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.3 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • kohdekielen maantieteellinen levinneisyys, variantit
  • Suomi kohdekielellä opiskelun näkökulmasta
  • arjen tavat ja traditiot sekä kulttuurierojen vertailua

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen

Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Arviointi
Opintojakson arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alainen osaamisessa arvioidaan tavoitekielelle ominaisten kommunikaatiotaitojen kehittymistä ja tavoitekielen kulttuurin ominaispiirteiden ymmärtämistä.  

EAB35/RABB35/SAB35 ja EAB23/RAB23/SAB23 Minä ja muut (2 op)

Opintojakson tehtävänä on tarjota opiskelijalle välineitä ilmaista kohdekielellä tunte­muksiaan ja mielipiteitään. Opintojaksossa harjoitellaan vuorovaikutuksen ylläpitoa ja aktiivisen kuuntelun taitoa.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.3–A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • hyvinvointi ja terveys
  • eri elämänvaiheet

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen

Hyvinvointiosaaminen

Arviointi
Opintojakson arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan tavoitekulttuurille sopivat vuorovaikutustaidot ja taito osata kertoa omasta ja toisten hyvinvoinnista tavoitekielellä.

EAB36/RAB36/SAB36 ja EAB24/RAB24/SAB24 Taiteet osana kulttuuria (2 op)

Opintojakson tehtävänä on ohjata opiskelija kielialueen kulttuurisesti ja historialli­sesti keskeisten aiheiden pariin. Opintojaksossa rohkaistaan opiskelijaa käyttämään kohdekieltä itselle kiinnostavia kulttuuriaiheita tutkiessa. Opintojakson aikana opis­kelija tekee oman kohdekielisen tuotoksen.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • eri kulttuuriaiheita kieli- ja kulttuurialueelta
  • ajankohtaiset kulttuuriaiheet
  • luova toiminta opiskelijoiden oman mielenkiinnon perusteella

Laaja-alainen osaaminen

Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Monitieteinen ja luova osaaminen

Arviointi
Opintojakson arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan taito tuoda esiin tavoitekielisen kulttuurin ominaispiirteitä ja taito tehdä tavoitekielen kulttuuriin liittyvä monitieteinen tutkielma tai esitys.

EAB37/RAB37/SAB37 ja EAB25/RAB25/SAB25 Minä opiskelijana ja työelämässä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on vahvistaa opiskelijan itsetuntoa kielenkäyttäjänä tarjo­amalla mahdollisuuksia pohtia ja harjoitella kieltä erilaisissa jatko-opintoihin ja työelämään liittyvissä tilanteissa.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • opiskelu koulussa sekä mahdolliset jatko-opinnot ja työelämä
  • tulevaisuudensuunnitelmat

Laaja-alainen osaaminen

Hyvinvointiosaaminen

Yhteiskunnallinen osaaminen

Arviointi
Arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan taitoa toimia tavoitekielen kulttuurille ominaisella tavalla opintojakson aihepiiriin liittyvissä suullisissa ja kirjallisissa viestintätilanteissa kuten työnhaussa.

EAB38/RAB38/SAB38 ja EAB26/RAB26/SAB26 Tekstien tulkinta ja viestintä (2 op)

Opintojakson tehtävänä on rohkaista opiskelijaa lukemaan ja tulkitsemaan oman kielitaitonsa mukaisesti eri tasoisia ja pituisia tekstejä. Opintojaksossa vahvistetaan tekstien tulkitsemiseen tarvittavia strategioita ja syvennetään taitoa tuottaa kieltä vuorovaikutustilanteen edellyttämällä tavalla ottaen huomioon viestin vas­taanottaja. 

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • ajankohtaiset aiheet
  • kohdekieliset mediat
  • lähdekritiikki

Laaja-alainen osaaminen

Vuorovaikutusosaaminen

Yhteiskunnallinen osaaminen

Arviointi
Opintojakson arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan taito suoriutua erilaisissa suullisissa ja kirjallisissa viestinnällisissä tehtävissä.

EAB39/RAB39/SAB39 ja EAB27/RAB27/SAB27 Meidän maapallomme (2 op)

Opintojakson tehtävänä on auttaa opiskelijaa vahvistamaan perustason tekstin tulkinta- ja tuottamistaitoja.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.2 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • erilaiset asuinympäristöt
  • kestävä elämäntapa

Laaja-alainen osaaminen

Yhteiskunnallinen osaaminen

Eettisyys ja ympäristöosaaminen

Arviointi
Opintojakson arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan taito selviytyä suullisesti ja kirjallisesti erilaisissa viestintätilanteissa tavoitekielelle tyypillisellä tavalla opintojakson aihepiiriin liittyvissä aiheissa.

EAB310/RAB310/SAB310 ja EAB28/RAB28/SAB28 Katse tulevaisuuteen (2 op)

Opintojakson tehtävänä on auttaa opiskelijaa muodostamaan kokonaisnäkemys perustason kielitaidosta. Opintojakson aikana vahvistetaan taitoja, joita opiskelija hyödyntää pystyäkseen jatkamaan osaamisensa omatoimista kehittämistä.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija

  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.2 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • kansainvälinen osaaminen ja yhteistyö
  • tutustuminen erilaisiin kansainvälisiin kielitaidon arviointijärjestelmiin
  • kielitaitovaatimukset muun muassa jatko-opinnoissa

Laaja-alainen osaaminen

Monitieteinen ja luova osaaminen

Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Arviointi
Arvioinnista päätetään opintojakson alussa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Laaja-alaisessa osaamisessa arvioidaan taito etsiä ja hyödyntää tavoitekielistä tietoa opintojakson aihepiiriin liittyvistä aiheista sekä taito suoriutua suullisesti ja kirjallisesti erilaisissa viestintätilanteissa tavoitekielelle ominaisella tavalla.